Lahjapaketteihin piilotettuja.

 

Joulukaktuksen kauneutta.

Tänä vuonna joulukaktukseni suorastaan yllätti minut runsaalla kukinnallaan.  Ensimmäiset nuput olivat avautuneet ollessamme reissussa ja kukkien paljous toivotti meidät takaisin kotiin.  

 

Merinovillainen body.

Pienimmäiselle neidille oli mukava ommella toiveiden mukaan:  Äitiliini kaipasi suurempaa unipussia.  Ompelin päällisen ja vuorin puuvillakankaista ja väliin laitoin bambuvanun.  Silmiini osui myös hillapuuron punainen merinovillaneulos nallekarhuineen, josta muokkasin bodyn. Oli muuten toinen body, jonka olen koskaan ommellut.

 

Unipussi.

 Vanhemmalle lapsenlapselle valmistin myös toivelahjan: Jospa mummo ompelisi uuden punaisen kaulurin!  Ja mummohan ompeli.  Samalla niitä valmistui kaksi, punainen on puuvillaa, sininen merinovillaa.

Kaulureita eri lämpötiloille.

 Pikkumies sai myös Piipaan neuloksesta ompelemani t-paidan ja myssyn.

Kivoja trikoita.

Suvun mukaville nuorille naisille ompelin essut, joihin käytin tilkkukopan jämiä.  Vain helmaosan leikkasin isosta kankaasta.  Vihreässa essussa on myös kierrätettyjä kankaita:  Taskut leikkasin verhokapasta, samoin nauhat ovat verhon päärmeitä.

 

Leipureille essuja.

Paketteihin eksyi lisäksi kasseja.  Siskoni osaa maalata öljyvärein lehmiä, hänelle siis lehmäkassi.  Siskontyttö taas on kissaihminen, hänelle kissakassi.

Lehmäkassi.

Kissakassi.

Yksi toivelista piti sisällään silkkihuivin.  Kuluneena vuonna on kuitenkin ollut monta juhlaa, joihin olen vienyt lahjaksi silkkihuivin, joten varastossa ei ollut yhtään valmiiksi maalattua.  Mietin, miten jaksaisin ruveta kiinnittämään värejä mehumaijassa.  Niinpä tutkin nettiä ja löysin sieltä ohjeen mikroaaltouunissa tehtävään kiinnitykseen.   Sitä piti kokeilla.  Laitoin vanhaan posliinikulhoon vettä ja etikkaa suhteessa 2:1.  Rullasin huivin ja upotin sen liuokseen.  Kuumensin sitä täydellä teholla kahdesti kolme minuuttia.  Sitten vain huuhtelin ja ihmeekseni väri oli tarttunut huiviin.   Olipas helppoa ja nopeaa.

Pikaisesti värjättyjä silkkihuiveja.

Hyvää vuoden viimeistä viikkoa!

Hiljainen paraati.

 

Poika heittelee marmorikuulia.

Vieraillessamme lastemme luona - ensin Raumalla, sitten Helsingissä - halusin ehdottomasti tutustua Amos Rexin erikoiseen näyttelyyn.  Kyseessä oli belgialaisen Hans Op de Beeckin taiteilema kokonaisuus nimeltään Hiljainen paraati.   Olipa se huikea kokemus: piti astua maailmaan, josta puuttuivat värit.  Kaikki teokset olivat ikään kuin harmaan pölyn peitossa. Ihmishahmot olivat niin luonnollisia hienoine yksityiskohtineen, ihan kuin ihminen olisi peitelty tuhkalla.  Välillä oli penkkejä, joihin sai istua; välillä penkillä istui harmaa hahmo.

Miten elävännäköinen tyttö nukkuu sohvalla.

Karusellissa näimme monta hevosta, mutta sen ihmiset olivat luurankoja. Huh! Op de Beeckin sanoma on meille ohikulkijoille: memento mori, muista kuolevasi.  Toisaalta näyttely kehottaa meitä nauttimaan arkisista onnenhetkistä, mikä meiltä tahtoo usein unohtua.

Karusellihevosia.

Käsi kädessä.

Saippuakuplien puhallusta.

 

Menkää katsomaan näyttelyä!  Sitä ei kannata pelästyä.  Näyttely on auki vielä helmikuun loppuun, mutta liput pitää varata etukäteen.

Satama-aluetta.

Kauppiaan tavarat kulkevat veneessä.

