Rauma 1.

Vanhaa Raumaa.

 Viime viikonloppuna vierailimme tyttäremme ja vävypoikamme luona Raumalla.  Edellisestä reissusta olikin vierähtänyt reilut kaksi vuotta.  Menomatkalla poikkesimme - vanhoihin ajoneuvoihin hurahtaneet - Kangasalan automuseoissa eli Vehoniemen automuseossa ja Mobiliassa.   Jälkimmäisessä oli esillä hieno kattaus linja-autoja eri vuosikymmeniltä.  Sellaisilla mekin kuljimme koulutiemme joka aamu ja iltapäivä.  Vanhat postiautot olivat niin nostalgisia ja silloin postilaitos hoiti sille määrättyjä tehtäviä.
    

Nostalgisia postiautoja.

Raumalla sattuivat olemaan silakkamarkkinat.  Tosin vain kahdella myyjällä oli silakoita eli kyseessä olivat siis markkinat.  Välillä saimme muutaman sadekuuron.  Kiertelimme toki katsastamassa Vanhaa Raumaa. Saimme ihailla kuvanveistäjä Kerttu Horilan veistoksia ympäri kaupunkia mm. Kolme sulotarta, jotka kainostelevat kanavasta kurkkaavaa otusta.  Kerttu Horilasta on juttu uusimmassa Kodin kuvalehdessä.
    

Markkinatunnelmia.

Kauniita koristeita.

Sammakko kanaalissa...

...pelottelee kolmea sulotarta.

Kauniita puutaloja.

Pitsinnyplääjän patsas.

Tyttäreni oli mennyt nypläyskurssille.

  Ajoimme myös Säkylään, missä kohteena oli naisten neulevaatteita valmistava yritys nimeltään Kaino.  Uusimmassa Suuri käsityö -lehdessä on juttu tuosta Kainosta, samoin kaava tunikaan. Ostin neulospaloja, joista on jo jotakin syntymässä.  Palaan niihin myöhemmin.

Pääsimme pokkaamaan palkinnon.

Mercury ja palkintopytty.

Eilen olimme tämän suven ensimmäisissä vanhojen autojen ajoissa.  Pääsimme matkaan numerolla 21 puolipilvisessä säässä, mikä lupaa yleensä mukavaa matkantekoa.  Rastitehtävät olivat monipuolisia, joten kisassa oli mahdollisuus pärjätä, vaikka autotietous ei olisikaan huippua.  Toki automerkkejä piti tunnistaa, mutta myös soittimia ja koneen osia, mutta yleissivistystäkin tarvittiin: presidentin pojan nimeä kysyttiin, samoin Katri-Helenan viimeistä vihittyä miestä, vanhojen sanojen merkitystä, Suomen kansalliskukkaa sekä ensiaputaitoja.  Taitotehtävässä piti heittää pingispalloja sankoon vastatuuleen.  Yhtään rastia ei mennyt nollille ja niinpä saimme pokata ensimmäisen palkinnon.  Pytyn lisäksi saimme pienen painepesurin.  Se pääsi tänään jo töihin, kun auton talvirenkaat odottivat pesua.

    

Pesuri sai heti työkomennuksen.

Ompelukonekin pääsi töihin, kun päätin pienentää kangasvarastoani, toki vain yksi kangas hupeni.  Koska kukkakuosit ovat vielä muodissa, laskostin punakukkaisen kankaan hameeksi.  Jospa vielä saisimme lämpimiä päiviä, mutta sadekin on tervetullut, jotta kasvimaa tuottaisi jotakin. 

Kesähame "koeajolla".

Aurinkoista alkanutta kesäkuuta!

Perhejuhla.

Paperikukkia.

Viikko sitten lauantaina vietimme juhlaa perhepiirissä: vanhempi tyttäremme vihittiin avioliittoon ja me saimme saksalaisen vävypojan.  Tytär halusi pitää juhlat Suomessa, jotta saisi saksalaiset sukulaiset ja ystävät tutustumaan Suomeen.  Liikuttavan kaunis tapahtuma.  Viime hetkeen saakka jännitimme säänhaltijoita, sillä vesikuurot olivat runsaita.  Onneksemme saimme parin tunnin sateettoman sään, jolloin vihkitoimitus voitiin pitää rannassa.
    

