Kukkia, marjoja, sieniä ja mekko.

Kasvimaan rehevyyttä.

Loppukesä on mielestäni hienoa aikaa siitä syystä, että luonto tarjoilee meille monenlaisia herkkuja syötäväksi ja säilöttäväksi, vaikka päivät ovat täynnä touhua - ihan väsyksiin asti.  Kasvimaata reunustaa kesäkukkien kirjo, jossa näyttää tänä vuonna olevan komeita unikkoja.  Kukinnot kestävät vain muutaman päivän ja sade piiskaa niitäkin.  Kasvimaan satoa on tullut kiitettävästi: salaatteja, persiljaa, oreganoa, tilliä, lehtimangoldia, sipuleita, retiisejä, minttua, rosmariinia, perunaa, kesäkurpitsaa ja uutuutena spagettikurpitsaa.

Mustatorvisieniä, vaaleita orakkaita ja kantarelleja.

Metsä on tuottanut tänä kesänä myös monta mukavaa yllätystä.  Kullankeltaisia kantarelleja on löytynyt runsaasti ihan yllättävistäkin paikoista.  Myös mustatorvisieniä ja vaaleita orakkaita on ollut säilöttäväksi asti.  Mustikkasato on runsas: olen poiminut niitä yli 50 litraa.  Onnistuin myös löytämään vadelmapuskia, missä kukaan ei ollut käynyt.  Olipa mukavaa kerätä niitä.  Mustikkareissulla sain myös pienen määrän harvinaisherkkuja eli mesimarjoja.

Mesikoita.

Lomareissulla sorruin tietysti ostamaan kankaita (koska halvallakin joskus saa!).  Yhden niistä ompelin mekoksi.  Yhdistelin kolme eri kaavaa saadakseni mieleiseni mallin.  Miehustan kaava on SKK-lehdestä (4/2022), koska halusin edestä napitettavan mallin.  Saman lehden Designer-kaavasta (Paola Suhosen Ivana Helsinki -sarjaa) kopioin hihan kaavan.  Salsahelman mittoja tutkin saksalaisesta Fashion style -lehdestä, koska en halunnut mekosta liian leveää.  Hihoja kevensin siten, että ompelin kaksi päällimmäistä hihaa sifongista ja alimman mekkokankaasta.  Huomasin juuri, että taskut olisivat olleet kivat, mutta tällä kertaa ne jäivät pois. 

Salsamekko.

 

   

Mekko takaa.

Hyvää elokuuta ja satokautta!  Metsissä riittää marjoja.

Makuuhuoneen ikkunalla kukkii orkidea.

Vihreä peitto.

 

Kesä 2022.

Voi, miten nopeasti nämä kesäkuukaudet sujahtavat ohi.  Marjojen satokausi on alkanut mukavasti; tänään poimin 10 litraa mustikoita.  Ommellakin olen ehtinyt eli heinäkuun peitto on valmis.  Sopivasti väri osui vihreään.  Minulla oli ostettuna Katrin tilkkukaupasta paneelikangasta, missä on gerbeeroja.  Idean löysin amerikkalaisesta tilkkulehdestä.  Mitoitus piti soveltaa paneelien koon mukaan.  Työhön upposi monta vihreän kankaan jäännöstä.  Kun olin ommellut blokit yhteen, huomasin oman mokan: kaksi gerbeeran kukkaa oli ylösalaisin.  Ne oli pakko kääntää oikein päin ennen reunakaitaleiden ompelua.

 

Gerbeerat kukkivat.

Kukat ovat viehättäviä.

Taustakankaan ostin Raumalta pari viikkoa sitten.  Reunat huolittelin erivärisillä vihreillä vinokaitaleilla, joista osa oli aikaisempien töiden loppuja. Peitto sai nimekseen Kesä 2022, koska minulla on jo niin monta kukallista peittoa, että parempaa en keksinyt.

 

Taustalla pieniä pandoja.

Iloisia marja- ja sieniretkiä kaikille!

Reissussa.

 

Aulangolla.