 Tietysti kävimme kiertelemässä Tuomaan markkinoilla Senaatin torilla.  Siellä oli runsaasti kävijöitä.

Tuomaan markkinoilla.

Helsingissä asuva poikamme poti flunssaa, joten meidän piti keksiä omaa iltaohjelmaa.  Sitä löytyi Hesarin menovinkeistä eli menimme Kansallisteatteriin, missä Jukka Puotila viihdytti yleisöä omassa show'ssaan.  Olipa hauska kaksituntinen.

Antoisaa joulualusaikaa!

Lapset laskivat pyllymäkeä Tuomiokirkon portailla.

Joulukortteja.

Taitettavia kortteja.

Tulipa monta kirjoitusvirhettä jo otsikkoon, ennen kuin onnistuin saamaan sanat oikein. Olenkohan liian väsynyt! Joka tapauksessa joulusiivoukset on pääpiirteittäin tehty ja samoin joulukortit. Löysin askarteluliikkeestä kankaan, jossa on pieniä jouluaiheisia kuvia. Silittelin ne kaksipuolisella liimaharsolla korttipohjiin kiinni ja valmista syntyi muiden töiden ohella. Saksan ja USA:n kortit vein jo postiin, samoin Saksan paketin. Muut kortit odottavat kirjuria. 

Yksiosaisia kortteja.

 Hyvää alkanutta joulukuuta.

Kukkamekko ja sukkia.

 

Kukkatrikoot kertovat tästä ajasta.

Kylläpä tämä vuoden pimeinkin kuukausi mennä huristelee nopeasti (joulusiivouksia tehden). Ompelutohinat ovat jääneet ihan taustalle.  Pukin konttiin olen toki jotain pientä kerennyt ompelemaan, mutta niistä kerron myöhemmin.  Ostettuani Kuopion käsityömessuilta kukallisen trikoon päätin toteuttaa siitä mekon.  Piirsin kaavan uusimmasta Suuri Käsityö -lehdestä, mutta muokkasin mallia itselleni mieluisemmaksi.  Mallissa oli täyskello helma, mutta muutin sen lempeästi alaspäin leveneväksi.  Kun olin leikannut suuret osat, huomasin, että trikoo ei riitä mallin pystykaulukseen.  Niinpä muutin kauluksen trikooreunukseksi. Mallissa on hyvänmalliset, sivusaumaan upotetut taskut, jotka lisäävät mekon käyttöominaisuuksia.

 

Taskut ovat tarpeelliset.

Yhtä paljon kukkia myös selkäpuolella.

Minulla on jo kauan ollut harkinnassa ostaa uusi saumuri ja vihdoin pääsin kaupoille hintaneuvottelijan (mieheni) kanssa.  Edellinen saumuri oli Bernina ja pysyin merkkiuskollisena.  Uuden saumurin malli on Bernina L460.  Vaatimuksina minulla oli hyvä saumaustikki ja rullapäärme sekä differetiaalisyöttö.  Niitä käytän enimmäkseen.  Tarjolla olisi ollut japanilainen Babylook, jossa on automaattinen langanpujotus, mutta en raskinut maksaa 400 euroa tuosta ylellisyydestä. 

Uusi "perheenjäsen".

Sohvannurkkaneuleina on valmistunut kolme paria villasukkia. Kaikissa on sama malli: Kodin kuvalehden Ihanat villasukat -lehden malli.  Pääväri on vuosien takaa oleva, luonnonvalkoinen, ruskeapilkkuinen Seiska Vekka, mutta erilainen kuvioväri saa mallin näyttämään uudenlaiselta.  Kirjoneulemalli on siitä mukava, että siinä ei ole pitkiä lankajuoksuja.

Kirjoneulesukkia sarjassa.

 Neulontaa on helpottanut uusi valo eli kaulaan ripustettavat LED-valot.  Mieheni hommasi valot syntymäpäivälahjaksi.  Hyvä keksintö.

Tarpeelliset LED-valot käsityöläiselle.

Mukavaa joulun alusaikaa!

Palapelin kasaamista.

 

Marin palapeli.

Ompelin jo tänä vuonna palapelipeiton, mutta mieltäni kaihersi Eli Thomaen kirjassa näkemäni malli, joka ommellaan ihan erilaisella tekniikalla.  Niinpä leikkasin kankaiden jämistä isoja ja hieman pienempiä neliöitä.  Jokaisesta isoa vastaa pieni samaa kangasta oleva neliö.  Kun levitin neliöt lattialle, niitä näytti olevan liian vähän, joten leikkasin lisää.  Seuraavaksi ompelin isot neliöt pinnaksi ja kehystin yksivärisellä kankaalla. Leikkasin pinnan kangasneliöiden keskeltä uusiksi neliöiksi.  

