Hollannin tuliaisia.

Mikäpä olisi sellainen reissu, jolla ei eksyisi kangaskauppaan.  Kierreltyämme aikamme 's-Hertogenboschin pääkatuja laajensimme kävelyreittejämme sivukaduille.  Yks'kaks huomasimme tilkkutöitä liikkeen ikkunassa.  -Hei, kauppa on auki! huudahdin ja samassa sukelsimme liikkeen ovesta sisälle.  Tilkkutyökangasvalikoima oli monipuolinen ja runsas.  Valitsin 14 erilaista palaa: 2 mustapohjaista, loput punasävyisiä ja vaaleita kankaita.  Paras löytöni oli vaalea kangas, johon oli painettu matematiikan ja orgaanisen kemian kaavoja.  Mihinkähän raskin sen käyttää!

   

Lisää tilkkutyökankaita.

Heti ensimmäisenä päivänä huomasimme torilla kangaskauppiaan.  Kävi hiplaamassa kankaita ja ihastuin kahteen trikooseen.  En kuitenkaan ostanut heti, koska ikinä ei voi tietää, mitä voi löytää seuraavana päivänä.  Kului kaksi päivää, jolloin tori oli melkein tyhjä, mutta lauantai-iltapäivänä huomasin saman kangasmyyjän toripöydän.  Siinä ei tarvinnut kauaa miettiä, kun olin ostanut harmaapohjaista trikoota mekkoon.  Koska kuviollinen kangas on kaunis sellaisenaan, halusin mekosta yksinkertaisen mallin.  Löysin sopivan kaavan Diana moden Nähstyle -lehdestä, jonka olen ostanut vuosia sitten Saksasta.

          

... ja takaa.

           

Trikoomekko edestä...

Ostin totuttuun tapaan myös käsityölehden, tällä kertaa Today's Quilter -lehden, josta olen aina pitänyt.  Lehden mukana tuli myös viivain, jolla voi leikata 6 tuuman appelsiininkuoriblokkeja.  Kapistus on vielä paketissa, sillä mennyt viikko on ollut poikkeuksellisen kiireinen.  Tätini täytti 100 vuotta, ja juhliin valmistautuminen vei aikaa.  Varasin osaavalta leipurilta käsinleivotut karjalanpiirakat.  Perheeni osuus lahjasta oli ruokakori, johon leivoin ruisleipää ja valmistin porkkana-, lanttu- ja makaronilaatikot ostoherkkujen seuraksi.  Lisäksi majoitin ja kuskasin vieraita sekä juhlan aikana keittelin kahvia ja hoitelin kahvipöydän tarjoilun.  Omat viikkorutiinit siirsin syrjään.  Juhla oli pienimuotoinen, mutta lämminhenkinen vain lähimpien sukulaisten kesken vietettynä.  Harvapa meistä pääsee juhlistamaan 100-vuotiasta ihmistä, joka asuu vielä yksin omassa kodissaan.

 

Tilkkutyölehti ja viivain.

Hampurin visiitti.

Hampurin uusin tunnusmerkki: Elbphilharmonie.

Viime viikolla lentää pyrähdimme Hampuriin katsomaan tuota pientä ihmettä, joka teki meistä isovanhempia.  Hellyyttävä poika söi ahnesti, ilmehti unissaankin ja jätti mieleemme unohtumattoman jäljen.  Miten suureksi hän ennättää kasvaakaan, kun tapaamme seuraavan kerran!  Onneksi on olemassa nämä nykyajan yhteydenpitovälineet, kuten skype, joiden avulla voimme seurata pienen ihmisen kehitystä.  -Mikä sattuma, että siskoni pojan perhe sai juuri tyttären: pikkuserkuksilla on ikäeroa vajaa kolme viikkoa.

Kolme sukupolvea käsityksin: mummo, äiti ja lapsi.

Olemme reissanneet Hampurissa lukemattomia kertoja, joten ei ollut suurempaa tarvetta lähteä tutkailemaan nähtävyyksiä.    Kävimme kuitenkin pienellä ajelulla Elbellä ja katsoimme läheltä uusimman Hampurin kuuluisan rakennuksen eli konserttitalon (Elbphilharmonie).

Konserttitalon silhuetti on erikoinen ja kohoaa 110 metrin korkeuteen.

Leijonakuningasta on esitetty tauotta monta vuotta Elben rannalla.

Hampurin satama kertoo tarinaa Hansakaupan ajoilta.

Kävin toki hiplaamassa käsityötarvikkeita.  Askartelukaupoista lempipaikkani on Idee, mutta tällä kertaa en löytänyt sieltä mitään.  Karstadin kangasosastolta mukaan lähti muutamia tilkkutyökankaita ja pätkävärjättyjä tikkauslankoja.  Sitten onnistuin löytämään käsityölehden, joka oli täynnä ihania mekkoja.  Siispä piti vielä ostaa mekkokangas.  Matkalaukkuun mahtui vielä pari askartelulehteä.  Mistähän mahtaa johtua, että lehdet ovat Saksassa edullisempia kuin Suomessa!

