Näytetään tekstit, joissa on tunniste kranssi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kranssi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Joulukoristeita.

Pitipä minunkin askarrella uusia joulukoristeita, vaikka entisiäkin on riittämiin. Varastossa on kerättynä pari korillista käpyjä. Rustasin punapajusta kranssin pohjan, johon liimasin kuumaliimapistoolin avulla käpyjä, jotka olivat levittäneet siipensä oltuaan sisällä kuivumassa. Kaapissa odotti myös sydämenmuotoinen styrox-pohja, jonka pinnan täytin pienillä kävyillä. Sitten vain koristeeksi nauhaa ja muutama härpäke. Asettelin sydämen kyllä suoraan seinälle, mutta kuvaaja oli onnistunut keikauttamaan sen vinoon!
Today's quilter -lehdessä (marraskuun numerossa) oli hauska ohje, miten joulukankaista voi ommella joulukellon. Piirsin kaavan (tasasivuinen kolmio!) ja sitten vain toimeen. Valitsin vielä isomman kellon kaavan, mutta saatuani sen melkein valmiiksi, ihmettelin, miten pieni olisi pienempi kello ollut. Korkeutta kellolla on n. 4 cm! Vasta sitten hoksasin katsoa ohjetta: suurenna kaavaa 200%. Kylläpä naureatti. Lopulta ompelin kellon vielä oikeankokoisena.
Hyvää jouluviikkoa!

tiistai 13. joulukuuta 2016

Olkitähti.

Joulukaktus kukkii.

Ensimmäinen joulukukka koristaa yläkertaan menevää portaikkoa: ikivanha joulukaktus avasi kaikki kaksi nuppuaan.  Mikäli muistan oikein, kukka on nyysitty anopin kukkapöydältä joskus kauan sitten.  

Yksi solmupuulla tekemistäni kransseista jäi pois kuvista, joten nyt se paljastetaan.  Kuteena käytin vihreää poppanakuteen loppua, jolle purin kaveriksi vihreän myssyn.  Kihara lanka upposi hyvin poppanan joukkoon.  Myssyä käytin todella vähän eli se sai uuden elämän.
    
Kranssi poppanasta ja puretusta villalangasta.

Olen tässä pari päivää yskinyt ja niistänyt nenää - eilen piipahti kuumekin kylässä - joten olen tässä yrittänyt kotoilla.  Aika käy pitkäksi, joten hiippailin Ateljeehen ja järjestelin siellä tilkkutyökankaat ja neulelangat. (Eihän sitä lasketa työn tekemiseksi!)  Yhteen laatikkoon taittelin punaiset, violetit ja oranssit kankaat, toiseen siniset, vihreät, ruskeat ja keltaiset. No, mihinkäs sitten kuuluvat mustat, valkoiset ja harmaat!  Taisivat mennä punaisten joukkoon.  Muiden blogeista olen oppinut, että pienet tilkut kannattaa laittaa ihan omaan koriin.  Mistähän noita langan jämiäkin riittää, vaikka yritin viime talvena tuhota niitä torkkupeittoihin.
   
Lajitellut tilkkutyökankaat.

Langatkin vaihteeksi järjestyksessä.

Sitten tuohon otsikkoon.  Monen vuosikymmenen jälkeen hain perähuoneesta olkikorin, laitoin olkia likoamaan ja sitten kasasin niistä olkitähden.  Mallin kuvasin kansalaisopiston opettajalla olevasta kirjasta.  Ompelulankana käytin helmilankaa.  Aikaa tähden tekemiseen meni toista tuntia.

Jouluinen olkitähti.
Kiitos kommenteista!  Joulua odotellessa.

perjantai 18. marraskuuta 2016

Kortteja ja kransseja.

Kortteja lapsille.

Marraskuun alkuun osuu lähipiirissäni monta merkkipäivää oman syntymäpäiväni ja isänpäivän lisäksi.  Tänä vuonna serkkuni vaimo täytti tasavuosia.  Niinpä huomasin entisen korttivaraston huvenneen, joten kaivoin esille korttitarvikelaatikon ja kasasin parikymmentä uutta korttia.  Ennätin jo postittaa muutamia ennen kuin muistin kuvata niitä.  
    
Onnittelukortteja.

Kukkakortteja.
 Mieheni muisti minua erikoisella syntymäpäivälahjalla: hän oli ostanut Huutokaupat.com:sta laatikollisen vetoketjuja, jotka minä sain lahjaksi!  Hah-haa! Mainio lahja.  Kyllä niistä on parikymmentä kappaletta jo käytettykin.  Osan vetoketjuista ripustimme seinälle, osa jäi laatikkoon, kun ne eivät mahtuneet seinälle.  

Vetoketjuseinä.
Minun syntymäpäivän ja isänpäivän kunniaksi vierailulla ollut tytär muokkasi leipomastani kakkupohjasta kauniin tuotteen.  Koristeena on kuivattuja hibiskuksen kukkia, jotka ostin Malagan kauppahallista.

Herkullinen kakku.

