perjantai 1. tammikuuta 2021

Torkkupeittojen esiinmarssi.

 

Tammikuu: Elämän aalloilla. Helmikuu: Timantteja hangella.



Minulla oli ajatuksena koota viime vuoden viimeiseksi postaukseksi kaikki kuukausipeitot, mutta eilen lämpömittari näytti nollaa, joten en voinut kantaa peittoja ulos kastumaan.  Tänään on muutama aste miinuksella, joten nappasin peitot syliin ja kannoin ne lumen päälle parvekkeen alle.  Asettelin aina kaksi peittoa vieretysten ja mies kuvasi parvekkeelta. Kiitos, mieheni, vaikka sinä veistelit pilke silmäkulmassa: Millaisen naisen kanssa olenkaan naimisissa!

Maaliskuu: Espanjalainen keittiö. Huhtikuu: Kirsikankukkien aikaan.


Toukokuu: Espanjalainen puutarha. Kesäkuu: Maailmanpyörä.

Heinäkuu: Onnenlinnut. Elokuu: Vadelmia ja mansikoita.

Syyskuu: Ruska. Lokakuu: Muuttolinnut.

Marraskuu: Kevätesikko. Joulukuu: Pikkutontun askelissa.

En ole tehnyt uuden vuoden lupauksia, mutta ajattelin ommella pienempiä tilkkutöitä, vaikka torkkupeitot eivät nyt niin suuria olekaan.

Rauhallista ja tilkkujen värittämää uutta vuotta 2021!

8 kommenttia:

  1. Kaikki ovat kauniita ja erilaisia. Ahkerana olet ollut, nämä kaikkien muiden ompelutöiden lisäksi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, nämä ovat koko viime vuoden tuotokset eli torkkupeitto joka kuukaudelle. Saunaremontin aikaan ja joulukuussa teki tiukkaa, mutta sain valmiiksi.

      Poista
  2. Valtavan ahkeraa tekemistä! Silmä alkaa heti hakea suosikkia. Vaikea valinta, luulen että se on Timantteja hangella tai sitten Maailmanpyörä, tai joku muu! Hyviä ompeleita tänäkin vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännää, että mietit suosikkia. Minullakin on noista sellainen, en paljasta sitä. Uusia malleja pyörii silmien edessä runsaasti. Mistä alkaisin!

      Poista
  3. Voi kun näyttävät ihanilta kaikki peitot! Tosi hienoja.
    Ahkera olet ollut, kun olet jaksanut joka kuukausi tehdä yhden peiton kaikkien muiden töiden lisäksi, en tiedä onnistuisiko minulta, voisi joku vuosi kokeilla, kunhan saan nuo ufot tehtyä ensin pois:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ehkä koronalla on oma osuutensa siihen, että on ollut aikaa istua ompelukoneen äärellä, kun ei ole voinut mennä juuri minnekään. Nyt olen aloittanut verhokappojen ompelun. Luulin sitä pieneksi ja helpoksi työksi, mutta aloitin aika pienistä tilkuista väkertämistä. Vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä.

      Poista
  4. Voi tätä upeutta. Miten ihmeessä oletkin ehtinyt näin monta ommella ja niin hirmusen kauniita kaikki. Aivan ihania ovat, niin ja hyvää alkanutta vuotta sinullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Korona-aika on siirtänyt aikaa muilta puuhilta ompeluun, joten peitto jokaista kuukautta kohti on kyllä onnistunut. Nyt on hieman haikea olo, kun joutuu miettimään, millaisia muita tilkkujuttuja tekisi. Luulen, että pienempiä.

      Poista