 

Isot palat järjestettyinä.

Isot palat vasemmalla yhteenommeltuina, pienet oikealla.

Tässä vaiheessa alkoi palapelin kokoaminen olohuoneen lattialla. Kaikki palat löysivät paikkansa ja ompelin ne ensin vinoriveiksi, jotka taas yhdistin pinnaksi. Ohoh: peitosta tuli odotettua suurempi!  Eipä hätää, sillä nyt ei tarvinnut ommella minkäänlaisia reunakaitaleita. 

Palapelin kasaamista.

 

Lähikuvaa.

 

Kyllä paloista syntyi palapeli.

Taustakankaaksi ompelin EK:n edullisen pilkullisen kankaan.  Tikkasin suoraa ommelta joka toiseen saumaan.  Reunakaitaleen leikkasin vihreäraitaisesta kankaasta, joka sopii yksivärisen kankaan reunaan.  

Taustakangas.

Huomasin jossain vaiheessa, että peiton leveys sopii meidän matkailuauton eli Marin vuoteeseen, joten nimeksi valikoitui Marin palapeli.

Hyvää alkanutta marraskuuta!

Valmista tuli!

Tuulivoimaa.

Tuulivoimaa tilkuista.

Tällä hetkellä kehotetaan säästämään sähköä ja siirtymään vihreään energiaan.  Ei tämä viimeisin peitto ehkä tee kumpaakaan, vaikka nimestä voisi niin päätellä.  Satuin vain ompelemaan paljon pikakolmioita ja kasaamaan niistä tuulimyllyjä.  Itseasiassa tuulimyllyjä on vain kolme väriyhdistelmää, kaksi violettia ja yksi sininen.  Pinta syntyi tosi nopeasti.

Tuulivoimaa-peitto.

 

Taustakangas on peräisin kirpputorilta ja se on Finnlaysonin vaaleansininen verho.  Pituutta sain riittävästi jatkamalla sitä lakanakankaalla.  Välissä on 80 gramman vanulevy.  Tikkasin pelkkää aaltotikkausta ja leikkasin reunakantit tummansinisestä kankaasta. 

Taustalla kierrätyskangasta.

Syksy on kylmenemässä, mutta ulkotöitä olen saanut valmiiksi: kukkaruukut olen tyhjentänyt ja pessyt sekä käynyt keräämässä mukavasti suppilovahveroita.  Haravointia vähensin ajamalla ruohonleikkurilla nurmikot, jolloin myös puiden lehdet pilkkoutuivat pieniksi ja uppoavat maahan.

Syysorvokkeja.

 

Syysorvokkeja.

Kylläpä syyskuu suorastaan karkasi käsistä.  Osittain syyn lienee matkustelu.  Syyskuun peitto valmistui jälkijunassa.  Minulla oli kopassa marinoituneita orvokkipaneeleja, joten päätin käyttää ne pois.  Kehystin kukkia hirsimökkitekniikaalla, kahdelle sivulle yksi kaitale, kahdelle kaksi kaitaletta. Sitten vain lisäsin hieman ylimääräisiä reunakaitaleita.  

Orvokki.

Ostin kesällä ruotsalaisesta huonekalukaupasta feece-torkkupeiton aikeenani käyttää sitä "välivanuna"; eihän se maksanut  kuin muutaman euron.  Kokemus ei ollut mukava, koska materiaali venyi ja sitä oli vaikea saada asettumaan tasaisesti.  Onneksi ostin vain yhden.  

Hedelmiä taustalla.

 Taustakankaaksi valitsin käytetyn verhon, jonka löysin seurakunnan kirpputorilta. Ratkoin saumatkin auki ja se olikin Finnlaysonin puuvillaa.  Silti sitä piti vielä hieman jatkaa ruskealla puuvillakankaalla.  Kiireessä tikkasin suoraa ommelta saumoja pitkin.  Lisäksi ompelin jokaisen orvokin keskelle pienen kuvion, joita löytyy ompelukoneestani runsaasti.  Lähes jokainen kuvio on erilainen.

Valmista tuli.

Orvokkeja on monen värisiä.

