Tyynysetti.

 

Sinisiä tyynyjä.

Kun pääsin alkuun pienten palasten hyödyntämisessä, sitä piti vain jatkaa.  Näinhän tilkkutyöt tehtiinkin aikaisemmin, kun materiaalista oli pulaa.  Nyt olivat vuorossa sinisävyiset kolmiot.  Niitä oli niin runsaasti, että ompelin niistä kolme tyynynpäällistä ja vielä yhden pussukan. Tulipahan ainakin yksi rasia tyhjäksi.  Vanun sijasta käytin loppuunkuluneita froteepyyhkeitä eli kierrätystä sekin.  Tikkaukset tein vinottain lähellä ommeljuovaa.  Kolmannessa tyynyssä asettelin kolmiot tuulimyllyiksi.

Tässä kolmioiden alaosat ovat samaa kangasta.

Tuulimyllyasettelua.

Viimeiset palat pussukkaan.

Tilkkulehdessä oli ohje roikkuliin.  Ompelin niitä neljä, joista kaksi jo päätyivät lähetyspiirin arvontaan ennen kuin muistin kuvata ne (samoin jäivät kuvaamatta patalaput ja kassi). Pitänee joskus ommella lisää roikkuleita.

Kaksi roikkulia jäi varastoon.

 

Hävitysrintamalla ovat olleet myös villalangat.  Jossakin uudessa neulelehdessä oli malli myssyyn, joka oli neulottu briossineuleella.  Tartuin haasteeseen, vaikka en tiennyt ko. neuleesta mitään. Käytin siihen kahta Seiska-Veikkaa (ohje oli Nalle-langalle), joten neuloin kuvion viisi kertaa (ohjeessa kuusi). Aluksi tuli virheitä, kun langankierrot eivät osuneet kohdilleen.  Periaatteessa neule on patenttineuleen muunnos, jossa levitetään ja kavennetaan. Nyt vielä mietin, minkä tupsun kiinnitän myssyyn.

Uutta opettelemassa: briossineulemyssy.

Tupsun valinta edessä.

Ulkona sataa lunta/räntää. Sitä on kyllä piisannut tällä viikolla joka päivä. Hiihtokelejä siis riittää.

Lisää resurssikopasta.

 

Kolmiot hyötykäyttöön.

Edelliselle tyynylle piti ommella pari, joten kävin taas jämäkolmioiden kimppuun.  Tämä kattaus sisälsi aikaisempia isompia kolmioita eikä niitä ollut ommeltu neliöiksi.  Siispä työssä piti ensin valmistaa neliöt. Laskin, että niitä oli 48 kappaletta, joten ompelin vielä yhden, mutta ihan erivärisen.  Löydätkö sen tyynystä?  Reunaan vielä kapeat kaistaleet ruusukangasta ja tikkaus neliöiden lävistäjiä pitkin. Takakappale valmistui vadelmakankaasta, josta kehkeytyi nimi Vadelmapuska.-  Itse asiassa vanhanajan tilkkutyöt tehtiin käyttämällä jätesilppukankaita, ja toisaalta uudessa Tilkkulehdessä oli paljon asiaa tästä teemasta.

 

Tyynysiskokset.

Värikkäät konvehtipaperit ovat myös odottaneet vuoroaan, osa valmiiksi silitettyinä.  Kiinnitin karkkipaperit suihkutettavalla liimalla kevyesti vanhaan lakanaan ja neulasin päälle muovin.  Sen jälkeen tikkasin kerrokset kiinni, ompelin vetoketjun, laitoin vuorin ja ompelin pussukaksi.  Kieltämättä kankaasta ommeltu pussukka on helpompi kääntää oikein päin.  Karkkipaperit ja muovi ovat niin jäykkiä. 

 

Karkkipaperipussukoita.

Tuumasin miehelleni, että jokin noista karkkipussukoista pitäisi antaa Fazerin edustajalle.  Niinpä yksi pussukka - Fazerin sininen -konvehtikääreistä - päätyi edustajalle, joka oli ilahtunut siitä suunnattomasti.  En ennättänyt sitä edes kuvata.  Kolme muuta on ommeltu Mozartin kuula -kääreistä, Lindin suolakinuskipapereista ja  Fazerin Tumma Geisha -kääreistä.  Papereita on vielä jäljellä, mutta muovin loppuminen siirtää projektia eteen päin.

Resurssilaatikon aarteita.

 

Aurinkoinen tyyny.

Kun ompelin peiton Kaffe Fassettin kankaista (postaus 22.01.2022), tein nurkkapalojen yhteydessä pieniä pikakolmioita, jotka ovat odottaneet päämääräänsä.  Niinpä aloin ommella näitä pieniä neliöitä yhteen, jolloin niistä muodostui neliö.  Kehystin neliön punertavalla ruusukankaalla ja tikkasin vinottain neliöiden lävistäjiä pitkin oranssi-keltaisella langalla.  Kun vielä lisäsin takakappaleen vetoketjuineen, tarpeista syntyi tyyny.  Kirkkaiden värien ansiosta tyyny piristää lähetyvää kevättä ja sai nimekseen Kevätaurinko.