Hääpari ja hääauto.

  Mieheni ajoi meidän autovanhuksella hääparin kanssa pihaan.  Viulisti soitti Prinsessa Ruususen häämarssin, kun nuoripari asteli autosta pitkin kujaa, jonka olimme reunustaneet kuivatuilla ruusun terälehdillä.  Vieraat muodostivat kujan reunat.  Vihkiminen tapahtui suomeksi ja saksaksi, kuten kaikki ohjelmanumerot. Nuorempi tyttäremme toimi kaasona (ja protokollapäällikkönä), sulhasen kaveri bestmannina.

Maukkaan ruokailun jälkeen pidimme mieheni kanssa morsiamen vanhempien puheen, joka oli minun käsialaani.  Mieheni puhui suomeksi, minä toistin saman saksaksi.  Tytär sanoi puhetta liikuttavaksi.  Myös sulhon isä ja bestman käyttivät puheenvuoron.  Illan mittaan näimme myös kauniin häävalssin, minkä jälkeen me äitinä ja isänä tanssimme onnittelutanssin: rumban, joka on kosiotanssi.  Elämänkumppania on kosittava usein, että suhde pysyisi tuoreena.
   

Kukkia hääkaaressa.

Etukäteisvalmisteluja tein keväästä lähtien.  Hääkaareen valmistin 120 kukkaa suodatinpusseista, jotka värjäsin laventelin värisiksi.  Juhliin saapuville lapsille oli omaa ohjelmaa:piñata-pöllö.  Valmistin pöllön ilmapallon päälle, ensin liimaamalla paperisuikaleita, sitten kerros paperimassaa ja lopuksi koristeet silkkipaperista.  Kylläpä oli haasteellinen, mutta tosi mielenkiintoinen työ.  Pöllö täytettiin karamelleillä ja lapset hakkasivat sen rikki miekalla, jonka poikani oli tehnyt ala-asteella.  

   

Piñata-pöllö.

Ompelin tyttärelleni myös pienen häälaukun.
    

Morsion pussukka.

Pöytäkukat olivat myös minun käsialaani.
   

Pöytäkimppujen koristeena oli helmiä.

Vieraslahjoja taiteltiin monen ihmisen näppärillä sormilla.
   

Vieraslahjoja.

 Häälahjaksi annoimme myös jotain konkreettista: tilkkupeitto, jonka keskellä on sydän.

Hääpeitto.

Vaikka tarjoilu hoidettiin pitopalvelusta, tyttäreni halusi kahvipöytään ranskalaisia vohveleita, joita meillä on leivottu oman siskoni kanssa perhejuliin.  Lämpimänä päivänä leipominen oli melko tuskaista, koska taikina meinasi sulaa käsiin.

Ranskalaisia vohveleita.

Kyllä olivat onnistuneet juhlat.  Itkin vasta jälkeen päin katsellessani valokuvia.  Lapsesta luopuminen on tapahtunut jo vuosia sitten hänen muutettuaan opiskelemaan.  Tiedän, että lapseni on onnellinen Hampurissa, että hän pärjää isossa maailmassa.  Mitä muuta voisin toivoa.  Toki välistä on ikävä, mutta yhteyksiä on helppo pitää mm. Skypessä.  Onnellista häämatkaa kyyhkyläisilleni!

Loppukesää 2016.

Palkintopytty Koljonvirralta.

Vanhoihin autoihin hurahtaneina meillä on tapana osallistua edes yhteen ajotapahtumaan kesän aikana.  Elokuun puolivälissä osallistuimme Koljonvirran terva-ajoihin.  Sää oli aivan kurja, koska satoi koko ajan.  Ihan kävi sääliksi rompemyyjiä,  jotka yrittivät peitellä tavaroitaan pressujen alle.  Tehtävärastit sattuivat tällä kertaa olemaan meille mieluisia: osan tiesimme, osan päättelimme ja urheilukysymyskin arvattiin oikein.  Niinpä voitimme kisan ja vielä täysillä pisteillä.  Saimme valtavan ison pokaalin palkinnoksi.

