Kansallispuistoja ja kesäteattereita.

 

Viehättävä silta johti luontopolulle.

Olen jo monta vuotta toivonut meidän reissukohteeksi Tiilikkajärven kansallispuistoa ja nyt se toteutui.  Ajelimme Sonkajärven kautta Rautavaaralle, mistä käännyimme kohti Tiilikkaa.  Parkkipaikalla oli runsaasti autoja, mutta sekaan mahtui.  Rannassa eräs pari paistoi lettuja ja ihmisiä liikkui koirien ja kävelysauvojen  kanssa.  Vaihdettuamme ulkoiluvaatteet menimme katsomaan, mihin kävelisimme.  Opastaulun mukaan löytyi erimittaisia reittejä. Koko Tiilikan kierto olisi ollut 18 kilometriä.  Kuljimme Sammakkojärven rantaa pohjoiseen. 

Pitkospuita suomaastossa.

Maasto oli vaihtelevaa:  tasaista polkua, välistä runsaasti koholla olevia puunjuuria, soita pitkospuineen ja viimeksi kivikkoinen rinne johti kapealle harjulle.  Koko harjun päällinen oli kivirauniota.  Selkäkipuiselle kivien yli asteleminen oli hankalaa, joten käännyimme takaisin.  

Sammakkojärvi.

Ehdimme pikaisesti syödä autolla ennen kuin ajoimme takaisin Rautavaaran kylälle. Kesäteatteri löytyi helposti paikallisesta seurantalosta eli saimme istua sisätiloissa.  Harrastelijateatteri esitti Seija Pitkäsen kirjoittaman näytelmän "Minäpä säästän, sanoo Anna!"  Esityksessä oli komiikkaa kesäteatterin tapaan ja monet näyttelijät eläytyivät rooliinsa.  -Yöksi parkkeerasimme puutavaran lastauspaikalle.

Juurien ja kivien kertomaa.

 Aamulla teimme pikaisen suunnitelman, mihin suuntaan Mari-matkailuautomme meidät kuljettaa.  Päädyimme lähtemään kohti Juukaa ja ajoimme Kolille.  Edellisestä käynnistä oli kulunutkin neljä vuotta.  Siellä ovat jääkauden jäljet konkrettisesti näkyvillä.  Maisemat sykähdyttävät aina uudelleen, joten on helppo ymmärtää, miten taiteilijat ovat saaneet niistä innoitusta töihinsä.

 

Näkymä Ukko-Kolilta.

Kansallispuistossa luonto hoitaa puiden kierron.

Suomen kuvatuin maisema.

Matkamme jatkui vielä Joensuuhun, missä ensimmäinen kohde oli Taitokortteli ja siellä oleva Joensuun tilkkukillan tilkkunäyttely.  Ahkerat kädet olivat saaneet aikaan kauniita töitä, joista suurimmat olivat varmaan kolme metriä kanttiinsa. Korttelissa on paljon erilaisia käsityöputiikkeja, jotka piti tietysti koluta pikaisesti läpi.  

Kaunis ja suuri heksagoneista koottu kukkatyö.

Lempieläimeni pöllö.

Tilkut taipuvat vaikka spiraaliksi.

Torijäätelöiden jälkeen matka jatkui Utraan, missä toimii kesäteatteri.  Tänä kesänä siellä esitetään Antti Heikkisen ja Ilja Tepon kirjoittama "Rakkautta ja rautanauloja".  Näyttelijät ovat ammattilaisia, joten esiintymistaitoa ja -varmuutta riitti.  - Utran parkkipaikalla vietetyn yön jälkeen oli mukava ajella Kuopion kautta kotiin ja suunnitella täksi illaksi uutta kesäteatteria (Jyrkän ruukin kesäteatteri).

Taitokorttelissa oli näytillä myös kansallispukuja.

 

T-paitoja.

 

T-paidat Hampurin pikkumiehille, 2- ja 8-vuotiaille.

