maanantai 28. lokakuuta 2019

Välimeren risteily 2.

Costa Diadema.

Merimatka vielä jatkuu.  Laivamme siis oli tuo jättiläispaatti Costa Diadema, italialaisvarustamon ylpeys.  Me kyllä pidämme pienemmistä laivoista, kuten aiemmin Kristiina Cruisesin laivat, jotka tuntuivat niin kodikkailta.
Marseille: Notre Damen basilika.

Viimeinen kokonainen päivä kului Ranskan maaperällä Marceillessa.  Satama-alueella oli runsaasti myyntikojuja, joista ostimme saippuaa.  Kohdalle osui myös muutamia kangaskauppoja ja ostin hyvin edullisen mekkokankaan.
   
Katunäkymä Marseillestä.

Juna.

Sataman vilkasta hyörinää.

Info-tilaisuudessa meille kerrottiin, että matkalaukut piti jättää yöllä kello yhteen mennessä käytävään.  Niinpä sai tarkkaan miettiä, mitä pakataan käsimatkatavaroihin.
  
Rauhallinen mielenosoituskulkue.

Maanantaiaamuna laiva saapui Barcelonan satamaan : kotiinlähtöpäivä!  Niinhän sitä luulisi.  Otimme satamasta taksin ja kuljettaja kertoi, että keskusta on suljettu autoliikenteeltä mielenosoitusten johdosta.  Veimme joka tapauksessa matkalaukut säilytykseen ja kävelimme kaupungilla, koska lentomme lähtisi vasta illalla.  Kaupungilla näkyi mielenosoittajia lippuineen, osa huuteli iskulauseitaan.  Kaikki oli kuitenkin rauhallista.  Ajoimme metrolla katsomaan Gaudin kirkkoa.  Kyllä se on kaunis ja erikoinen.  Emme päässeet sisälle, koska liput olisi pitänyt varata ennakkoon.

Gaudin kirkko.

Keskusaukion puluja.

Lähdimme 3,5 tuntia ennen lentoa laitakaupungille odottamaan lentokenttäbussia, jota ei tullut sinä iltana koskaan.  Mielenosoittajat olivat vallanneet lentokentän ja tukkineet sinne johtavat tiet.  Alkoi myös sataa vettä.  Tunnin seisomisen päätteeksi nappasimme vapaan taksin satojen jonottajien nenän edestä, mukana espanjalaisnainen.  Taksi vei meidät sivuteitä pitkin terminaali2:een.  Luulimme, että terminaalien välinen bussiyhteys toimii, mutta ei.  Niinpä kipittelimme tämän espanjalaisnaisen opastuksella terminaali 1:een.  Matkaa on "vain" 7 kilometriä, ja kaksi isoa matkalaukkua "kölkkäsivät" mukana!  Olipa hiki!  Lähestyessämme terminaalia näimme valtavan mielenosoittajien määrän; heitä oli n. 10 000.  Pääsimme väkijoukon läpi sisälle, mutta sitten tuli valtava barrikaadi ihmisistä ja kärryistä.  Aikaa koneen lähtöön oli vielä puoli tuntia.  Kului ehkä vartti ja mielenosoittajat alkoivat poistua.
   
Mielenosoittajia Katalonian lippujen kanssa.

Bussia odotellaan sateessa.

Vasta tässä vaiheessa saimme Finnairilta viestin, että lentomme on peruttu.  Niinpä mieheni ymmärsi ruveta etsimään netin kautta vapaata hotellihuonetta.  Luulimme pääsevämme hotellille taksille, mutta tiesulut olivat olivat vielä päällä.  Ainoa keino palata keskustaan oli mennä siihen satojen tai tuhansien ihmisten jonoon, jotka pyrkivät metroon.  No, lopulta pääsimme keskustaan ja loppumatkan toi taksi.

Güellin puiston mosaiikkeja.



Tiistaiaamuna Finnair ilmoitti saaneensa meille  paluulennon keskiviikkoillaksi.  Siispä meillä oli vielä aikaa tutustua Barcelonaan.  Menimme metrolla Güellin puistoon, mikä on mielenkiintoinen paikka, rakentaminen on aloitettu 1900.  Siellä on tehty puitakin muuraamalla kivistä.  Erityisen kiehtovia olivat runsaat mosaiikkipinnat.
  
Suihkukaivo.

Güellin puiston ihmeellisyyksiä.

Illalla kävelimme hotellin ympäristössä.  Keskikaupungin mielenosoitukset olivat tuolloin muuttuneet rajuiksi, mm. roska-astioita poltettiin.
 
Iltakuva Areenaostoskeskuksesta.

Paluupäivä sujui ongelmitta eli lensimme Lufthansan lennolla Münchenin kautta Helsikiin.  Olipa mukava tulla kotiin.

Laivamme pilkottaa talon takaa.




perjantai 25. lokakuuta 2019

Välimeren risteily 1.






La Ramblan kiveys näyttää aaltoilevan; kuvio huijaa.

Lokakuun toinen viikko kului mukavasti ristelyllä. Lennettyämme ensin Barcelonaan jätimme matkalaukkumme säilytykseen ja tutustuimme kaupungin keskustaan kävelykadun eli La Ramblan läheisyydessä.  Sää oli lämmin ja aurinkoinen.  Hyvissä ajoin siirryimme satamaan, missä kirjauduimme Costa Diadema -alukseen.  Se on aikamoinen jättiläinen eli siihen mahtuu 5000 henkilöä.  Laivan koneessa puksuttavat Wärtsilän moottorit.  Kerroksia löytyy 14.
    