Tulimme Seinäjoelta pois monen mutkan kautta: kävimme tutustumassa pariviikkoiseen lapsenlapseemme Raumalla.  Pikkuprinsessa valloitti meidät kokonaan. Ajelimme Forssan kautta Hämeenlinnaan Aulangolle, missä vierailusta olikin kulunut yli 30 vuotta.  Näkötorni oli remontissa, mutta nautimme maukkaat jätskit tornin juurella.  

 

Petäjäveden vanha puukirkko.

Yövyttyämme Päijänteen rannalla jatkoimme matkaamme Petäjävedelle, missä poikkesimme vanhassa kirkossa.  Osuimme parahiksi opastetun kierroksen alkuun, joten kirkon tarina tuli eläväksi.  Kirkko on rakennettu vuonna 1763  hyvin nopeasti ennen syksyn tuloa, koska Ruotsista  anottua rakennuslupaa ei alkanut kuulua.  Kirkko kuuluu Unescon maailman perintökohteisiin, koska se edustaa pohjoismaista puukirkkoarkkitehtuuria ja hirsirakentamistaidon perinnettä.  Rakentamismestarina toimi Jaakko Klemetinpoika Leppänen, apunaan 12 paikallista kirvesmiestä.  

Saarnastuoli.

Saarnastuolia koristavat neljä evankelistaa ja vastapäätä on lukkarintuoli, josta käsin lukkari johti virrenveisuuta.  Nelituntisten kirkonmenojen päätteeksi kirkossa kuultiin myös paikallisuutiset.

Karunnäköinen lukkarintuoli.

 

Myös kattokruunu on sorvattu puusta.

 

Käsityöläismaalari Carl Fredrik Blom on maalannut alttaritaulun Pyhä ehtoollinen sekä pienet taulut Mooseksesta ja Martti Lutherista.  Paanukattoinen kirkko on kaunis ja arvokas. Sitä käytetään kesäisin pieniin juhlatilaisuuksiin.

Alttaritaulu.

 

Kiertävän kulkukauppiaan autosta löytyvää valikoimaa.

Ajelimme Kintaukseen, mistä löytyy Keski-Suomen tieliikennemuseo.  Vanhojen ajopelien lisäksi sieltä löytyy elokuvarekvisiittaa, jotka on valmistanut Risto  Höylä.  Mielenkiintoista löytää esineitä, joista kertoo myös omasta lapsuudesta.

Elokuvaa varten lytätty Farmari-Volvo.

Seinäjoella.

 

Tyyni Seinäjoki.

Parin vuoden tauon jälkeen Seinäjoella järjestettiin taas Tangomarkkinat.  Matkasimme sinne hiljattain hankitulla matkailuautolla, joten majoittuminen oli helppoa.  Tapahtuma on kutistunut ihan kummallisilla perusteilla. Ymmärrän kyllä, että Seinäjoki on joutunut maksamaan osan tapahtuman kuluista, mutta kyllä sellainen ihmismäärä jättää paikkakunnalle myös rahaa ja pitää yrityksiä toiminnassa.  Yhtenä perusteena paikallinen lehti kirjoitti, että viime vuosina ei ole saatu suuria tähtiä!  Eipä ole kirjoittaja seurannut ko. alaa; mihin unohtuivat Kyösti Mäki-Mattila, Teemu Roivainen, Maria Tyyster jne. 

 

Areenan suuri lava mykistää aina katsojan.

Ohjelmisto oli myös supistunut.  Aikaisemmin ehdokkaat ovat esiintyneet lavalla ja tulleet sitten yleisön joukkoon juttelemaan ja kortteja jakamaan.  Missäpä muuten näkisi parhaiten, miten esiintyjä saa kontaktin yleisöön.  Nyt heidät näki vain Areenen suurella lavalla.

Hanna Hirvonen.

Kävimme toki tanssimassa Satumaa-lavalla ja istuimme katsomassa finaalin, jossa oli turhan monta 4 minuutin mainoskatkoa.  Loppurutistukseen osallistui neljä laulajaa, jotka suorittivat kolme kierrosta.  Ensin he lauloivat tangon, seuraavaksi iskelmän ja viimeiseksi kappaleen, joka oli sovitettu tangoksi.

