Perämeren kierto.

 

Vaasan automuseon kaunotar.

Mietimme mieheni kanssa, mihin päin ajelisimme Marilla (matkailuautolla).  Päädyimme käymään länsinaapurissa eli kiertämään perämeren ympäri.  Ajelimme siis ensin Vaasaan, missä poikkesimme automuseossa. Paikka oli siisti, tavarat järjestyksessä ja löytyipä sieltä ompelukoneosastokin.  

Museon ompelukoneosasto.

Iltapäivällä nousimme M/S Aurora Botnia -laivaan.  Tuo laiva on meille erikoinen, koska nuorempi tyttäremme (työskentelee suunnittelijana Rauman telakalla) on vastannut sen ikkunoista ja työ oli hänen ensimmäinen projektinsa laivainsinöörinä.  Hyvin näyttivät pitävän roiskeet laivan ulkopuolella.  Laiva edustaaa uusinta tekniikkaa ja on hiilineutraali.

 

Mari laivan autokannella.

Nelituntisen merimatkan jälkeen lähdimme ajelemaan pohjoista kohti.  Melko pian löysimme levähdysalueen, joka on tarkoitettu lyhytaikaiseen pysähdykseen.  Alueella on WC ja pesutilat.  Näitä alueita on Ruotsissa lähes 300 ja ne ovat siistejä.  Yövyimme siellä, kuten monet rekat ja muut matkailuautot.  

Ensimmäisenä päivänä satoi koko ajan.  Silloin Mari alkoi tuntua jo ahtaalta.  Ajelimme E4-tietä, joka on pääosin hyväkuntoinen, kolmikaistainen tie.  Välillä oli myös tietöitä.  Tie kulkee lähes suoraviivaisesti metsän keskellä, joten ajo on aika puuduttavaa.  Sateessa jäivät näkemättä monet paikat: Skellefteå, Piteå jne.

Kirkkokylän raitilla.

Luulajassa sade lähes taukosi ja ajoimme katsomaan Gammelstadenissa olevaa kirkkokylää.  Se on Unescon maailmanperintökohde.  Kirkko on rakennettu 1400-luvulla ja kirkon ympärillä on 403 pientä mökkiä, joissa kirkossakävijät ovat yöpyneet.  Paikka sijaitsee korkealla mäellä. Väestö on ollut suhteellisen varakasta, koska mm. kirkon alttaritaulu ja puuveistokset ovat maksaneet paljon ja ne ovat hienoa käsityötä.  Talonpojat ovat vaurastuneet mm. turkisten ja kalojen myynnillä.  Mökit on maalattu tummalla punamullalla ja ovat oikein viehättäviä pitsiverhoineen ja ikkunaluukkuineen.  Alueella on mukava kierrellä kapeita kujia pitkin ja miettiä aikaa monta sataa vuotta taakse päin.

Koristeellinen saarnastuoli.

Kirkon alttari puhuttelee tänäkin päivänä.

Ruotsalaiset viettävät kahvihetkiä, jotka tunnetaan nimellä fika.  Mutta missä niitä vietetään? Yritimme löytää kahviloita - turhaan.  Ainoa sellainen löytyi tuolta Gammelstadenista.

 

Paanukattoinen kivikirkko.

Mökkejä kirkkovieraille.

Pari päivää ajeltuamme saavuimme Haaparantaan, missä kävimme Karkkimaailmassa: maltillisesti ostimme 1,2 kg karkkeja ja urheilukaupasta löysimme edullisia liikunta-asuja.  Tietysti tankkasimme auton ennen rajan ylitystä.

 

Hailuotoon matkalla.

Ruotsi plussaksi voin sanoa siistit levähdysalueet.  Miinusta tulee siitä, että opasteet teiden varsilla ovat puutteelliset tai niitä ei edes löydy.  

Riutun vai Huikun silta?

Viimeisen reissuyön vietimme jo Suomen puolella hieman Torniosta etelään päin.  Oulun jälkeen kävimme vielä katsomassa Hailuodon sillan, joka viime kesänä oli rakenteilla.

Äidin syli.

 

College-kankaista ommeltu peitto, Äidin syli.

Kesä alkaa olla jo yli puolen välin ja ompelukone on saanut pienen lepohetken.  Ompelin kuitenkin yhden peiton.  Parikymmentä vuotta sitten kasasin nopeasti peiton, johon käytin collegekankaiden loppuja.  Leikkasin neliöitä, joiden koko on 20cm x 20cm, ja surautin ne saumurilla yhteen.  Silloin materiaalia jäi jäljelle.  Siivotessani keväällä päätin, että nyt nuo materiaalit eivät jää enää komeron täytteeksi.  Leikkelin palat melko nopeasti ja levittelin lattialle.  Kuvioksi muodostui jonkinlainen diagonaali.