Kaikki neljä lastenlastamme ovat syntyneet loppukeväästä tai alkukesästä.  Niinpä on helppo muistaa heitä samantyylisillä lahjoilla.  Tällä kertaa ompelin heille t-paitoja.  Materiaaleja löytyi omasta varastosta. Mutta olipa 8-vuotiaan kaverisynttäreillä ollut liiaksi lämmintä: juhlapaikka oli trampoliinihalli ja lämpötila huiteli yli +40 asteen.

Lahjoja 4- ja 1-vuotiaalle.

Prinsessamme täytti 4 vuotta ja oli toivonut oikeaa yksisarvista, mutta eipä mummo sellaista pystynyt hankkimaan.  1-vuotiaalle taaperolle valmistin t-paidan ja housut.
 

Värjätty ja kukkakangas.

Kun kävimme talvella tilkkurotuaarilla Oulussa, ostin Pee-Kaa:sta muutamia kankaita.  Kukkakankaalla oli jo mietittynä käyttötarkoitus.  Valmistin siitä seinätekstiilin saksalaislehden mallin mukaan.  Toisen kankaan värjäsin siten, että sain punaisen värin liukumaan tummasta vaaleaan.

 

Tilkkupinta valmiina.

Kesän paras kukkakimppu -seinävaate.

Uusimmassa Käsityölehdessä oli runsaasti mekon malleja.  Niinpä sain tuhlatuksi yhden kankaan pois kaapista (ostettu Hampurista).  Malli oli helppo ommella ja käyttää.  Mekko napitetaan edestä helmaan asti.  Istuvuutta lisää se, että vyötärön saumanvaraan ommeltiin kuminauha, joka kokoaa liikaa väljyyttä.  Nyt odotellaan vain lämpimiä ilmoja, mutta ei suinkaan Keski-Euroopan tukalia helteitä. 

Puuvillamekossa on myös taskut.

Napitkin löytyivät omista varastoista.

Ennen juhannusta vierailin Jyväskylässä, missä tapasin opiskelukavereita. Vein heille pussukat, jotka esittelin edellisessä postauksessa.  Kaverini ottivat tuomiset iloisina vastaan.  -Kävimme katsomassa Aalto-museon näyttelyitä.  Minua puhuttelivat eniten Alvar Aallon suunnittelemat valaisimet.

Alvar Aallon valaisimia.

Vihdoinkin kesä!

Pöllö vahtii kukkia kannon päällä.

Kesä on alkanut ja päivät sujahtavat nopeasti ohi.  Tällä hetkellä luonto on vihreimmillään, koska olemme saaneet myös sadetta.  Hyvä niin. Kasvihuoneessa tomaatit, paprika ja kasvihuonekurkku työntävät latvuksiaan kohti aurinkoa.

Kesän kepeitä helmoja.

Talvella ostin kirpputorilta viskoosikankaan muistaakseni 4,25€.lla.  Siitä valmistui mekko, johon piirsin kaavan SKK-lehdestä.  Kangas oli hieman luistavaa laatua, joten leikatessa ja ommellessa piti huolehtia langansuunnan pysymisestä oikein.  Mekkoa on helppo  käyttää, koska se on sen verran väljä, että vetoketjua ei tarvita.   

 

Pussukoita viemisiksi.

Ensi viikolla minulla on tapaaminen Jyväskylässä.  Ystäväni on kutsunut meitä opiskelukavereita koolle.  Kyllähän edellisestä tapaamisesta on kulunut monta vuosikymmentä.  Ajattelin muistaa heitä pienellä lahjalla eli ompelin heille pussukat (materiaalista ei ole pulaa!).  En tietysti voi tietää, mitä värejä he käyttävät, mutta resurssipaloissani oli eniten punaista; yhden ompelin sinisistä kankaista.  Odotan jo innolla tapaamista. 

Pussukoiden toinen sivu.