Hanna Hirvonen on osallistunut jo useita kertoja kisaan ja lauloi kyllä varmasti ja puhtaasti mm. Missä muruseni on.  Kuitenkin myös oma suosikkini Heta Halonen eläytyi kappaleisiin voimakkaasti ja vei voiton.  Sulle silmäni annan, Rakkauslaulu ja Polte sisälsivät tosi voimakkaan, dramaattisen ja herkän tunnelatauksen, joka ei jättänyt kuulijoita kylmäksi.

 

Heta Halonen.

Lauri Ketonen uskalsi ottaa koko lavan käyttöön kappaleessa Elämän nälkä, mutta taidokas show ei ehkä sovi tangokuninkaalle.  Miesten sarjan parhaaksi selvisi tyyni ja rauhallinen Keijo Hietikko kappaleilla Täysi kuu, Kaksi vanhaa puuta ja Vaiettu rakkaus.  Tällä kertaa tuomarit ja yleisö valitsivat yksimielisesti oikeat kuninkaalliset.

  

Keijo Hietikko.

Lauri Ketonen.

Tangokuningas ja tangokuningatar vuosimallia 2022.

Juontajat, finalistit ja palkintojen jako.

Kerro se kukkasin.

 

Kerro se kukkasin -peitto.

Niinpä helteestä huolimatta kesäkuun peitto valmistui kuukauden viimeisenä päivänä.  Malli on jälleen kerran Eli Thomaen käsialaa.  Väri on minulle mieleinen eli puna-valkoinen.  Työ alkoi 2,5":n kaitaleita leikkaamalla.  Koska alkukesällä järjestelin kankaat eri nippuihin värin mukaan, niitä oli helppo käyttää ja huomasin, että vaaleiden nipussa oli muutama varmaan  30 vuoden takainen kangaspala, joita en ollut osannut käyttää.  Nyt nekin saivat paikkansa, kun ymmärsin, mihin väriskaalaan ne kuuluvat.

Ikivanha vaalea kangas pääsi hyötykäyttöön.

Suurin osa blokeista koostuu kahdesta kankaasta, jotka ovat samoja, mutta kasasin myös blokkeja, joihin käytin "parittomat" neliöt.  Reunoihin ompelin ruusukangaskaitaleet, mistä juontaa juurensa peiton nimi Kerro se kukkasin.

Sekalaisia blokkeja.

Taustakankaaksi päätyi pari viikkoa sitten Hampurista ostamani 6 euron pala, joka ei siis ennättänyt marinoitua kaapissa.  Tikkauksen ompelin suoralla tikillä siten, että blokkien reunalla on kaksi tikkauslinjaa sauman molemmin puolin ja keskellä blokkia yksi.  Reunakaitaleen kasasin kahdesta eri kankaan lopusta.

Sopiva taustakangas löytyi heti.

 

Kerro se kukkasin.

Kiitos kommenteista ja hyvää alkanutta kesäkuuta!

Kohti keskikesän juhlaa.

 

Etualalla Idee:n kankaat, takana batiikkeja.

Palattuamme kotiin Hampurista puutarhassa riitti puuhaa: perunapenkkien vakoilu, kasvimaiden kitkeminen, ruohonleikkuu.  Mutta eipä matka olisi mikään, jos en olisi eksynyt kangaskauppaan.  Europa-passagessa sijaitseva askartelukauppa Idee on ollut minun suosikkini aina, varsinkin silloin, kun tein koruja.  Sieltä kyllä löytyy kaikkea mahdollista tarviketta jos minkälaiseen askarteluun.  Tällä kertaa mukaan tarttui kaksi tilkkutyökangasta, 50 cm:n paloja sekä pari kukkaron kehystä.  Tietysti Karstadin kangasosasto täytyi kurkata.  Poistopalalaarista ostin vaalean, punasävyisen puuvillakankaan, jota jo tänään mallailin taustakankaaksi.  Huomasin myös edullisia batiikkikankaita, joita ostin useampaa väriä.  Kaikki odottavat valmiiksi kutistettuina.  Kaupasta poistuessamme mieheni kysäisi, eikö täällä leikataakaan kankaita lankasuoraan.  Hyvä huomio ja oppi on mennyt perille!