Monta viikkoa sitten valmistin pussukan ruusupeitosta jääneistä tilkuista.  Harjoittelin siihen vapaata tikkausta, mutta ei se homma vieläkään tuntunut olevan hallussa.  Harjoituksia täytyy jatkaa.

Pussukka omaan käyttöön.
Eurokankaassa oli tarjolla italialaisia villakangaspaloja.  Pari niistä tarttui mukaan ja toisesta muokkasin itselleni hameen.  Kaavan piirsin Suuri käsityölehdestä.  Takakappaleen saumoihin lisäsin laskokset antamaan liikkumaväljyyttä.
   

Villakangashame, sukkahousut Virosta.

Viime maanantaina sain kansalaisopiston opettajalta lainaksi solmulaudan, joka on ollut käytössäni muutamia päiviä.  Olen valmistanut kolme kranssia, joihin olen upottanut kaikkea sitä, mitä jää tähteeksi vuosien saatossa käsitöistä: poppanakudetta, eripaksuisia paperinaruja, villalankoja, nauhalankaa, puuvillalankoja, purettu neulemyssy...Kuinkahan monta kranssia vielä ennätän tehdä!!
   
Solmulaudalla tehtyjä kransseja ja solmulauta.
Eihän Andalusian matka olisi ollut mitään, jos en en olisi ennättänyt piipahtaa kangaskaupassa.  Rondan kaupungista löysin kaksi tilkkutyökangasta (sininen työ on seuraava) ja Sevillasta kukallisen hamepalan, joka odottaa seuraavaa kesää.
   
Kaksi tilkkutyökangasta ja hamekangas.
Kiitos, jos jaksoit lukea ja kiitos kivoista kommenteista!

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Tikkausta ja tanssimista.

Tähtipeitto.

 Viikko sitten matkustin mieheni kanssa pääkaupunkiseudulle mukanamme tikkausta odottava tilkkupeitto, jonka ompelin viime talvena.  Olimme sopineet Töölön tilkkupajan Soilen kanssa, että viemme päällisen ja aluskankaan heti junamme saavuttua Helsinkiin. Niin teimmekin. Kylläpä oli monenlaista tikkaumallia, mistä piti valita. Tikkauslangan valinta oli helpompaa. Kun sitten maanantaiaamuna menimme hakemaan peittoa, se odotti meitä valmiiksi tikattuna. Kyllä tikkaus on kuin piste i:n päällä. Olin suorastaan ylpeä peitostani. Sen koko on 250 cm x 260 cm. Reunakaitaleen ompelin kaksinkertaisesta vinokantista; tosin kahdelta sivulta vielä puuttuu toinen ommel. Kiitokset Soilelle ammattitaitoisesta ja ystävällisestä palvelusta ja neuvoista.

Peitto lähes valmiina.

Taustapuolella kaunis tikkaus erottuu edukseen.
Toinen syy, miksi matkustin viime viikonloppuna Helsinkiin, olivat Wanhan Sataman käsityömessut. Tein treffit kolleegani kanssa sinne sunnuntaiksi. Kiertelimme siellä nelisen tuntia. Mukaan tarttui kortteja, helmiä ja muita korutarvikkeita sekä ohutta huopaa. Kangaskiintiö oli täynnä Tampereen reissun jäljiltä. Vaaleanpunaisista helmistä kasasin korusetin.
      
Messuhankintoja.

Kivoja kortteja ja pitsikoristeita.

Vaaleanpunainen korusetti.

Yövyimme matkallamme poikamme luona Espoossa. Kävimme yhdessä syömässä pari kertaa, ja miesväki tutustui Tekniikan museoon ja Ratikkamuseoon minun ollessani käsityömessuilla. Lauantai-illaksi järjestyi mieluisaa puuhaa, kun huomasimme menovinkeistä, että Oopperatalon pihalla on ulkoilmatanssit. Suuntasimme siis sinne. Musiikista vastasi oikea tanssiorkesteri ja solisteina olivat oopperalaulajat. Kivat tanssit, vieläpä ilmaiset. Rytmit vaihtelivat lattareista ja vakiotansseista suomalaiskansallisiin tansseihin.  Ihmisiä oli mukavasti paikalla, osa tanssi, osa katseli. Tällaisia voitaisiin järjestää muuallakin.
       
Oopperan tanssiorkesteri.

Tanssin riemua oopperan pihalla.

Reilu vuosi sitten taittelin paperista LED-valoihin pienet varjostimet, mutta harmikseni ne eivät päästäneet yhtään valoa läpi. Niinpä pistin kukanmuotoiset varjostimet talteen ja vasta nyt sain aikaiseksi tehdä niistä kranssin seinälle. Koska kukkien keskellä oli reikä, peitin sen sinisellä ja oranssilla piipunrassilla sekä "hedelehdillä". Lopuksi liimasin kukat styrox-kranssin päälle liimapistoolin avulla. Peittelin valkoisena pilkottavan pohjan meriheinällä.
Taitellut kukkaset uusiokäytössä.