Revontulet.

 

Revontuliverhot.

Minulla on jo pitempään ollut suunnitelma ommella tilkkutekniikalla keittiöön verhokapat.  Koska joulupukki toi kauniita kankaita, ryhdyin toteuttamaan tuota projektia.  Mallin nappasin Tilkunviilaajan blogista (joulukalenteri 16.12.).  Sieltä löytyy myös linkki, miten eri tavoin ko. blokit voi yhdistää.  Blokin ompelu on sinänsä mielenkiintoinen eli pikakolmio leikataan neljäksi kaitaleeksi ja järjestellään kaitaleet uudelleen.  Asettelin kaitaleet isolle tarjottimelle, jonka kanssa siirryin ompelukonelle.

Tilkkujen asettelu.

 

 

 Käytin lahjakankaista neljä kangasta kokonaan eli kolme värikästä kuviokangasta (nappi-, neilikka- ja monikukkakuosit) sekä luonnonvalkoisen, kullalla kirjaillun kankaan.  Pinnan elävöittämiseksi laitoin mukaan muutamia luonnonvalkoisia kuoseja.

Pyrin ompelemaan tasaisella saumanvaralla, koska ne näkyvät valoa vasten selkeästi.  Taustakankaaksi valitsin valkoisen kankaan, ettei se häiritse kuvioita.  Käytin taas aaltotikkausta, koska sen ompelu on nopeaa eikä se häiritse tilkkujen värileikkiä.  Ala- ja yläreunaan ompelin himmeäkuvioista luonnonvalkoista kangasta.  Yläreunassa on myös kapea poimutusnauha.

Verhokapat ovat 2,5 m pitkät ja korkeutta on 37 cm.  Halusin myös ommella verhoihin sopivan kaitaliinan, johon käytin lopun materiaalin.  Liinan pituudeksi tuli 1,1 m.  Sen toinen pää on erilainen,  koska ompelin vielä viimeisistä rippeistä blokkeja, joita onnistuin tekemään vain yhteen suuntaan.

Kysäisin mieheltäni, mitä hän näkee verhoissa, mistä tulee nimi.  Hetken mietittyään tuli vastaus, jonka olin itsekin miettinyt: Revontulet.

Koskaan aikaisemmin en ole laskenut tilkkujen määrää töissäni, mutta nyt tein senkin.  Pieniä tilkkuja noissa kolmessa työssä on yhteensä 928 kappaletta.  Enpä olisi ennakkoon uskonut.

Eli Thomaen Sägeblatt eli Sahalehti.

Joululahjaksi saamassani Eli Thomaen kirjassa oli erilainen versio ko. blokkien yhdistelystä, mutta se ei mielestäni sopinut verhokappoihin niin hyvin kuin tuo käyttämäni asettelu.

Uudet verhot ja kevättakki.

Verho WC:n ikkunassa.

Alakerran WC:n verhot ovat olleet käytössä hm... niin kauan, että niihin on ilmestynyt reikiä. Olen joskus valmistanut ne painamalla lakanakankaalle orvokkeja.  Käydessäni helmikuussa Töölön tilkkupajassa silmiini osui kangas, jossa on vaalealla pohjalla hentoja beigenvärisiä kuvioita. Se sopii mainiosti seinän ruskeisiin kaakeleihin.  Suunnittelin verhojen alareunaan tilkkutyöboordin, jonka toteutin vihreänsävyisistä kankaista.  Kahden tuuman mitoitus kuvioissa vaati tarkkuutta - yleensä en harrasta noin pieniä tilkkuja. Nyt verhot ovat valmiina ja ikkunaa vasten niistä muodostuu tietynlainen mosaiikkivaikutelma.

    

Verhon boordikuvio.

Minulla oli etsinnän alla ohut toppatakki jo monen viikon ajan, mutta kun sopivaa ei kävellyt vastaan, piipahdin paikalliseen kangaskauppaan ja siellähän minua odotti hyllyssä ohut tikkikangas: aniliininpunainen, tikkauskuviona sydämiä! Joku ajattelee, että tuohan on ihan pikkutyttöjen kangasta, mutta minulle se on ihan sopivaa.  Muokkasin kaavan Käsityölehden mallista. Aluksi kuvittelin tekeväni takin ilman vuoria, mutta sitten halusin saada myös taskut piiloon.  Vetoketjut ovat violetteja, koska niitä sattui olemaan varastossa. Lisäsin malliin vielä hupun, jonka vuoriksi ompelin Saksasta ostettua maatuskakangasta.  Huppu kiinnitetään vetoketjulla ja kahdella napilla.  Hupun valmistamisessa olikin monta pientä yksityiskohtaa, kun naputtelin purjerenkaita nyöriä varten sekä mietin kiinnttämistä. Vuorin hihansuihin ompelin resorit, jolloin tuuli ei puhaltele ranteisiin.

Takin yleisilme. Helma on kaareva.

Resori vuorin hihansuussa ja pöllö koristeena.

Sydäntikkaus ja maatuskat hupun vuorissa.

Leivoin pääsiäiseksi ruisleipää, koska pakastimessa alkaa nyt olla tilaa.  En ole valmistanut yhtään uutta pääsiäiskoristetta, koska varastossa on paljon rakkaita, lasten tekemiä koristeita.  Oikein aurinkoista ja rauhallista pääsiäistä kaikille ja kiitos mukavista kommenteista!