 

Siirapin valmistus alkanut.

Keväällä kuulin, että kuusenkerkkäsiirappia voi tehdä myös keittämättä.  Niinpä etsin ohjeen netistä.  Sen mukaan laitoin kuivat kuusenkerkät lasipurkkiin ja kaadoin päälle fariinisokeria.  Sitten nostin purkin aurinkoon.  Reaktio alkoi tapahtua hitaasti (liekö fotosynteesi!) ja pelkäsin, miten purkki jaksaa Saksan matkamme ajan.  Reaktio oli edennyt ja nyt tällä viikolla siivilöin kuusenkerkät erilleen.  Valmista siirappia sain kuusi pientä purkkia.

 

Reaktio etenee...

... loppuvaihe.

Valmista kuusenkerkkäsiirappia.

Viime viikolla nousin "uraputkessa" ylös päin, kun tyttäreni sai miehensä kanssa pikkutyttären.  En siis ole enää yksikertainen mummo.  Minulta tilattiin pienokaiselle unipussi ja sellaisen sitten ompelin.  Toivottavasti pääsemme pian näkemään pikkuprinsessan. 

Nukke halusi sovittaa unipussia.

Aurinkoista keskikesän juhlaa!

Juuria etsimässä.

 

Alppiruusuja Schwarze Bergissä.

Kesäkuun toisella viikolla lensimme Hampuriin tyttären perheen luokse.  Tällä kertaa ei tarvinnut käyttää maskeja muualla kuin Saksan julkisessa liikenteessä.  Kylläpä kaupungilla olikin liikkeellä paljon ihmisiä.  Vietimme muutaman muistorikkaan päivän nauttien lapsenlapsemme seurasta ja jutellen saksan ja suomen kielillä.

 

Susi makupalaa hakemassa.

Ensimmäisenä päivänä ajelimme Hampurin eteläpuolelle Schwarze Bergiin, joka on villieläinpuisto.  Siellä saa kävellä eläinten joukossa ja syöttää niitä (vain tiettyä ruokaa).  Saimme nähdä mm. hauskoja riippuvatsasikoja, jotka ovat lempeitä eläimiä ja köllöttivät tyytyväisinä auringossa.  Kauriita oli monenlaisia ja yksi yritti syödä kädestäni alueen kartan.

Saana- tai Salla-karhu.

Kauriita.

Ilves nauttii lämmöstä.

Mustajoutsen ja muita vesilintuja.

Riippuvatsasika.

Rehevää puistoa.

 

Tapasimme alueella myös suomalaisia eli kaksi karhua, jotka oli pentuina tuotu puistoon Suomesta. Saana- ja Salla-karhut olivat tietysti omassa aitauksessaan.  Satuimme sopivasti susiaitauksen luokse, missä hoitaja heitteli lihapaloja sudelle ja niin susi kävi hakemassa herkkupalan itselleen.

Reitin lopuksi pikkumies sai leikkiä leikkipuistossa ja me ihastelimme vielä kukintojaan lopettelevia alppiruusuja.

 

Ikivanha ja ihana Hampurin rautatieasema.

Kaupunkipäivän jälkeen suuntasimme Hampurin iki-ihalla rautatieasemalla junaan, joka vei meidät Lüneburgiin.  Olen jo monen vuoden ajan  halunnut käydä siellä, koska isäni suku on lähtenyt sieltä 1600-luvulla ja päätynyt Viipurin kautta Itä-Suomeen. Ihastelimme vanhaa kaupunkia, joka on säilynyt myös sodan aikana.  Erityisesti minua viehätti upea kirkon torni.  Matkalla leikkipuistoon ihmettelimme erikoista suolahoitorakennelmaa, joka oli valitettavasti korjaustöiden alla.  Siinä suolavesi valuu seinämää pitkin alas ja hoidosta voi istahtaa nauttimaan penkeille.  Lüneburgin kaupunki näyttäytyi meille kauniina ja aurinkoisena paikkana.

 

Lüneburgin vanhaa kaupunkia.

Torialue.

Jättisuuret jäätelöannokset.

Suolahoitoseinä.

Ilmaista suolahoitoa.

 

Hyvää juhannusviikkoa!