 

Kohti yo-juhlaa.

 

Ompelutarvikepussukka avoinna.

Minulla on tapana antaa omatekoisia lahjoja lähisuvun ihmisille, jotka viettävät jotain juhlaa.  Uudelle ylioppilaalle kehittelin pari vuotta sitten lahjan, josta voisi olla hyötyä, kun nuori muuttaa pois kotoaan.  Juhlapäivänä tuo lahja saattaa kuulostaa tylsältä, mutta myöhemmin siitä voi olla iloa.  Tulevan kevään ylioppilas, siskoni tyttären poika saa yo-lahjaksi ompelutarvikepussukan, josta löytyy Fiskarsin sakset, ratkoja, neulatyyny, ompelulankoja, ompeluneuloja, nuppineuloja, villalankaa, neppareita, nappeja ja kuminauhaa.  -Omille lapsilleni varustin vain rasiaan ko. tarvikkeita ja poikani tuumi, ettei niitä tarvita.  Yllätys: kun menimme hänen luokseen vierailulle, niin hän istui ompelemassa merkkiä teekkarihaalariin.  Ompelin pussukkaan vanulevyn kankaiden väliin saadakseni siihen ryhtiä.

 

Ompelutarvikepussukka avataan ja suljetaan vetoketjulla.

Viime kesänä ostin merinovillalankaa neuletakkiin Jyväskylän neulefestareilta.  Ryhdyin neulomaan lankoja, mutta tajusin, että lankaa on liian vähän.  Aara-lankaa oli saatavilla vain valmistajalta, mutta sielläkään ei ollut alkuperäistä väriä, laventelia.  Päädyin tilaamaan läheistä, puuteri-sävyä, josta sitten neuloin hihojen yläosat ja nappilistat.  Lanka on käsin värjättyä merinovillaa ja somisteena on tweed-nyppyjä.  Mielestäni lanka on laadukasta ja ihastuin siihen siksi, että se on tiukkakierteistä.

 

Merinovillaneule ei kutita ihoa, mutta on lämmin.

Ompelupöydällä on odottanut kirpputorikangas (maksoi 50 snt).  Nyt muokkasin siitä paitapuseron Burdan kaavoilla.  Kangasta oli niin niukasti, että sitä ei riittänyt kaulukseen ja kalvosimiin.  Niinpä värjäsin jemmapitseistä kauluksen ylemmän osan ja hihansuut.  Napit ovat myös omasta varastosta.

 

Paitapusero.

Paikallisessa CM:ssa oli niin kauniita pioneja, että niitä oli ihan pakko ostaa. 

Iki-ihania pioneja.

 

Hampurin tuulessa.

 

Kirsikankukkia.

Matkamme jatkui Lissabonista Hampuriin moikkaamaan tyttären perhettä.  Kylläpä merituuli puhalsi kylmästi, kun olimme jo tottuneet hellelukemiin.  Nuorempi pojan vesseli -2v- oli ensimmäistä kertaa osannut odottaa vieraita ja otti meidät nauraen vastaan.  Luimme sylikkäin kirjoja, kunnes läksimme hakemaan tokaluokkalaisen isoveljen kaverisynttäreiltä.  

 

Näitä jaksaa ihastella.

Vietimme kaksi päivää lastenlasten kanssa touhuten.  Eka päivänä menimme Planten un Blomen -puistoon, missä on runsaasti eritasoisia ulkoleikkitelineitä unohtamatta upeita kasveja.   Minua tietysti viehätti se, että kirsikkapuut olivat puhjenneet täyteen kukoistukseensa.  Myös alppiruusut hehkuivat värikylläisinä.  Japanilainen puutarha taidokkaine leikkauksineen on viehättävä kaikkina vuodenaikoina.

Näkymä japanilaisesta puutarhasta.

Alppiruusujen hehkua.