Vihdoin käsityömessujakin on tarjolla.  Vajaa viikko sitten ajelin serkkusarjan kanssa Kuopion messuille.  Mukava päästä katsomaan, mitä siellä oli tarjolla.  Kävin koeajamassa saumurin (Bernina), koska aikomus on vaihtaa saumuria.  Kone tuntui mukavan jämäkältä.  Ostopäätös jäi vielä muhimaan.  Ostin kuitenkin pari japanilaista tilkkutyökangasta, kukallisen trikoon  ja palan merinovillaneulosta.  Kyllä ne jostain löytävät paikkansa.

Merinovillaa ja kukkatrikoota.

Japanilaisia puuvillakankaita.

Kiitos kommenteista!

Lapin lumoissa.

 

Inarijärvi.

Viime viikko vierähti ajelemassa pitkin tätä kaunista Pohjois-Suomea.  Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Rovaniemi, missä kävimme tutustumassa Arktikumiin.  Talo on samalla paitsi tiedekeskus myös museo, jossa pääsee näkemään pohjoista luontoa, kulttuuria ja historiaa.  Kiertelimme pari tuntia katsellen ja välillä esityksiä kuunnellen arktisen alueen elämästä.  Minua kiinnostivat erityisesti kapioarkut ja niihin liittyvät tarinat.  Moni kapioarkun omistajista näytti olleen nimeltään Kaisa.  Samalla kerrottiin siitä, miten luonnosta saatiin värejä arkkujen maalaamiseen.

Yksi monista upeista kapioarkuista.

 

Poikkesimme myös Tankavaaran kultamuseossa.  Karut olosuhteet ovat olleet kullan etsijöillä. 

Museokauppa.

Vieläkö löytyisi kultahippuja!

Matka jatkui Saariselälle, missä olemme olleet vain talvella.  Halusimme nähdä samoja paikkoja ilman lunta.  Niinpä lähdimme Suomen ladun tuvalta kiipeämään  kohti Kiilopään huippua; matkaa oli vain 1,9 kilometriä.  Huh, miten pitkä matka, koko ajan nousua.  Välistä näytti aina siltä, että kohta olisimme perillä, mutta nyppylän takaa matka vain jatkui.  Emme luovuttaneet, joten olimme reilusti puurajan yläpuolella ja vihdoin perillä.  Karu ja tuulinen huippu, josta näkyi joka suuntaan.  Edellisen viikon runsas sade oli haalistanut ruskan värit.  

Karu Kiilopää.

Loputon nousu.

Kiilopäältä näkee kauas.

Alastulomatkalla näimme riekkoparven, joka oli melko kesy.  Ilmeisesti eläimet ovat tottuneet ihmisiin, muutkin kuin kuukkelit.  Poroja näimme paikoitellen tien varrella, mutta ne olivat hyvin rauhallisesti paikoillaaan.

 

Piilokuva: etsi kaksi riekkoa maastosta.

Vaelsimme Aurora-polun.

Kaunispää.

Matkan puolivälissä kävimme nauttimassa saunan löylyistä kylpylässä, sitten jatkoimme ajoa kohti Ivaloa ja Inaria.  Siellä poikkesimme Siida-museoon, missä oli näyttely saamelaiskultturista ja pohjoisen luonnosta. Tietysti ihastelin saamelaisten taitavasti tehtyjä käsitöitä.  Kansallispuvut ovat ikonisia, mutta esillä oli myös erilaisia pukuja.  Runsasväriset paulavyöt olivat upeita, samoin poronnahkaiset esineet ja asusteet.  Inarijärvi oli tyyni ilta-auringossa.

Värikylläisiä paulavöitä.

Saamelaisten juhla-asuja.

Inarijärveä.

Ajelimme pikkuteitä pitkin kohti Kittilää, joka tuntui olevan loputtoman kaukana.  Taakse jäivät Sirkka ja Levi.  Kuvittelimme yöpyvämme Kemissä, missä ajoimme satamaan. Kuinka ollakaan, paikan ohi kulki nuorison ajorallireitti.  Iltapimeässä vaihdoimme yöpaikkaa ja pysähdyimme Simossa.

Maaruskaa.

Siitä olikin mukava ajella Oulun kautta koti kohti.  Matkaa kertyi 1575 kilometriä, mutta etäisyydet Lapissa ovat suuria.  Paras ruska oli Rovaniemen korkeudella. Nyt kelpaa katsella matkalla näpättyjä kuvia.

Hyvää ruska-aikaa!