Seuraavana päivänä osallistuimme juhlaan, jota varten silitin kansallispukumme, pitäähän niitä joskus tuulettaa. Oma pukuni on Härmän-Isonkyrön eli Etelä-Pohjanmaan puku, jonka vanhin siskoni on valmistanut, mutta jonka olen melkein kokonaan uudistanut: ompelin tykkimyssyn ja uuden, pitkän puseron, joka toimii myös alushameena.  Hameen jatkoin ottamalla helmakäänteen auki ja lisäämällä vyötärölle mustan villakangassuikaleen. Tällöin essu jäi lyhyeksi, joten ompelin kokonaan uuden essun. Miehelleni olen ommellut Johanneksen puvun yli 30 vuotta sitten.
    

Uudistettu Etelä-Pohjanmaan puku.

Johanneksen puku.

Kesällä piipahdin tuttavan luona.  Hän tarjosi edullisesti nahkavuotia. Minähän ostin kolme vuotaa, joista yhden olen jo käyttänyt.  Valmistin siitä pikkurepun, jota olen kaivannut esim. hiihtoretkillä.  Piirtelin kaavan omien mielikuvien mukaan, koska halusin siitä sopivan kokoisen ja vetoketjulla suljettavan.

Pikkureppuun mahtuu kaikki tarpeellinen.

Toissa keväänä perheeni muisti minua äitienpäivänä korituolilla, joka ripustetaan kattoon.  Se on ollut paketissa loppukesään asti, koska viime kesänä teimme mökillä ulkoremonttia ja verannan laipion maalaaminen jäi tälle kesälle.  Tuoliin kuuluu istuintyyny, joka on valkoinen.  No, istahdapa siihen hikisellä iholla.  Kaivoin kangasvarastosta begonian lehti -kankaan päällistä varten.  Yksikseen se ei riittänyt, halusin näet tyynyn selkänojaankin, joten käytin reunoihin tummanruskeaa kangasta.  Muutaman kerran olen ennättänyt istua tuolissa kirjaa lukemassa.
    

Korituoli uusine tyynynpäällisineen.

Keskimmäinen meistä sisaruksista juhli miehensä kanssa 40-vuotishääpäivää.  Kyseessä ovat rubiinihäät.  Valmistin onnittelukortin paper piecing -tekniikalla.  Hups, vasta kuvasta huomasin, millainen "ryppy" on perhosen vasemmassa siivessä.  Onnittelimme hääparia tanssimalla heille ja muille vieraille rumban Finlandersien Hiljaiset sillat -biisin siivittämänä.  Siskoni oli valmistanut erittäin maukkaita tarjottavia tyttärensä ja miniänsä kanssa: voileipäkakku, kaksi täytekakkua, avokukkoja lohesta ja pikkuleipiä.  Nama, nami.  Kiitos hääjuhlasta!
   

Onnittelukortti rubiinihääparille.

Luanikast suvi!

Kitukränn on 3 metriä leveä ja 60 metriä pitkä katu Raumalla.

 Toivottavasti tuohon otsikkoon ei tullut kirjoitusvirheitä, kun tuo Rauman murre on näin savolaiselle melkein vierasta kieltä.  Kävimme viime viikon vaihteessa visiitillä Raumalla, koska nuorempi tytär muutti sinne.  Sitä ennen vanhempi tytär oli tullut lomailemaan kotimaisemiin Hampurista.  Niinpä lähdimme katsomaan kolmistaan Rauman seutua.  Meillä on tapana katsoa matkan varrelta automuseot ja kangaskaupat, joten pysähdyimme menomatkalla Lavialla, missä tutustuimme Linja-automuseoon.  Näytillä oli monenikäisiä linjureita; muutamasta tulivat mieleen omat kouluajat.  Osallistuimme myös kierrokseen, jossa esiteltiin linja-autotehtaan tiloja, koneita, menetelmiä ja työtapoja.  Siellä on valmistettu n. 120 puurunkoista linja-autoa, lisäksi kuorma-auton koreja.  Mielenkiintoinen esitys menneisiin aikoihin.

