Loppukesää 2016.

Palkintopytty Koljonvirralta.

Vanhoihin autoihin hurahtaneina meillä on tapana osallistua edes yhteen ajotapahtumaan kesän aikana.  Elokuun puolivälissä osallistuimme Koljonvirran terva-ajoihin.  Sää oli aivan kurja, koska satoi koko ajan.  Ihan kävi sääliksi rompemyyjiä,  jotka yrittivät peitellä tavaroitaan pressujen alle.  Tehtävärastit sattuivat tällä kertaa olemaan meille mieluisia: osan tiesimme, osan päättelimme ja urheilukysymyskin arvattiin oikein.  Niinpä voitimme kisan ja vielä täysillä pisteillä.  Saimme valtavan ison pokaalin palkinnoksi.

Seuraavana päivänä osallistuimme juhlaan, jota varten silitin kansallispukumme, pitäähän niitä joskus tuulettaa. Oma pukuni on Härmän-Isonkyrön eli Etelä-Pohjanmaan puku, jonka vanhin siskoni on valmistanut, mutta jonka olen melkein kokonaan uudistanut: ompelin tykkimyssyn ja uuden, pitkän puseron, joka toimii myös alushameena.  Hameen jatkoin ottamalla helmakäänteen auki ja lisäämällä vyötärölle mustan villakangassuikaleen. Tällöin essu jäi lyhyeksi, joten ompelin kokonaan uuden essun. Miehelleni olen ommellut Johanneksen puvun yli 30 vuotta sitten.
    

Uudistettu Etelä-Pohjanmaan puku.

Johanneksen puku.

Kesällä piipahdin tuttavan luona.  Hän tarjosi edullisesti nahkavuotia. Minähän ostin kolme vuotaa, joista yhden olen jo käyttänyt.  Valmistin siitä pikkurepun, jota olen kaivannut esim. hiihtoretkillä.  Piirtelin kaavan omien mielikuvien mukaan, koska halusin siitä sopivan kokoisen ja vetoketjulla suljettavan.

Pikkureppuun mahtuu kaikki tarpeellinen.

Toissa keväänä perheeni muisti minua äitienpäivänä korituolilla, joka ripustetaan kattoon.  Se on ollut paketissa loppukesään asti, koska viime kesänä teimme mökillä ulkoremonttia ja verannan laipion maalaaminen jäi tälle kesälle.  Tuoliin kuuluu istuintyyny, joka on valkoinen.  No, istahdapa siihen hikisellä iholla.  Kaivoin kangasvarastosta begonian lehti -kankaan päällistä varten.  Yksikseen se ei riittänyt, halusin näet tyynyn selkänojaankin, joten käytin reunoihin tummanruskeaa kangasta.  Muutaman kerran olen ennättänyt istua tuolissa kirjaa lukemassa.
    

Korituoli uusine tyynynpäällisineen.

Keskimmäinen meistä sisaruksista juhli miehensä kanssa 40-vuotishääpäivää.  Kyseessä ovat rubiinihäät.  Valmistin onnittelukortin paper piecing -tekniikalla.  Hups, vasta kuvasta huomasin, millainen "ryppy" on perhosen vasemmassa siivessä.  Onnittelimme hääparia tanssimalla heille ja muille vieraille rumban Finlandersien Hiljaiset sillat -biisin siivittämänä.  Siskoni oli valmistanut erittäin maukkaita tarjottavia tyttärensä ja miniänsä kanssa: voileipäkakku, kaksi täytekakkua, avokukkoja lohesta ja pikkuleipiä.  Nama, nami.  Kiitos hääjuhlasta!
   

Onnittelukortti rubiinihääparille.

Metsurin opissa.

Koivun oksan korkealle...

 

Kotipihassamme on kasvanut suuri koivu, joka on 50-luvulta. Viime vuosien myrskyt ovat kaataneet puita milloin mistäkin, joten pohdimme pitkään, joko meidän koivuvanhus olisi laho ja saattaisi kovalla tuulella kaatua kotitalomme päälle. Pitkän pohdinnan tuloksena päädyimme siihen, että puu pistetään nurin. Mieheni antoi työn ammattilaiselle, joka saapui sovitusti ja suoritti työn taitavasti. Koneen kourat nappasivat oksat ja latvat puristuksiin, suojuksen alta putkahti esiin saha, joka katkaisi oksan ja kourat nostivat sen maahan. Kaikki ohjaus tapahtui maasta käsin kauko-ohjauksella. Laitteistoja ei kai ole monta Suomessa. Aikaa kaato-operaatioon kului 2,5 tuntia.

Latva siirtyy nätisti maahan.

Karsintaa vielä maassa.

Toiveitteni mukaisesti jätimme pihaan korkean kannon, jonka pinnalle minulla on tarkoitus laittaa kesäkukka-astia. Kylläpä pihamme avartui paljon. Ehkä vieressä oleva kasvimaakin tuottaa paremmin, kun koivu ei imaise kaikkia ravinteita. Myös keittöstämme tuli valoisa  ja aamuaurinko kurkistaa ikkunoista, kun koivun oksat eivät roiku ikkunoiden edessä. Luultavasti vesikourut eivät ole aina täynnä koivun lehtiä ja syksyinen lehtien haravointi vähenee. Koivun siitepöly on myös kutittanut parina keväänä silmiäni, josko sekin helpottaisi.

