Näytetään tekstit, joissa on tunniste mukimatot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mukimatot. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. huhtikuuta 2021

Kesää kohti.

 

Paitamekko.

Ulkona sataa parhaillaan räntää isoina lepereinä.  Äidilläni oli tapana sanoa, että uusi lumi on vanhan surma.  Hampurissa asuva lapsenlapsemme ihmetteli skype-puhelussa tätä tuiskua.  Säästä huolimatta ompelin jotain kesäistä, nimittäin paitamekon.  Kuvauksen ajaksi piti pukea sen alle poolopaita, että tarkenin olla mallina.  Kangaskaapissani odotti vuoroaan harmaapohjainen kangas, jonka olen ostanut Pajulahden kangaspalasta kauan sitten.  Liike on lopettanut toimintansa varmaan 15 vuotta sitten!  Se oli kyllä hyvä ja monipuolinen ompelutarvikekauppa, josta sai paitsi erikoisiakin kankaita, myös erinomaisia vinkkejä.  Sinne ajeltiin aina naisporukalla.

 

Vyöllä saa väljyyttä kasaan.

Uusimmassa Käsityölehdessä oli kaava paitamekkoon (niitä oli kaksikin).  Tein omastani lyhyemmän.  Malli oli minusta kyllä liiankin väljä.  Käyttömukavuutta lisäävät sivusaumojen taskut.

 

Ehkä tällä vielä tarkenee.

Edellisestä työstä eli sohvien somisteista jäi puolikkaita Twister-blokkeja tähteeksi. Leikkasin vähän lisää materiaalia ja ajattelin ommella niistä patalappuja.   Ennätin kuitenkin silittää niihin laukkuhuovan, mikä teki niistä jämäköitä.  Niinpä muutin suunnitelmaa ja muokkasin niistä mukimattoja tai pöytätabletteja. Materiaali riitti neljään mukimattoon.

Pelakuu-kankaisia mukimattoja.


lauantai 27. maaliskuuta 2021

Sohvannurkkaneuleita.

 

Sukkia erilaisilla tekniikoilla.

Vaikka kyynärpääni eivät tykkää neulomisesta, värkkäilen tv:tä katsoessani jotain pientä, kunhan ei ole pölisevää (irtokarvaista) villaa; muutoin allergia pölläyttää silmäluomet nahkattomiksi.  Halusin kokeilla erilaisia tapoja neuloa sukkia.  Alkuvuodesta valmistuivat pinkit sukat, joihin malli löytyi SKK-lehdestä.  Sukat on neulottu varresta kärkeen ja niissä on ranskalainen kantapää.  Lanka on villatakin jämiä.

Turkoosit sukat olen neulonut looppaamalla eli pyöröpuikkojen avulla kärjestä varteen.  Ihan mielenkiintoinen tekotapa.  Näihin sukkiin neuloin japanilaisen kantapään, jossa lyhennetyt kerrokset neulotaan silmukkamerkkien avulla.  Lanka lienee Nalle-lankaa.

Kirjoneulekämmekkäät.

 Kolmas neuletyö ovat kämmekkäät.  Niiden ohje oli SKK-lehdessä. Mukava tehdä välistä kirjoneuletta.

Tähtikuvioisia mukimattoja.
 

Koska ompelukoneessa oli edellisen työn jäljiltä siniset langat, pysyttelin samassa värimaailmassa.  Ompelin tähtiblokkeja eli pohjaväri on sininen ja tähti keltainen.  Ohjeen muokkasin joululahjakirjasta.  Välissä on ohut laukkuvanu.  Lopulta niistä muodostui neljä mukimattoa.



Kevättä kohti kirkkaammissa väreissä.

Kevään koittaessa mustat hameet alkoivat tuntua synkiltä, joten kipaisin ostamassa punakuvioisen kankaan.  Uusimmassa SKK-lehdessä oli mukava perushame.  Tosin se oli kietaisumallinen, mutta ompelin halkion alaosastaan kiinni, koska hametta on silloin mukavampi käyttää.  Kangasta oli sen verran reilusti, että ompelin siitä suuren pussukan.  Käytin sen kovikkeena silityslaudan vanhaa suojusta ja niinpä laukusta tuli oikein jämäkkä. 

Jämäpussukka.

Aurinkoisten päivien myötä olen aloittanut "puutarhatyöt".  Herneen versot venyvät pituutta ihan silmissä.  Kiva napsia salaattiin ja leivän päälle.  Lisäksi ostin tavallisen persiljan, lehtipersiljan ja basilikan vihannesosastolta ja istutin isompaan ruukkuun.  Ja vielä rukolakin yrittää pysyä hengissä.  Siitä se kasvukausi alkaa.
 

Pikkupuutarha.

Rauhaisaa hiljaista viikkoa ja pääsiäisen aikaa!