Toisen päivän leikkipaikka löytyi satamasta.  HafenCity on on uusi kaupunginosa, mistä löytyy myös leikkipuisto.  Aivan vieressä on myös konserttitalo Elbhpilharmonie (valmistunut 2016), joka edustaa uutta arkkitehtuuria.   Mereltä kävi tosi kylmä tuuli.  

 

Eero Nelimarkan oma kuva.

Seuraavana aamuna heräsimme varhain ehtiäksemme junaan, jolla pääsimme lentoasemalle.  Vajaan kahden tunnin lennon jälkeen olimme Helsingissä, missä tapasimme poikamme ja menimme hänen kanssaan syömään.  Junan lähtöön oli vielä pari tuntia, joten piipahdimme Ateneumissa tutustumassa Eero Nelimarkan näyttelyyn.  Hänkin on maalannut runsaasti eri aiheisia tauluja.

Näkymä kodista.

Henkilökuvia.

Rauhallista ja aurinkoista vappua! 

 

Lissabonissa.

 

Tästä Lissabon tunnetaan: keltainenratikka.

Olen haikaillut monta vuotta, että pääsisin Manner-Portugaliin (Madeira on jo käyty).  Niinpä mieheni ryhtyi kevättalvella etsimään sopivia lentoja Lissaboniin.  Lähtöpäivä oli vajaa kaksi viikkoa sitten.  Köröttelimme ensin junalla Helsinki-Vantaan lentoasemalle, mistä lento kesti melkein viisi tuntia.  Meille luvattua kuljetusta hotelliin ei löytynyt, joten loppumatka taittui taksilla.  Hotelli Excelsior sijaitsee lähellä metroasemaa, jolloin pääsimme helposti liikkumaan eri puolille kaupunkia.

 

Lissabonista löytyy rinteitä.

Mielenkiintoinen homma oli metrolipun ostaminen, kun automaatti katkaisi yhteyden jäädessämme miettimään, mitä näppäintä pitäisi painaa.  Onnistuihan se lopulta.

 

Patsaita riitti joka aukiolle.

Kevyen aamupalan jälkeen ajelimme keskustaan (Baixa-Chiado).  Metroasemien opasteet olivat huonoja ja eka päivänä jouduin kysymään oikeaa laituria.  Aluksi vain kävelimme ja katselimme ympäristöä.  Kadut olivat päällystetty nupukivillä ja monissa jalkakäytävissä näimme musta-valkoista mosaiikkia.  Onneksi meillä oli hyvät ja paksupohjaiset kengät.  

 

Tyylikäs joukkoliikenneväline.

Yhdellä aukiolla huomasimme vanhan keltaisen ratikan, joka oli pysäkillä, ja juoksimme kyytiin.  Pääsimme istumaan ja köröttelimme ratikalla yli puoli tuntia pitkin kapeita katuja.  Itseasiassa ajelimme ratikalla kolmena päivänä.  Niissä oli mukava lepuuttaa väsyneitä jalkoja.

 

Riemukaari.

Kävelykadulla kuljimme kohti Tejo-jokea, jolloin näimme Arco da Rua Augusta -riemukaaren.  Se on rakennettu Portugalin vaurauden aikana, jotta merenkulkijat näkisivät kaupungin vaurauden.  Sataman läheisyydestä löysimme mukavan ruokapaikan.  Myöhemmin poikkesimme konditorio-kahvilaan, missä nautimme Pastel de Nata -leivoksen ja cappucinon.

 

Kukkiva pensas.

Iltamassa kävimme vielä Armazens de Chido -ostoskeskuksessa.  Sieltä löysimme kivan pienen teekaupan.  

 

Nämä kukat muistuttivat pulloharjoja.  

