Näytetään tekstit, joissa on tunniste teatteri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste teatteri. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. helmikuuta 2018

Jaakobin tikapuut.

Jaakobin tikapuut -peitto valmiina.

 Niinpä vain kävi, että peitto nimeltään Jaakobin tikapuut on nyt valmis.  Reilu viikko sitten vein sen Töölön tilkkupajaan tikattavaksi.  Tytär oli toivonut tikkausmalliksi jotain graafista mallia.  Pitkän mietinnän tuloksena päädyin viuhkamaiseen malliin ( jos muistan oikein, mallin nimi on Petra.)  Tytär tuumasi minun tehneen hyvän valinnan.  Kotiin päästyäni oli edessä reunakaitaleiden leikkaaminen (vain 9,5 metriä) ja ompeleminen.  Ompelin kaksinkertaisen vinokaitaleen oikealle puolelle koneella ja kiinnitin taitereunan nurjalle käsin.  Tänään aamupäivällä ompelin viimeiset pistot ja kiinnitin nimilapun.
    
Tikkausmalli on Petra.

Taustakankaalla tikkaus erottuu hyvin.

Helsingin matkalla minulla ja miehelläni oli paljon muutakin puuhaa.  Lauantaiksi olin varannut meille, pojallemme ja hänen kumppanilleen teatteriliput Helsingin kaupunginteatteriin, missä näimme ja koimme musikaalin Myrskyluodon Maija. Vaikka liput tuntuivatkin kalliilta, esitys Lasse Mårtensonin musiikkiin pohjautuen oli elämys. Nykyisin kaikki näyttelijät ovat myös laulajina taitavia, ja ammattiteatterin näyttämöiden monimuotoisuus ihastuttaa aina.
   
Käsiohjelmakin oli taitavasti tehty.

Sunnuntaipäivälle oli vielä vierailukohde: mieheni oli hommannut meille neljälle liput Fazerilaan.  Kiersimme vajaan tunnin mittaisen kierroksen, jonka päätteeksi sai syödä karkkeja niin paljon kuin jaksoi.  Suklaata ja lakritsia valui sisuksiin huima määrä!  Huh!  En tainnut syödä niin paljon makeaa edes jouluna.
   
Kuinka monta Mignon-munaa mahtuu pupuun?

Taideteos Fazerin omistajista ja muista vaikuttajista.

Koristeltuja suklaalevyjä.

Pääkaupunkiseudun liikenteessä on meitä "maalaisia" ajatellen yksi puute: matkalipun ostaminen on tehty vaikeaksi. Viikonlopun aikana kohdallemme osui kuusi lippuautomaattia, jotka olivat rikki. Sitten piti vain lähteä etsimään R-kioskia, mikä ei ainakaan matkalaukun kanssa ole mukavaa.  Teatteristakin kävelimme rautatieasemalle.  Muuten matka oli hyvin antoisa.

perjantai 10. helmikuuta 2017

Villasukkia.


Korillinen villasukkia. Korin olen maalannut v. 2000.

Tammikuu mennä sujahti nopeasti ja helmikuun huomaa päivän pituuden jatkumisena. Päätin neuloa kaikki ohuet sukkalangat pois täyttämästä lankakoreja.  Pätkävärjättyjä lankoja minulla oli viisi täyttä kerää eli niistä neuloin viisi paria sukkia.  Lisäksi korissa oli monta pientä kerän loppua.  Hyödynsin ne melkein kaikki siten, että punnitsin kerän keittiövaa'alla ja kerin puolet pois.  Sidoin näin syntyneet pikkulankakerät yhteen - riippumatta siitä, etteivät samanlaiset värit osuneet kohdilleen.  Ostin näille jämäkerille pariksi Novitan mustan sukkalankakerän (siis uusi lankaostos!) ja neuloin sukista raidallisia, vuoroin mustaa, vuoroin kirjavaa.  Sain näin kolme paria sukkia, joista tuli ihan kelvollisia, pitäisi kai sanoa räsymattosukkia.
   
Villasukkakavalkadi.

Räsymattosukkia langan tähteistä.

Neuloin sukat koneella.  Nyt joku sanoo, että ethän sitten tehnyt mitään.  Miksei kukaan sano samalla tavalla, jos minä ompelen koneella?  Varmaan siksi, että useimmat ihmiset ovat ommelleet koneella ja tietävät, että kone ei tee mitään yksikseen.  Kyllä sama juttu pätee neulekoneeseenkin:  ihminen tekee työn ja kone on apuna.  Lisäksi sukassa on niin monta vaihetta, että niitä joutuu kertaamaan.  Tällä kertaa työtä helpotti se, että perätysten neulomisessa työvaiheet olivat jo mielessä.  Oman rajoitteensa minulle asettavat lukemattomat tennis- ja golf-kyynärpääjutut; aina ne uhkaavat hyökätä, vaikka kuinka käsiä tukisi ja teippaisi.  Pystyin viimeistelemään sukan päivässä ja tänään valmistui viimeinenkin sukka.  Kaipa noilla sukilla tämän vuoden pärjää!

Kävimme viikon vaihteessa pääkaupunkiseudulla tyttären ja pojan luona kylässä.  Linnanmäen Peacockissa kävimme katsomassa Kirka-musikaalin, jossa nimikkoroolin esitti Heikki Ranta.  Vaikka en ole edes Kirka-fani, upposin musikaalin tunnelmiin täysin.  Tilanteet näyttämöllä vaihtuivat rivakasti suuren orkesterin säestyksellä ja Kirkan olemus ja raspikurkkuääni olivat nautittavia elämyksiä.  Matkamme yksi kohde oli Töölön tilkkupaja, jossa Soile tikkasi viikonlopun aikana minulle kaksi suurta peittoa.  Esittelen ne myöhemmin, kunhan ennätän ommella reunakantit.  Työkunto on tällä hetkellä heikko, koska vilustuin matkalla ja lojuin kolme päivää kuumeessa.  Nyt alkaa vähän helpottaa.  

Kiitos, jos jaksoit lukea!  Onneksi yskä ei tartu blogista.