keskiviikko 22. heinäkuuta 2020

Onnenlinnut.

Onnenlinnut.

Heinäkuun tilkkupeitto valmistui ennätysajassa.  Syynä siihen oli se, että meillä oli menossa saunaremontti ja minä olin koko ajan valmiudessa hakemaan puuttuvia tarvikkeita kirvesmiehelle.  Nostin remontin ajaksi pienen koneeni keittiöön sivupöydälle ja käytin ompeluun joutoajan.  Remontti on vielä ovea ja kiukaan kytkentää vaille valmis.
   
Viehättäviä lintuja.

Käytin peittoon paneelia, jossa on riikinkukkoja.  Kehystin kuvan blokeilla, jotka ovat uudelleen muokattuja hirsimökkejä eli leikkasin hirsimökit neljään osaan ja yhdistin kahden erilaisen blokin pikkuneliöt keskenään.  Tikkasin peiton suorilla ompeleilla, jotka upposivat neliöiden saumoihin.  Paneeliosuudessa käytin koneen valmista aaltotikkausta sekä ompelin lintujen ääriviivat.  Taustakankaaksi ostin EK:sta vihreäkuvioisen kankaan, joka on työhön sopivan kirjava.
   
Sopiva taustakangas löytyi sattumalta.

Viime vuoden lopulla aloitin neuletyön: Suuri Käsityö -lehdessä (9/2019) oli ohjeena neulottu mekko.  Työ oli tehty ylhäältä alas päin eli ensin neulotaan kaularesori, minkä jälkeen valmistuu kirjoneulekaarroke.  Lisäyksiä tehdään muutaman kerroksen ja silmukan välein, joten työ ei onnistu neulekoneella.  Itse olen aina tykännyt perinteisestä Revontuli-paidasta, joka on tässä päivitetty ajan henkeen.  En neulonut mekkoa, vaan neuletakin.  Ohjeen villalangan vaihdoin Katia tencel-cotton -lankaan(33% puuvillaa, 67% lyocelliä).  Huh, miten pitkiä kerroksia riitti kaarrokkeen ulkoreunassa, mutta kainaloihin päästyäni työ helpottui.  Lisäksi kirjoneuletta piti tehdä myös nurjilla kerroksilla. Ihan mukava sohvannurkkaneule.
   


Puuvillaneule.

Revontulineule tänä päivänä.

Tämä kesän alkupuolen helteistä johtuen marjojen pölytys näyttää onnistuneen hyvin.  Lakkoja löytyy suomaisemista hyvin.  Loppuviikosta suunnistan mustikkametsään.
  
Lakkoja matkalla pakastimeen.

Hyvää marjasatoa kaikille!

sunnuntai 12. heinäkuuta 2020

Sadan vuoden ikäero.


Asu 2-vuotiaalle.
Lapsenlapsemme täytti juhannuksen jälkeen kaksi vuotta, mutta emme päässeet juhlistamaan merkkipäivää Hampuriin.  Ompelin jo keväällä hänelle gollege-asun ja trikoomyssyn, jotka postitin hyvissä ajoin muutamien suomenkielisten lasten kirjojen kanssa.  Tummansinisiä housuja koristavat eriväriset taskut.  Itseasiassa yläosa on pehmeää materiaalia.  Kaikkiin asusteisiin tarvikkeet löytyivät kaapista.  Myssyä koristavat heijastavat tassun kuvat.

Housujen värikkäät takataskut.
Minun kohdalleni on osunut kohtalo, että sukupolvien välit ovat todella pitkät.  Saadessani esikoiseni oma ikäpolveni alkoi saada lapsenlapsia.  Kuitenkin minulla on ollut läheinen linkki edelliseen sukupolveen: äitini nuorin sisko eli lähes 102-vuotiaaksi.  Kesäkuussa hän nukahti ikiuneen ja eilen saatoimme hänet viimeiselle matkalle.  Tämä täti oli minulle läheisin, koska lapsuudessani asuimme hänen kanssaan samassa taloudessa.  Täti oli kiinnostunut lasteni hyvinvoinnista ja lapsenlapseni jouluinen valokuva oli aarteena kirjahyllyssä.  Ihanan ja topakan serkkusarjan  kanssa vietimme ikimuistoisen lähtöhetken tädin muistolle.  

Kiitos, että saimme pitää tädin näin kauan.
Miten sattuikaan: radiossa soi "On jäähyväisten aika".  Hyvää taivasmatkaa tädille kera suojelusenkeleiden. 
   

Sinä odotit kevättä, kesää uutta, 
sen valoa, lämpöä, suloisuutta.
Sait kauneimman, ihanan uuden maan.
Me jäämme sinua kyynelin kaipaamaan.

torstai 9. heinäkuuta 2020

Kesävaatteita.


Marimekon Lumimarjaa.

Kaapissa näkyy olevan aina jemmakankaita.  Hiljattain kaivoin sieltä esille Marimekon Lumimarjakankaan.  Se on minun lempikuosejani siitä syystä, että siinä olevat kuviot ovat pieniä, jolloin niitä on helpompi käsitellä kuin isoja kuvioita.  Siivotessani kaavalaatikkoa käteen osui kotelomekon kaava, joten vältyin kaavan piirtämiseltä ja pääsin suoraan kankaan kimppuun.
   
Matjat pinkillä pohjalla.
    Lisäsin sivusaumoihin taskut, koska ne lisäävät käyttömukavuutta.  Samalla sovelsin edellisessä mekossa käyttämääni kikkaa eli asettelin vetoketjun sivusaumaan siten, että ketju avautuu hihansuuhun asti.  Helpottaa kummasti pukemista.
Vetoketjun asettelu.

Ennätin myös ostaa sortsikankaan.  Ompelin valmiiksi, vaikka hellekausi jo loppuikin.  Materiaali on viskoosipellavaa.  Jospa vielä saisimme jonkin lämpimän päivän, vaikka tosiasiassa jaksan puuhastella viileässä paremmin kuin helteessä.
   
Sortsit helteeseen.

Käsillätekemisen iloa kaikille!