Laivalla on monenlaista ajanvietettä: tanssia, jumppaa, tanssinopetusta, teatteri, elokuvateatteri, kauppoja, kuntosali, 11 baaria ja tietysti ruokaa yllin kyllin.  Me tietysti viihdyimme tanssilattialla ja opettelimme vielä meille tuntematonta quicksteppiä.  Teatterissa näimme hienoja akrobaatti- tanssi- ja lauluesityksiä.
   
Rauhallinen vesiputous Palmassa.

Palman näkymiä.
Ensimmäisenä aamuna saavuimme Mallorcalle Palmaan.  Sukkulabussi vei meidät keskustaan, missä katselimme kaupungin menoa.  Iltapäivällä palasimme laivaan lounaalle.
Palman satamaa.

 Toinen päivä oli meripäivä, mutta eipä käynyt aika pitkäksi.  Ennätimme käydä hetkeksi aurinkokannelle.  Kolmantena aamuna laivan määränpää oli  Palerno Sisiliassa.  Kävelimme kaupungille, missä onnistuimme kääntymään paikalliselle torikujalle, joka aina vain jatkui ja jatkui...  Tarjolla oli monenlaista tavaraa: hedelmiä, vihanneksia, kalaa, leluja, taloustavaroita... Ostin sieltä mausteita kotiin tuotavaksi.
   
Teatteri Politeama Garibaldi Palernossa.

Kauniita patsaita.

Palernon torikuja.
   
Neljäntenä päivänä pääsimme tutustumaan ikuiseen kaupunkiin, Roomaan.  Laiva pysähtyi Civitavecciaan, joka sijaitsee Rooman pohjoispuolella.  Ostimme matkan Roomaan siten, että linja-auto vei meidät rautatieasemalle, missä kapusimme Roma Express -nimiseen junaan.  Junamatka kesti n. 45 minuuttia.  Sittenpä yritimme nähdä mahdollisimman paljon Rooman kuuluisia paikkoja, mutta eihän päivässä paljoa ennätä.  Matkasimme Hopp on Hopp off -bussilla.

Roma Express -juna on punainen.

Näkymä Espanjalaisten portaiden juurelta.
 Ensimmäinen kohteemme olivat Espanjalaiset portaat, jotka on rakennettu 1700-luvulla.  Nykyisin portailla ei saa istua, ja siellä poliisit hätistelivät istujia pois.

Suihkulähde veistoksineen.

Kävimme myös katsomassa Trevifountain suihkulähdettä.  Sieltä löysimme liikkeen, joka möi Muranon lasista tehtyjä esineitä.  Ostin korusetin.
   
Muranon kuuluisaa lasia oli tarjolla.

Piipahdimme myös Colosseumilla.  Yrimme löytää myös ostosalueen, mutta sittenpä olikin aika palata kokoontumispaikkaan lähelle Vatikaanin aukiota ja myymälää, mistä postitin viimeiset kortit.

Castel Sant'Angelo.

Tuttu pyväsrivistö historian kirjoista.

Colosseum.

Vatikaanin aukio.
Pietarin kirkko.

Italian rannikon viimeinen pysähdyspaikka oli Savona.  Kaunis ja siisti kaupunki sekin vanhoine muureineen ja linnoituksineen eikä siellä ollut turistiruuhkia.  Onnistuin löytämään sisustustarvikeliikkeen, mistä ostin pellavaa ja yhden tilkkutyökankaan.
  

Savonan linnanmuureja.

Näkymä ampuma-aukosta kaupunkiin.

Pyykkejä kuivumassa Savonan kujilla.


perjantai 4. lokakuuta 2019

Ompelulanit.


Kissapeitto.

Niinpä minäkin pääsin osallistumaan kansalaisopiston järjestämille ompelulaneille runsas viikko sitten.  Meitä oli koolla 13 innokasta naista.  Olin ainoa tilkkuilija, muut ahersivat vaateompeluksien parissa.  Varsinaisesta tapahtumasta minulla ei ole kuvia, mutta esittelen omat työni.  Ensimmäisenä päivänä kasasin tilkuista torkkupeiton päällisen.  Olin leikannut etukäteen suurimman osa tilkuista.  Olin tyytyväinen siihen, että päivässä valmistui koko peiton päällinen.  Tikkauksen ja vanun laittamisen tein myöhemmin kotona.  Malli on "Leijuvat neliöt".  Rakentelin mallin viiden kissapaneelin ympärille, joten työn nimeksi päätyi "Leijuvat kissat".  Taustakangas löytyi myös kaapista.
  
Leijuvat kissat.

Lanien toisena päivänä käytin varastossani lojuneen laukun lukon, jonka ympärille suunnittelin pienen laukun.  Kangas oli myös odottanut ompelijaa varastossa.  Sain onneksi opastuksen lukon kiinnittämiseen.  Laukun hihnan ompelin nappanahkasta.
   
Laneilla tehty laukku.

Lukko avautuu reilusti.

Viime sunnuntaina kävin serkkuni vaimon kanssa Kuopion käsityömessuilla.  Mielestäni uutta tarjontaa messuilla olivat kaavat, joita näkyi olevan monellakin kangasmyyjällä (minusta kalliita!).  Ostin kaksi trikoopalaa: toisesta ajattelin ommella mekon, toisesta puseron.  Pieniä tilkkutyöpaloja läksi myös mukaan.  Minua viehättivät erityisesti sellaiset kankaat, joissa on jotakin käsitöihin liittyviä kuvioita.
   
Trikookankaat puseroon ja mekkoon.

Käsityöaiheisia kankaita.

Muutamia pieniä paloja.

Tänä vuonna soilta löytyy runsaasti karpaloita.  Kävin läheisellä lammella kaksi kertaa.  Eka reissulla saalista kertyi 6 litraa, toisella 5 litraa.  Nam!
  
Karpaloita valumassa.

Ruskaisaa syksyä!