![]() |
Kasvihuoneessa alkavat paprikatkin kypsyä. |
Kesä kuumine päivineen hurahtaa nopeasti ohi eikä tee mieli istua ompelukoneen äärellä. Pääasiassa olen kyllä viihtynyt sisäsätiloissa. Juhannuksen aatonaattona oli sen verran viileämpää, että jaksoin kyykistyä kasvimaalle. Harson alta ja rikkaruohojen seasta löytyi jo hyvin kasvanutta rukolaa ja muuta salaattia. Samoin ensimmäiset retiisit pääsivät salaattikulhoon.
![]() |
Rapsakat rukolat maistuvat salaatissa. |
Vuosi sitten kuolleen tätini kalusteista minulle päätyneet neljä pinnatuolia ovat nyt vihdoin käyttökunnossa. Hioin niiden pinnat ulkona. Yksi tuoleista oli irtotavarana ja sen tiikki-istuin piti hioa putipuhtaaksi. Jouduin petsaamaan pinnan, jotta sain värittömät kohdat piiloon. Lakkasin istuinosat pariin kertaan ja loput pinnat saivat ylleen puolihimmeän valkoisen maalin. Olen tyytyväinen lopputulokseen.
![]() |
Tuoli kiiltää melkein kuin uutena. |
Korjatessani hametta huomasin, että samaa kangasta ( Marimekon Ulappa-kuosi, suunnitellut Aino-Maija Metsola) oli vielä jäljellä. Niinpä etsin kaavan sortseihin, jotka ovat reilun väljät ja joissa on isot taskut (kännykkäkin mahtuu sinne). Malli on käytössä oikein mukava.
![]() |
Ulappa-kankaiset sortsit. |