Perinteiseen tapaan kävimme myös kangaskaupassa, Feira dos Tecidosissa.  Siellä oli runsaasti kangaspakkoja ja palakankaita, mutta tyydyin ostamaan vain yhtä tukevampaa kangasta, jossa on Portugalin maisemia.  Tuliaisiksi ostimme jälkikasvulle sukkia.  Mies osti minulle korvanapit, joissa on jäljitelty mosaiikkeja, Lissabonin tunnusmerkkejä.  Kaduilla näki paljon mosaiikkeja myös talojen ulkoseinissä.  Mosaiikkiliikkeen poistohyllystä ostin muistoksi pienen kulhon 5 eurolla.

 

Katumosaiikkia.

Kaupungin suurin aukio on Largo Rossio,  missä ihmettelimme pintaa:  aaltomaisesti ladotut kivet ovat 1800-luvulta ja ne luovat illuusion, että pinta aaltoilee.  Aukiolla on kaunis suihkulähderypäs ja Don Petro IV:lle omistettu monumentti.

Suihkulähteet.

 

Iltakävelyllä menimme hotellin pohjoispuolella olevalle Parque Edwardo VII:n aukiolle.  Olipa huikean suuri alue: toinen puoli betonoitu, toinen viheralue.  

 

Vapaa-ajan alue.

Keskustan yksi nähtävyys on Elevador de Santa Justa -kellotorni.  Valitettavasti se oli kiinni.  Sen huipulta näkee koko kaupungin. 

 

Silta Tejo-joen yli.

Yhtenä aamuna matkustimme bussilla Estacao sto Amaroon, missä on kuuluisa silta Ponte 25 de April.  Pilar7 -tornissa on hieno näköalapaikka.  Hissi oli rikki, mutta me nousimme 360 askelmaa ylös.  Silta johtaa Tejo-joen yli siten että alemmalla tasolla kulkevat junat, ylemmällä autot.  Hienot näköalat joka suuntaan.  Samalla näkee joen toisella rannalla olevan Christo Rei -patsaan.

Muraali sillan vierellä.

Samalla reissulla näimme myös Maat-museon,  joka edustaa tämän päivän arkkitehtuuria.  Museon katto on hieno näköalapaikka.

Maat-museo.

 Sää muuttui muutamien päivien aikana helteiseksi.  Lähtöpäivänä mittari näytti +27 astetta.  Siispä tarkenimme odotella lentoasemalla pääsyämme Hampurin koneeseen.

 

Kehyspussukoita.

 

Korillinen pääsiäispupuja.

Pääsiäinen saapui nopeasti tänäkin vuonna.  Entisten koristeiden lisäksi laitoin koriin vihreän neuleen (ruoho) ja asettelin sen päälle lasten leikkikalupuput (vai onkohan yksi noista eläimistä koira).  

Kaappeja siivotessa käteen osui pakkaus, jossa on erimittaisia metallitukia.  Siispä ompelemaan niiden ympärille pussukoita.  Niitä valmistui kuusi kappaletta, isoja ja pieniä.  Pentikin ruusukangaspala pääsi käyttöön eli sitä riitti kahteen pussukkaan.

 

Ruusuisia pussukoita.

Tämä ompelumalli on todella yksinkertainen enkä jaksanut sommitella tilkkupintoja.  Isoimpiin pussukoihin tikkasin tukikankaaksi vanhoja froteepyyhkeitä.  Osa pussukoista suljetaan nepparilla, napilla tai tarranauhalla.

Ylempi pussukka on aidakangasta, johon olin kirjonut ristipistoruusuja.

Lehmäkankaan loppukin pääsi käyttöön.

Siivotessani jälkikasvun komeroita löysin tyttären kaapista pussin, jossa oli valmiiksi neulottuna yksi sukka ja toisen vartta oli aloitettu muutama senttimetri.  Eihän käsitöitä saa jättää kesken, joten neuloin toisenkin sukan valmiiksi.  Ainoa ongelma oli se, että minun neulekäsiala on löysää ja piti koko ajan kiristää lankaa.

Sukat yhteistyöllä.

Rauhallista pääsiäistä!