sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Joulukoristeita.

Pitipä minunkin askarrella uusia joulukoristeita, vaikka entisiäkin on riittämiin. Varastossa on kerättynä pari korillista käpyjä. Rustasin punapajusta kranssin pohjan, johon liimasin kuumaliimapistoolin avulla käpyjä, jotka olivat levittäneet siipensä oltuaan sisällä kuivumassa. Kaapissa odotti myös sydämenmuotoinen styrox-pohja, jonka pinnan täytin pienillä kävyillä. Sitten vain koristeeksi nauhaa ja muutama härpäke. Asettelin sydämen kyllä suoraan seinälle, mutta kuvaaja oli onnistunut keikauttamaan sen vinoon!
Today's quilter -lehdessä (marraskuun numerossa) oli hauska ohje, miten joulukankaista voi ommella joulukellon. Piirsin kaavan (tasasivuinen kolmio!) ja sitten vain toimeen. Valitsin vielä isomman kellon kaavan, mutta saatuani sen melkein valmiiksi, ihmettelin, miten pieni olisi pienempi kello ollut. Korkeutta kellolla on n. 4 cm! Vasta sitten hoksasin katsoa ohjetta: suurenna kaavaa 200%. Kylläpä naureatti. Lopulta ompelin kellon vielä oikeankokoisena.
Hyvää jouluviikkoa!

10 kommenttia:

  1. Joulukoristeita kertyy vuosien varrella mutta onhan kiva tehdä jotain uusiakin:) Kranssit ovat kivoja ja joulukelloissa on mielenkiintoinen malli:) Edellisessä postauksessa olevan peitto on tosi kivan näköinen:)
    Hyvää Joulun odotusta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irma! Tuntuu, että käsillä pitää olla jatkuvasti puuhaa. Joulukellojen malli on todella mielenkiintoinen; en olisi itse keksinyt. Hyvää jouluviikkoa sinulle!

      Poista
  2. Kauniit kranssit! Katsoin tuota samaa kellon ohjetta, mutta tekemättä jäi, kun jouduin käteni kanssa leikkuupöydälle. Ehkä ensi jouluksi :D Hyvää joulunaikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joulukellojen ompelu (ja pikkuleipien kauliminen samana päivänä) olivat kyllä liikaa minunkin kyynärpäille. Vanhat vaivat palasivat ja niitä piti hoitaa topakasti. Toivottavasti saat kätesi kuntoon leikkauksen jäljeltä. Hyvää joulua!

      Poista
  3. Hienoja kransseja ja niitä on varmasti kiva tehdä, minulla odottaa myös kranssin runkoja, mutta en vain saa tehdyksi, ehkä ensi jouluna on sitten niiden vuoro:) Joulukello on mielenkiintoisen näköinen, eipä uskoisi, että on kolmiosta tehty.
    Hyvää joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minullakin oli tuo sydänpohja monta vuotta kaapissa. Nyt oli sen aika. Kellon valmistus oli mielenkiintoista.

      Poista
  4. Kävyt sopivatkin hienosti kranssiin. Taitavasti olet askarrellut! Joulukellot onnistuivat vaikka minkä kokoisina! Teillä näyttäisi olevan hiukan luntakin. Oikein hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävyt ennättivät myös olla varastossa useita vuosia. Tehdessä niistä karisi paljon siemeniä. Kyllä pitäisi oppia lukemaan ohjeet tarkasti läpi, mutta aina on vain kiire!

      Poista
  5. Minulla oli haaveissa tehdä kranssi, mutta haaveeksi jäi. Luonnonmateriaaleista saa niin kauniita kransseja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu se on ensi vuonnakin. Pidän itsekin luonnonmateriaaleista. Kuusen käpyjäkin on varastossa kerättynä. Ehkä aika tavaran kaupitsee.

      Poista