Vanhoja linjureita.

Ennätimme kierrellä menopäivän iltana ympäri Vanhaa Raumaa ja tutustua rantaan satamissa ja uimapaikoilla.  Seuraavana aamuna suuntasimme satamaan, missä nousimme Linnea-vesibussiin.  Paatti vei meidät Kuuskajaskarin saaren kautta Kylmäpihlajan majakkasaarelle, missä astuimme maihin.  Sää oli aurinkoinen ja lämmin, mutta merituuli viilensi sopivasti.  Saari on hyvin karu ja kallioinen.  Kiipesimme yli sata porrasta majakan huipulle.  Kyllä olivatkin hienot näkymät.  Ennätimme kiertää saaren ja nauttia kahvit, ennen kuin paluukyyti saapui.  

   

Kylmäpihlajan majakka.

Merimatka taittui Linnea-vesibussilla.

Satamassa hienoja autoja ja purjelaivoja.

Koristeellinen ikkuna.

Rauman kirkko.

Rauman pitsiviikot olivat jo alkaneet, vaikka päätapahtumat ajoittuivat loppuviikolle.  Kävimme ihastelemassa taitavia pitsinnyplääjiä sekä heidän tuotoksiaan.  Voi, mitä kaikkea nypläämällä saa aikaan!  Kiertelimme myös paikallisissa liikkeissä.  Kaupungilta löytyi Jätti-Rätti-niminen kangaskauppa, mistä mukaan tarttui mm. saumurilankaa, ontelokudetta ja vanulevyä.  Monet vanhojen talojen pihat olivat avoimia yleisölle ja niissä oli kirpputoreja.  

    

Pitsejä "päässä".

Laukku paksuhkoa pitsiä.

Upeita vaatteita pitsistä.

Paluupäivän aamuna kävimme tutustumassa Rauman vesitorniin, mistä näkyy lähiympäristö.  Etäällä näkyivät myös Olkiluodon ydinvoimalan rakennukset.  Sieltä löytyy monelle työpaikka, myös meidän vävykandimme on työskennellyt siellä toukokuusta lähtien.

Näkymä vesitornista Olkiluotoon päin.

Vappuajelulla.

Ompelemattomien kankaiden pino pieneni taas yhdellä kankaalla, kun valmistin itselleni mekon puuvillakankaasta, jonka ostin Thaimaasta reilu vuosi sitten. Suuri Käsityölehti ilahdutti minua suuresti, kun maaliskuun numero sisälsi kaavat viiteen eri mekkoon siten, että niiden ylä- ja alaosia voi vaihdella keskenään. Oli suorastaan vaikea valita, millaisen mekon ompelisin ensiksi - kai niitä pitää ommella monta! Vaikka ei millään voi tietää, tarkeneeko ensi kesänä kertaakaan mekossa. Päätin juuri, että pakko tareta. Tarkistin matkapäiväkirjasta, että kangas maksoi n. 10 euroa.

      

Puuvillamekko.

Tytärtäni päätin ilahduttaa laukulla, jonka valmistin Thaimaan silkin jämistä. Koristelin sen mustalla pitsillä ja paljettikoristeella. Laukusta puuttuu vielä hihna; tytär saa valita siihen sopivan ketjun.

     

Silkkilaukku.

Olen nähnyt monessa blogissa paper piecing -tekniikalla valmitettuja töitä. No, piti vain käydä opiskelemassa you tube:ssa tekniikka ja heti kokeilemaan. Olihan se ihan helpon näköistä katsoa, mutta omassa kokeilussa kankaat ja/tai paperi olivat usein ihan nurin päin. Sitkeästi, välillä ratkoen, sain aikaiseksi perhosen, jonka ympärille rakensin vyölaukun. Olin todella oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Laukun yläreunassa on kuja, johon voi pujottaa vyön.

     

Vyölaukun kuva valmistettu paper piecing -tekniikalla.