 

Yksityiskohta peitosta.

Monet collegekankaat olivat loppuja lasten vaatteista, joten nimeksi valitsin Äidin syli.  Taustakankaaksi valitsin Finlaysonin pitkään marinoituneen raitakankaan.  Tikkasin laiskasti palojen yhdyssaumoja pitkin.

Kantarellihattuja.

Kesällä on paljon tapahtumia ja näyttelyitä.  Kävimme katsomassa Iisalmessa näyttelytila Huvituksessa kolmen eri taiteilijan teoksia.  Näyttelyn nimi oli Metsän syli.   Eniten minua puhuttelivat keramiikkatyöt, joissa tekijä oli osannut  kertoa hauskalla tavalla, millaisia ihmeitä metsät ovat täynnä, kunhan vain osaamme nähdä niitä mielikuvituksen siivin: kantarellihattuja jne.

 

Taikametsää.

Vanamonkukkia kasvaa korvissa.

Täne kesänä metsämarjasato on ollut ylen runsas.  En malttaisi millään pysyä poissa vadelmapuskista ja mustikkametsästä.  Marjojen laatu on erinomainen.  Kävin metsämarjojen apajilla myös Hampurista tulleiden lastenlasten kanssa.   Nyt vain odottelen vielä sienien ilmestymistä metsän kätköihin.

Herkullisia vadelmia.

 

Pakastin alkaa täyttyä.

Kävimme lastenlasten kanssa yhdessä kotieläinpihassa.  Siellä taapersi monenlaisia eläimiä, joita pääsi melkein silittämään.

Mars, mars!

Kansallispuistoja ja kesäteattereita.

 

Viehättävä silta johti luontopolulle.

Olen jo monta vuotta toivonut meidän reissukohteeksi Tiilikkajärven kansallispuistoa ja nyt se toteutui.  Ajelimme Sonkajärven kautta Rautavaaralle, mistä käännyimme kohti Tiilikkaa.  Parkkipaikalla oli runsaasti autoja, mutta sekaan mahtui.  Rannassa eräs pari paistoi lettuja ja ihmisiä liikkui koirien ja kävelysauvojen  kanssa.  Vaihdettuamme ulkoiluvaatteet menimme katsomaan, mihin kävelisimme.  Opastaulun mukaan löytyi erimittaisia reittejä. Koko Tiilikan kierto olisi ollut 18 kilometriä.  Kuljimme Sammakkojärven rantaa pohjoiseen. 

Pitkospuita suomaastossa.

Maasto oli vaihtelevaa:  tasaista polkua, välistä runsaasti koholla olevia puunjuuria, soita pitkospuineen ja viimeksi kivikkoinen rinne johti kapealle harjulle.  Koko harjun päällinen oli kivirauniota.  Selkäkipuiselle kivien yli asteleminen oli hankalaa, joten käännyimme takaisin.  

Sammakkojärvi.

Ehdimme pikaisesti syödä autolla ennen kuin ajoimme takaisin Rautavaaran kylälle. Kesäteatteri löytyi helposti paikallisesta seurantalosta eli saimme istua sisätiloissa.  Harrastelijateatteri esitti Seija Pitkäsen kirjoittaman näytelmän "Minäpä säästän, sanoo Anna!"  Esityksessä oli komiikkaa kesäteatterin tapaan ja monet näyttelijät eläytyivät rooliinsa.  -Yöksi parkkeerasimme puutavaran lastauspaikalle.

Juurien ja kivien kertomaa.

 Aamulla teimme pikaisen suunnitelman, mihin suuntaan Mari-matkailuautomme meidät kuljettaa.  Päädyimme lähtemään kohti Juukaa ja ajoimme Kolille.  Edellisestä käynnistä oli kulunutkin neljä vuotta.  Siellä ovat jääkauden jäljet konkrettisesti näkyvillä.  Maisemat sykähdyttävät aina uudelleen, joten on helppo ymmärtää, miten taiteilijat ovat saaneet niistä innoitusta töihinsä.

 

Näkymä Ukko-Kolilta.

Kansallispuistossa luonto hoitaa puiden kierron.

Suomen kuvatuin maisema.

Matkamme jatkui vielä Joensuuhun, missä ensimmäinen kohde oli Taitokortteli ja siellä oleva Joensuun tilkkukillan tilkkunäyttely.  Ahkerat kädet olivat saaneet aikaan kauniita töitä, joista suurimmat olivat varmaan kolme metriä kanttiinsa. Korttelissa on paljon erilaisia käsityöputiikkeja, jotka piti tietysti koluta pikaisesti läpi.  

Kaunis ja suuri heksagoneista koottu kukkatyö.

Lempieläimeni pöllö.