 

Oranssinkeltainen tikkauslanka on myös varastosta.

Vihreänsävyiset jämätilkut pääsivät hyötykäyttöön, kun ompelin niistä lehdenmuotoisen pikkumaton.  Osa tilkuista oli jo valmiiksi suikaleina, osaa piti jatkaa, osaan ompelin taitoksia saadakseni niistä kaarevia ja osaa leikkelin kaareviksi.  Työ ei vaatinut tikkausta, koska ompelin kalanruotosysteemillä pinnan, vanun ja taustakankaan läpi.  Reunakanttikin oli valmiina (jäänne jostain peitosta), joten ompelu sujui nopeasti.  Lehtimatto pääsi aluseksi riikinkukolle, jonka olen väännellyt kauan sitten rautalankakurssilla.

Lehtimatto.

Riikinkukko ihmettelee uutta alustaansa.

Pitkästä aikaa ompelin myös pari pussukkaa.  Molemmat ovat markiisikankaan loppuja, toinen Ikeasta, toinen Marimekkoa.  Taitavat mennä hyväntekeväisyyteen.

Markiisikangaspussukoita.

Neulekoneen kaverina.

 

Merinovillaa.

Sukkia , sukkia.

 

Aikuisten sukkia.

Päätin tämän vuoden alkumetreillä, että nyt pitää tuhota varastossa olevia sukkalankoja.  Koska langat ovat ohuita, ryhdyin toteuttamaan suunnitelmaani neulekonella.  Entuudestaan tiesin, että useiden sukkien neulominen perätysten on helpompaa kuin vain yhden sukkaparin, niin neuloin välistä sukan päivässä, toisinaan sukkaparin.  Sukissa on niin monta erilaista työvaihetta, että aluksi piti katsoa ohjetta.  Onneksi minulla on hyvät muistiinpanot siitä, montako silmukkaa ja kerrosta tarvitaan erikokoisiin sukkiin ja myös silmukkakoko eripaksuisille langoille.  Niinpä sukkia syntyi kuusi paria: kolmet aikuisten ja kolmet lasten sukat.

 

Sukkia pieniin jalkoihin.

Siniset ja oranssiraitaiset sukat ovat Step-sukkalankaa.  Vihreän langan sorruin ostamaan viime kesänä.  Yksivärinen punainen lanka on marinoitunut kaapissa ties miten monta vuotta, pätkävärjätyn pinkin ostin - ennen koronaa - Käsityökeskuksen pöydältä: se on Roosanauhalankaa.  Onkohan se oikeaa hyväntekeväisyystyötä, jos ostaa lankoja varastoon!  

Kirjoneuleiset säärystimet.

Kun neulekone oli jo käytössä, päätin neuloa vielä säärystimet kirjoneuleena.  Valitsin pienikuvioisen reikäkortin ja sitten työn kimppuun.  Ennätin neuloa vain hetken, kun kelkka jumittui paikoilleen.  Joo, ymmärsin, että kone on puhdistuksen tarpeessa ja kaivoin esille imuriin liitettävän setin, jolla putsaan ompelukonetta ja saumuria.  Sitten konttasimme mieheni kanssa koneen alla ja yritimme irrottaa  kelkkaa ja putsata sitä.  Onnistuimme.  Yksi säärystin oli valmiina. Olihan siinä yksi virhe: pohja- ja kuviolanka vaihtuivat vahingossa.  

Ryhdyin toisen säärystimen neulomiseen.  Kun aloitin päättelyresorin tekemisen, huomasin reikäkortin juuttuneen kesken työn ja neule jatkui monotonisena loppuun.  Lisäksi tein aloittelijan virheen eli en huomannut, että resorilanka ei ollut tarttunut kelkan pitimeen ja niin työ putosi pois koneesta.  En ryhtynyt purkamaan melkein valmista työtä, vaan neuloin vielä kolmannen säärystimen ja yritin saada värien vaihtumisen taas samaan kohtaan.  Kesken pudonneen työn päättelin virkkaamalla muutamia kerroksia ja ompelin siitä pussukan (vuori ja vetoketju).  Mietin, että tästä tuli se kuuluisa tuluskukkaro!

Tuluskukkaron onnistunut puoli...

... ja reikäkortin jumittama puoli.

Taisipa olla vielä edellinen vuosi menossa, kun ompelin tukevan kassin gobeliinikankaasta.  Nappi ja nauha -liike möi tarvikepaketteja ja niiden kuosit ovat raikkaita.

Nappikassi.

 Parin viikon vesisadekauden jälkeen toivoisin jo hiihtokelejä.  Suksien ulkoiluttaminen on jäänyt kolmeen kertaan.  Hyviä ulkoilukelejä kaikille!

Konvehtirasia.

 

Joulukuun peitto Konvehtirasia.