      

Ennen vappua urakoin "valokuvamaratonin" eli lajittelin ja liimasin 397 paperikuvaa albumiin. Kuvat ovat vuosilta 2011-2014 eli olen vielä pari vuotta jäljessä tästä päivästä. Meillä homma pyörii siten, että minä valikoin ja kopioin kuvat tietokoneelle omaan kansioon, mies käsittelee kuvat ja vasta sitten ne lähetetään valmistettavaksi. Prosessi vain näkyy venyvän. Nyt nuo kuvat ovat tekstitettyinä kiinni. Onneksi  olen kirjoittanut matkapäiväkirjaa reissuista, siitä näkee paikkojen nimiä.

   

Studebaker 1920-luvulta.

Näin hienoa vappusäätä ei ole ollut moneen vuoteen. Perinteisesti ulkoilutimme autovanhustamme vappunäyttelyssä, johon oli tullut useita kanttiautoja ja avoautoja. Kävimme näyttelyn aikana syömässä maukkaan ja täyttävän vappubrunssin. 

    

Rivi arvokkaita autovanhuksia.

Remonttireiskoja ja vanhoja autoja

Kesäkuun ensimmäisenä lauantaina pääsimme pitkästä aikaa vanhojen autojen ajoihin Lohirantaan. Taisivat olla ensimmäiset ajot museorekisterissä ollessa. Sää oli puolipilvinen eli ajokelinä mitä mainioin, mutta tehtävien ratkaisut eivät sujuneet ollenkaan. Mies tuumasi, että emme ole koskaan saaneet niin paljon nollapisteitä. No, kokemus sekin. Saimme palkinnoksi termoskannun.

Vanhoja autoja rastille pysähtyneinä.

Aloitimme kesämökillä ulkoseinien pesemisen, koska ne on tarkoitus maalata. Kesken pesuoperaation luottotimperimme ilmoitti, että hän ennättäisi nyt vaihtaa mökin katon, kun hänen seuraava projektinsa oli peruuntunut. Niinpä  mieheni alkoi nopsaan tilata kattopeltejä, rakennustelineitä ja puutavaraa, jotka sitten vietiin kuorma-autolla mökille - loppumatkan mieheni ajoi peruuttamalla, kun perillä ei voi kääntää isoa ja painavaa autoa. Kesäkuun toinen viikko sujahti katon teossa: onneksi saimme apumiehen, minä vastasin muonituksesta. Kerran jouduin myös hakamaan lisää ruuveja. Onneksi entisen katon alta ei paljastunut vesivahinkoja. Parvekkeella olevasta linnunpesästä räklän poikaset älysivät lähteä lentoon remontin kynnyksellä.

Vanha savupiipun peltikuori saa lähtökäskyn.

Huimapäisiä rakentajia.

Lentoonlähteviä poikasia.

Lavatanssikausi on päässyt jo hyvään alkuun. Vuoden 2013 tangokuningas Kyösti Mäki-Mattila on edelleen iskussa, mutta Souvareiden suosio alkaa olla hiipumassa. Souvareiden omien hittien uudet sovitukset eivät olleet onnistuneita. Kyllä hidas rumba on mukava tanssia hitaasti.  Ehkä yleisöä oli vähänpuoleisesti. Ja soittamisvolyymiä voisi säätää pienemmälle. Nuoruudessani siihen sortuivat bändit, joiden soittotaito oli vielä harjoittelun takana.

Käsitöiden tekeminen on jäänyt vähemmälle. Kaapissa olevista materiaaleista olen ehtinyt ommella yhden puseron. Kangas maksoi joskus Eurokankaan poistoissa 50 senttiä/metri. Kaavan piirsin Suuri Käsityö -lehdestä, mutta lisäsin siihen hihat. Aitalla roikkui äidin vanha mekko, josta muokkasin itselleni hameen. Käytin hyväksi valmiin napituskaitaleen ja helmakäänteenkin.

Valkoisella puserolla on aina käyttöä.

Kierrätyshame.(mies epäili tätä piilokuvaksi)

Kesäkukista ehkä kaunein on tällä hetkellä olkikukka ruukussa.

Olkikukka, jonka telineenä toimii tädiltä saatu maitotonkka.