Tilkut taipuvat vaikka spiraaliksi.

Torijäätelöiden jälkeen matka jatkui Utraan, missä toimii kesäteatteri.  Tänä kesänä siellä esitetään Antti Heikkisen ja Ilja Tepon kirjoittama "Rakkautta ja rautanauloja".  Näyttelijät ovat ammattilaisia, joten esiintymistaitoa ja -varmuutta riitti.  - Utran parkkipaikalla vietetyn yön jälkeen oli mukava ajella Kuopion kautta kotiin ja suunnitella täksi illaksi uutta kesäteatteria (Jyrkän ruukin kesäteatteri).

Taitokorttelissa oli näytillä myös kansallispukuja.

 

T-paitoja.

 

T-paidat Hampurin pikkumiehille, 2- ja 8-vuotiaille.

Kaikki neljä lastenlastamme ovat syntyneet loppukeväästä tai alkukesästä.  Niinpä on helppo muistaa heitä samantyylisillä lahjoilla.  Tällä kertaa ompelin heille t-paitoja.  Materiaaleja löytyi omasta varastosta. Mutta olipa 8-vuotiaan kaverisynttäreillä ollut liiaksi lämmintä: juhlapaikka oli trampoliinihalli ja lämpötila huiteli yli +40 asteen.

Lahjoja 4- ja 1-vuotiaalle.

Prinsessamme täytti 4 vuotta ja oli toivonut oikeaa yksisarvista, mutta eipä mummo sellaista pystynyt hankkimaan.  1-vuotiaalle taaperolle valmistin t-paidan ja housut.
 

Värjätty ja kukkakangas.

Kun kävimme talvella tilkkurotuaarilla Oulussa, ostin Pee-Kaa:sta muutamia kankaita.  Kukkakankaalla oli jo mietittynä käyttötarkoitus.  Valmistin siitä seinätekstiilin saksalaislehden mallin mukaan.  Toisen kankaan värjäsin siten, että sain punaisen värin liukumaan tummasta vaaleaan.

 

Tilkkupinta valmiina.

Kesän paras kukkakimppu -seinävaate.

Uusimmassa Käsityölehdessä oli runsaasti mekon malleja.  Niinpä sain tuhlatuksi yhden kankaan pois kaapista (ostettu Hampurista).  Malli oli helppo ommella ja käyttää.  Mekko napitetaan edestä helmaan asti.  Istuvuutta lisää se, että vyötärön saumanvaraan ommeltiin kuminauha, joka kokoaa liikaa väljyyttä.  Nyt odotellaan vain lämpimiä ilmoja, mutta ei suinkaan Keski-Euroopan tukalia helteitä. 

Puuvillamekossa on myös taskut.

Napitkin löytyivät omista varastoista.

Ennen juhannusta vierailin Jyväskylässä, missä tapasin opiskelukavereita. Vein heille pussukat, jotka esittelin edellisessä postauksessa.  Kaverini ottivat tuomiset iloisina vastaan.  -Kävimme katsomassa Aalto-museon näyttelyitä.  Minua puhuttelivat eniten Alvar Aallon suunnittelemat valaisimet.

Alvar Aallon valaisimia.

Vihdoinkin kesä!

Pöllö vahtii kukkia kannon päällä.

Kesä on alkanut ja päivät sujahtavat nopeasti ohi.  Tällä hetkellä luonto on vihreimmillään, koska olemme saaneet myös sadetta.  Hyvä niin. Kasvihuoneessa tomaatit, paprika ja kasvihuonekurkku työntävät latvuksiaan kohti aurinkoa.

Kesän kepeitä helmoja.

Talvella ostin kirpputorilta viskoosikankaan muistaakseni 4,25€.lla.  Siitä valmistui mekko, johon piirsin kaavan SKK-lehdestä.  Kangas oli hieman luistavaa laatua, joten leikatessa ja ommellessa piti huolehtia langansuunnan pysymisestä oikein.  Mekkoa on helppo  käyttää, koska se on sen verran väljä, että vetoketjua ei tarvita.   

 

Pussukoita viemisiksi.

Ensi viikolla minulla on tapaaminen Jyväskylässä.  Ystäväni on kutsunut meitä opiskelukavereita koolle.  Kyllähän edellisestä tapaamisesta on kulunut monta vuosikymmentä.  Ajattelin muistaa heitä pienellä lahjalla eli ompelin heille pussukat (materiaalista ei ole pulaa!).  En tietysti voi tietää, mitä värejä he käyttävät, mutta resurssipaloissani oli eniten punaista; yhden ompelin sinisistä kankaista.  Odotan jo innolla tapaamista. 

Pussukoiden toinen sivu.

 

Kohti yo-juhlaa.