   

Materiaalia tilkkutöihin.

Trikoinen mekkokangas ja pätkävärjättyjä tikkauslankoja.

Virikelehtiä.

Kiitos matkaseurasta.

Uran huipulla.

Peitto pikkumiehelle.

Juhannuksen jälkipäivänä sain WhatsAppiin mukavan viestin kauniin kuvan kera: tyttäreni ja vävypoikamme olivat saaneet yöllä poikavauvan ja tehneet minusta ja miehestäni isovanhempia.  Onnenkyyneleistäni ei meinannut tulla loppua.  Parin päivän kuluttua saimme nähdä pienokaisen Skypessä, vaikka hän kyllä nukkui sikeästi äitinsä sylissä. Reilun viikon päästä matkaamme Hampuriin tutustumaan lapsenlapseemme. - Moni on jo kysynyt, mitä olen ommellut pikkumiehelle.  Keväällä valmistin tilkkupeiton, joka sopinee parhaiten köllimisalustaksi.  Peiton ohje oli niin selkeä, että siinä oli kerrottu jopa, mihin suuntaan saumanvarat silitetään.  Näin ommellen liitoskohtiin ei muodostunut paksuja kangaskerroksia.  Taustakankaaksi löysin paikallisesta kangaskaupasta mielestäni kuosiin ja väreihin sopivan kankaan.  Annoin peitolle nimeksi Kleines Eulennest (pieni pöllön pesä).
   

Peiton kulma.

Saumurilla olen ommellut muutamia vaatekappaleita pikkuiselle.  Kasassa on potkupuku, potkuhousut, puolipotkuhousut ja kolmet vaippahousut.  Siinähän ovat lisänä rikka rokassa.
    

Vaatteita noin 70- senttiselle.

Minulle on tullut Suuri käsityölehti yhtäjaksoisesti vuodesta 1983.  Kaikki vuosikerrat ovat tallessa numerojärjestyksessä.  Aloitin niiden katselun puutarhatöiden lomassa.  Alkupään numerot ovat jo hauraita ja niitä joutuu teippaamaan kasaan. Välistä niistä pomppaa esille töitä, joita olen valmistanut.  Haikeita ja niin nostalgisia juttuja.  Toisaalta kasarivaatteet näyttävät hauskoilta leveine hartioineen ja lepakkohihoineen.  Siellä on myös kangaspuissa kudottavia ohjeita, nypläysmalleja jne.  Olen selaamisessa päässyt vuoteen 1988.  Matka jatkuu.
    

Käsityölehtiä vuodelta 1983.

Hyvää alkavaa heinäkuuta!

Luonnonväreillä värjäämistä.

Kokinelli antaa kauniin punaisen värin.

Säästimme kaksi viimeistä kertaa kansalaisopiston käsityöpiiristä viime perjantaiksi, jolloin kokoonnuimme opettajamme luokse värjäämään lankoja. Tarkoitus oli käyttää luonnosta löytyviä kasveja, mutta emme olisi ikinä uskoneet, että koivussa ei ole lehtiä, lupiinit ovat 2 cm korkeita jne.  Niinpä pyysin naapuriani keräämään kanssani kanervaa ja kaivoimme lisäksi raparperin juurakoita takapihalta.  Lisäksi olimme keränneet kelta- ja punasipulin kuoria talven mittaan.  Opettaja oli tilannut lisäksi krappia ja kokinellia, joten saimme kuusi luonnonväriä.  Tosin kanervasta ja raparperin juurakosta tuli lähes samaa väriä. Puretukseen käytimme alunaa.  Päivästä oli luvattu sateista, mutta onneksemme sadetta tuli vain aamulla ja silloinkin vähän.
    

Krappijuuren punahehkua.

Vasemmalla keltasipulilla, oikealla punasipulilla värjättyjä lankoja.

Vasemmalla jälkiliemessä värjättyjä, oikealla kanervan sävyjä.

Mieheni ihmetteli Lontoon matkan jälkeen, kun en tuonut uusia kankaita. No, ostinhan tilkkuilijan neuloja ja tavallisia ompeluneuloja.  Mukaan läksi myös tilkkulehti.

Tilkkuilijan neuloja ja silmäneuloja.

Tilkkulehti odottaa käyttäjää.

Italialaisesta lehdestä La mia Moda  piirsin puseron kaavan.  Mietin kyllä, mahtaako kesästä tulla niin lämmin, että tarkenen paljain olkapäin.  Tuunasin kaavaa siten, että hihat eivät ole niin kellottuvat kuin mallissa.  Kangas löytyi kaapista marinoitumasta.

Italiankielinen Moda.

Lehden malli...

... ja minun versioni.

 

Tuttavan seinältä bongattu elämän ohje.