Mahtava kanto.

Koivu meni polttopuuksi, vaikka se oli hienoa visakoivua. Edes konevoimalla pahimpia oksakohtia ei naapurikylän metsuri saanut pienityksi. Puun pinoamista, kantamista ja oksien raikkoamista on riittänyt. Kasvimaa on niiden alla, joten kylvöpuuhat vielä siirtyvät.

Paper piecing -tekniikka osoittautui mielenkiintoiseksi, joten toinenkin perhonen piti kokeilla. Kiinnitin sen nurkkakehykseen, jonka ostin Oulun käsityömessuilta.
    

Perhoskukkaro.

 

 

Toinenkin sukulaispoika sai synttärilahjaksi karkkipaperipenaalin. Tällä kertaa muistin laittaa nimen kristallimuovin alle.

Jouluisia karkkipapereita uusiokäytössä.

Kevätsiivouksia tehdessä pesin myös työhuoneeni eli Ateljeen verhot. Jälkikäteen ommeltu alakappa värjötteli valkoisena, joten päätin kuvioida sitä vähän. Valmistin leimasimen raparperin varsista sitomalla niitä kukan muotoon kukkalangalla. Sitten vain leimaamaan. No, jälki muistutti ehkä lasten kankaanpainotuotoksia, mutta saa kelvata. Kyllä seulan läpi värin saa asettumaan tasaisemmin.

Raparperileimasin.

Painetussa verhossa näkyy käden jälki.

Tässä kesän kynnyksellä on ollut niin paljon tapahtumia, että ihan saa ihmetellä, miten kaikesta on selvinnyt: läheisen sairastuminen (onneksi on jo toipumassa),vanhuksen kuoleminen (olen ollut lesken tukihenkilönä) ja oman auton itsenäiset seikkailut (ei onneksi henkilövahinkoja, peltejä saa uusia). Hengissä ollaan ja olen yrittänyt nauttia tästä huikaisevan kauniista ja varhaisesta kesästä. Kerran olemme jo ennättäneet rentoutua kesämökin saunassa, missä ainoana pesuaineena oli mäntysuopa. Tuoksuimme siis vastapestyille matoille!

Kevään ihmeitä.

Kiitos kivoista kommenteista!

Vappuajelulla.

Ompelemattomien kankaiden pino pieneni taas yhdellä kankaalla, kun valmistin itselleni mekon puuvillakankaasta, jonka ostin Thaimaasta reilu vuosi sitten. Suuri Käsityölehti ilahdutti minua suuresti, kun maaliskuun numero sisälsi kaavat viiteen eri mekkoon siten, että niiden ylä- ja alaosia voi vaihdella keskenään. Oli suorastaan vaikea valita, millaisen mekon ompelisin ensiksi - kai niitä pitää ommella monta! Vaikka ei millään voi tietää, tarkeneeko ensi kesänä kertaakaan mekossa. Päätin juuri, että pakko tareta. Tarkistin matkapäiväkirjasta, että kangas maksoi n. 10 euroa.

      

Puuvillamekko.

Tytärtäni päätin ilahduttaa laukulla, jonka valmistin Thaimaan silkin jämistä. Koristelin sen mustalla pitsillä ja paljettikoristeella. Laukusta puuttuu vielä hihna; tytär saa valita siihen sopivan ketjun.

     

Silkkilaukku.

Olen nähnyt monessa blogissa paper piecing -tekniikalla valmitettuja töitä. No, piti vain käydä opiskelemassa you tube:ssa tekniikka ja heti kokeilemaan. Olihan se ihan helpon näköistä katsoa, mutta omassa kokeilussa kankaat ja/tai paperi olivat usein ihan nurin päin. Sitkeästi, välillä ratkoen, sain aikaiseksi perhosen, jonka ympärille rakensin vyölaukun. Olin todella oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Laukun yläreunassa on kuja, johon voi pujottaa vyön.

     

Vyölaukun kuva valmistettu paper piecing -tekniikalla.

      

Ennen vappua urakoin "valokuvamaratonin" eli lajittelin ja liimasin 397 paperikuvaa albumiin. Kuvat ovat vuosilta 2011-2014 eli olen vielä pari vuotta jäljessä tästä päivästä. Meillä homma pyörii siten, että minä valikoin ja kopioin kuvat tietokoneelle omaan kansioon, mies käsittelee kuvat ja vasta sitten ne lähetetään valmistettavaksi. Prosessi vain näkyy venyvän. Nyt nuo kuvat ovat tekstitettyinä kiinni. Onneksi  olen kirjoittanut matkapäiväkirjaa reissuista, siitä näkee paikkojen nimiä.

   

Studebaker 1920-luvulta.

Näin hienoa vappusäätä ei ole ollut moneen vuoteen. Perinteisesti ulkoilutimme autovanhustamme vappunäyttelyssä, johon oli tullut useita kanttiautoja ja avoautoja. Kävimme näyttelyn aikana syömässä maukkaan ja täyttävän vappubrunssin. 

    

Rivi arvokkaita autovanhuksia.