 

Ompelutarvikepussukka avoinna.

Minulla on tapana antaa omatekoisia lahjoja lähisuvun ihmisille, jotka viettävät jotain juhlaa.  Uudelle ylioppilaalle kehittelin pari vuotta sitten lahjan, josta voisi olla hyötyä, kun nuori muuttaa pois kotoaan.  Juhlapäivänä tuo lahja saattaa kuulostaa tylsältä, mutta myöhemmin siitä voi olla iloa.  Tulevan kevään ylioppilas, siskoni tyttären poika saa yo-lahjaksi ompelutarvikepussukan, josta löytyy Fiskarsin sakset, ratkoja, neulatyyny, ompelulankoja, ompeluneuloja, nuppineuloja, villalankaa, neppareita, nappeja ja kuminauhaa.  -Omille lapsilleni varustin vain rasiaan ko. tarvikkeita ja poikani tuumi, ettei niitä tarvita.  Yllätys: kun menimme hänen luokseen vierailulle, niin hän istui ompelemassa merkkiä teekkarihaalariin.  Ompelin pussukkaan vanulevyn kankaiden väliin saadakseni siihen ryhtiä.

 

Ompelutarvikepussukka avataan ja suljetaan vetoketjulla.

Viime kesänä ostin merinovillalankaa neuletakkiin Jyväskylän neulefestareilta.  Ryhdyin neulomaan lankoja, mutta tajusin, että lankaa on liian vähän.  Aara-lankaa oli saatavilla vain valmistajalta, mutta sielläkään ei ollut alkuperäistä väriä, laventelia.  Päädyin tilaamaan läheistä, puuteri-sävyä, josta sitten neuloin hihojen yläosat ja nappilistat.  Lanka on käsin värjättyä merinovillaa ja somisteena on tweed-nyppyjä.  Mielestäni lanka on laadukasta ja ihastuin siihen siksi, että se on tiukkakierteistä.

 

Merinovillaneule ei kutita ihoa, mutta on lämmin.

Ompelupöydällä on odottanut kirpputorikangas (maksoi 50 snt).  Nyt muokkasin siitä paitapuseron Burdan kaavoilla.  Kangasta oli niin niukasti, että sitä ei riittänyt kaulukseen ja kalvosimiin.  Niinpä värjäsin jemmapitseistä kauluksen ylemmän osan ja hihansuut.  Napit ovat myös omasta varastosta.

 

Paitapusero.

Paikallisessa CM:ssa oli niin kauniita pioneja, että niitä oli ihan pakko ostaa. 

Iki-ihania pioneja.

 

Hampurin tuulessa.

 

Kirsikankukkia.

Matkamme jatkui Lissabonista Hampuriin moikkaamaan tyttären perhettä.  Kylläpä merituuli puhalsi kylmästi, kun olimme jo tottuneet hellelukemiin.  Nuorempi pojan vesseli -2v- oli ensimmäistä kertaa osannut odottaa vieraita ja otti meidät nauraen vastaan.  Luimme sylikkäin kirjoja, kunnes läksimme hakemaan tokaluokkalaisen isoveljen kaverisynttäreiltä.  

 

Näitä jaksaa ihastella.

Vietimme kaksi päivää lastenlasten kanssa touhuten.  Eka päivänä menimme Planten un Blomen -puistoon, missä on runsaasti eritasoisia ulkoleikkitelineitä unohtamatta upeita kasveja.   Minua tietysti viehätti se, että kirsikkapuut olivat puhjenneet täyteen kukoistukseensa.  Myös alppiruusut hehkuivat värikylläisinä.  Japanilainen puutarha taidokkaine leikkauksineen on viehättävä kaikkina vuodenaikoina.

Näkymä japanilaisesta puutarhasta.

Alppiruusujen hehkua.

Toisen päivän leikkipaikka löytyi satamasta.  HafenCity on on uusi kaupunginosa, mistä löytyy myös leikkipuisto.  Aivan vieressä on myös konserttitalo Elbhpilharmonie (valmistunut 2016), joka edustaa uutta arkkitehtuuria.   Mereltä kävi tosi kylmä tuuli.  

 

Eero Nelimarkan oma kuva.

Seuraavana aamuna heräsimme varhain ehtiäksemme junaan, jolla pääsimme lentoasemalle.  Vajaan kahden tunnin lennon jälkeen olimme Helsingissä, missä tapasimme poikamme ja menimme hänen kanssaan syömään.  Junan lähtöön oli vielä pari tuntia, joten piipahdimme Ateneumissa tutustumassa Eero Nelimarkan näyttelyyn.  Hänkin on maalannut runsaasti eri aiheisia tauluja.

Näkymä kodista.

Henkilökuvia.

Rauhallista ja aurinkoista vappua!