Vuosi 2022 meni jonnekin ja saamme nyt opetella kirjoittamaan uuden numerosarjan 2023.  Jaksoin ommella valmiiksi myös joulukuun tilkkupeiton, jonka nimesin ajankohtaan sopivasti Konvehtirasiaksi.  Koska olimme reissussa joulukuun alussa, tilkkupinnan kasaaminen jäi viime tippaan eli ompelin sitä monena päivänä jouluviikolla.  Onneksi joulusiivoukset oli jo tehtyinä, samoin leipomiset joulupullaa lukuunottamatta.  Malli on taas saksalaista perua eli Eli Thomaen kirjasta Schätze aus der Restekiste 2.  

Peitossa on kahdenlaisia blokkeja.

Valmistin blokkeja sarjatyönä: 2x2-neliöt olivat nopeita ommeltavia, mutta isojen neliöiden kulmiin ommeltavat kolmiot veivät enemmän aikaa.  Taustakankaan olin ostanut kesälomareissulla Ylivieskan Kärkkäiseltä.  

Taustalla kirjavaa kangasta.

Tikkasin peiton isojen ruutujen reunoja pitkin, koska en raskinut rikkoa kankaan kuvioita.  Käytin jälleen ammattitason pistolevyä ja tasasyötintä, koska niiden avulla tikkausjälki on hyvää.  Toisaalta samalla puhdistan aina pistolevyn alusen ja puolakotelon kangaspölystä.  -Tikkauslanka (vihreä, hieman kiiltävä) on peräisin Hampurista.

Suuri aputaso on hyvä apu tikatessa.

Pistolevy ja tasasyötin helpottavat tikkausta.

 Reunakaitaleeksi valitsin puna-valkokuvioisen kankaan, jota on myös tilkkupinnassa.  Leikkaan 6 cm leveää täysvinokaitaletta, jonka silitän kaksinkerroin oikea puoli päällä päin.  Ompelen kaitaleen reunaan nurjalle puolelle, avaan sauman kynnellä ja taitan kaitaleen oikealle puolelle kiinnittäen sen klipseillä.  Sitten on vuorossa lepovaihe eli annan kaitaleen asettua paikoilleen seuraavaan päivään.  Mielestäni sen ompeleminen on helppoa tässä vaiheessa: ompelu kesti tällä kertaa 20 minuuttia.

Joulupukin tuoma herkkukori.

Onnellista ja antoisaa tilkkuvuotta 2023!

Lahjapaketteihin piilotettuja.

 

Joulukaktuksen kauneutta.

Tänä vuonna joulukaktukseni suorastaan yllätti minut runsaalla kukinnallaan.  Ensimmäiset nuput olivat avautuneet ollessamme reissussa ja kukkien paljous toivotti meidät takaisin kotiin.  

 

Merinovillainen body.

Pienimmäiselle neidille oli mukava ommella toiveiden mukaan:  Äitiliini kaipasi suurempaa unipussia.  Ompelin päällisen ja vuorin puuvillakankaista ja väliin laitoin bambuvanun.  Silmiini osui myös hillapuuron punainen merinovillaneulos nallekarhuineen, josta muokkasin bodyn. Oli muuten toinen body, jonka olen koskaan ommellut.

 

Unipussi.

 Vanhemmalle lapsenlapselle valmistin myös toivelahjan: Jospa mummo ompelisi uuden punaisen kaulurin!  Ja mummohan ompeli.  Samalla niitä valmistui kaksi, punainen on puuvillaa, sininen merinovillaa.

Kaulureita eri lämpötiloille.

 Pikkumies sai myös Piipaan neuloksesta ompelemani t-paidan ja myssyn.

Kivoja trikoita.

Suvun mukaville nuorille naisille ompelin essut, joihin käytin tilkkukopan jämiä.  Vain helmaosan leikkasin isosta kankaasta.  Vihreässa essussa on myös kierrätettyjä kankaita:  Taskut leikkasin verhokapasta, samoin nauhat ovat verhon päärmeitä.

 

Leipureille essuja.

Paketteihin eksyi lisäksi kasseja.  Siskoni osaa maalata öljyvärein lehmiä, hänelle siis lehmäkassi.  Siskontyttö taas on kissaihminen, hänelle kissakassi.

Lehmäkassi.

Kissakassi.

Yksi toivelista piti sisällään silkkihuivin.  Kuluneena vuonna on kuitenkin ollut monta juhlaa, joihin olen vienyt lahjaksi silkkihuivin, joten varastossa ei ollut yhtään valmiiksi maalattua.  Mietin, miten jaksaisin ruveta kiinnittämään värejä mehumaijassa.  Niinpä tutkin nettiä ja löysin sieltä ohjeen mikroaaltouunissa tehtävään kiinnitykseen.   Sitä piti kokeilla.  Laitoin vanhaan posliinikulhoon vettä ja etikkaa suhteessa 2:1.  Rullasin huivin ja upotin sen liuokseen.  Kuumensin sitä täydellä teholla kahdesti kolme minuuttia.  Sitten vain huuhtelin ja ihmeekseni väri oli tarttunut huiviin.   Olipas helppoa ja nopeaa.

Pikaisesti värjättyjä silkkihuiveja.

Hyvää vuoden viimeistä viikkoa!