Tässä valmistuu ruisleipää.

Entisiä pääsiäiskoristeita.

 

Isoäidin neliöitä.

Viime keväänä kasviväreillä värjätyt langat ovat odottaneet vuoroaan.  Aloitin virkkaustyön, johon näin mallin Pinterestistä.  Rakenne on muunnelma isoäidin neliöstä, missä on kukka-aloitus. Sen paikka ei ole neliön keskellä, vaan reunassa.  En vielä tiedä, moneenko neliöön langat riittävät.  Mietin lappujen valmistuttuani, mitä niistä voisi kasata.

Erilaisia isoäidin neliöitä.

Italiankielisestä La mia Moda -lehdestä löytyy aina vain kivoja malleja ommeltavaksi.  Lapin reisulla piipahdin Oulun EK:ssa, mistä mukaan lähti puuvillaneulos.  Siitä syntyi väljä neulosjakku, joka oli helppo ommella, koska neulos on ohutta eikä veny paljoa.  Reunojen huolitteluun en siis tarvinnut eri kaitaleita.

Kaulus avoinna..

...kaulus suljettuna.

Kietaisujakku takaa.

Puolukkareissulla puolukat olivat harvassa ja osa oli hyvin pieniä, mutta sain samalla ihailla paikallista maaruskaa. Toki puolukoita kertyi neljäs sangollinen.  Lisäksi minua ovat työllistäneet omenat, joista on kasvanut kohtuullisen hyvä sato.  Tuoremehun lisäksi kellarin hyllyjä täyttävät höyrymehut sekä omena- ja omena-puolukkahillo.

Ruskan värejä.

Lapin matkalla poikesimme Pellossa Vihreälle keitaalle syömään.  Samalla tutkailin tietysti Pentikin myymälän.  Sieltä löytyi puolen hinnan kankaita.  Ostin Lupiinikuosia keittiöön verhokapoiksi ja vahakangasta pöytäliinaksi.  Kummasti ne vain piristävät värikylläisyydellään.

Lupiinikuosia keittiössä.

Hyvää lokakuuta!

Kapioverhot keittiöön

Valkovuokkoja.

 

Kesken kevätsuursiivousten (joita olen tehnyt monta viikkoa) alkoi tuntua, että olisi mukava ommella keittiöön uudet verhot. Keittiö on ainoa huone, jonka verhoja vaihdan monta kertaa vuodessa. Yhdet kukkaverhot olivat hiirulaiset sotkeneet aitalla niin pahasti, että eivät puhdistuneet pesukoneessakaan. Onneksi en ennättänyt ostaa kangasta, kun mieleeni muistuivat äitini kapiolakanat. Äitini on ommellut ne 1930-luvun lopulla, niissä on vielä tyttöaikaiset monogrammit. Olot ovat olleet hyvin köyhät ja puutteelliset, mutta jostakin on kuitenkin löytynyt pätkä pitsiä. Lakanoita oli kolme, mutta yksi oli kovin hitunainen. Kaikki lakanat olivat erilaisia. Käytin keittiön kappaverhoihin kahta ehjintä lakanaa. Pitsejä jouduin kyllä parsimaan kasaan. Lisäsin liitoskohtaan ja reunaan uutta pitsiä. Lopputulokseen olin todella tyytyväinen, vaikka toisessa verhossa on reunapitsi ja toisessa välipitsi.

Kappaverho reunapitsein somistettuna...

...ja välipitsein somistettuna.

Luonnossa liikkuminen antaa aina uutta voimaa arkipuuhasteluun. Mikäpä olisi mukavampaa kuin seurata valkovuokkojen kukintaa tai puiden lehtien kasvua hennonvihreistä silmuista syvänvihreisiin lehtiin. Marjapensaiden juurelta löytyi taas yllätys: sinne oli putkahtanut runsaasti kartiohuhtasieniä. En ole kyseistä lajia edes nähnyt aikaisemmin, mutta tunnistin sen kyllä. Nettisivuilta luin, että moni muu oli myös löytänyt elämänsä ensimmäiset huhtasienet. Sienet päätyivät paistinpannulle sipuleiden kera muhimaan.

Hentoja pihlajan lehtiä.

Keväistä kuusimetsää.

Upeita koivuja.

 

Kartiohuhtasieni.

 Tein toukokuun viimeisellä viikolla myös kotimaan matkan yhdessä siskoni kanssa. Matkustimme vanhimman siskomme luokse Orivedelle tämän viettäessään syntymäpäiviään. Oli mukava viettää aikaa sisarusten kesken. Kukin kertoi lapsuusmuistojaan.

Samalla reissulla kävimme myös Tampereella. Katselimme Koskikeskusta, Laukontoria, yleensä kaupunkia.Ajelimme hissillä uuden Torni-hotellin kattoterassille, mistä koko kaupunki levittäytyy katsojan silmien eteen. Finlaysonin tehtaanmyymälästä ostin vihreäkuvioisen Kubis-essun ja Kaulaketju-kangasta. Verkarannassa kävimme katsomassa mm. lasten käsityökoulun tuotteita. Siellä oli monta pitkää riviä hauskoja kotatelttoja.

Lasten taiteilemia kotatelttoja.

Keramiikkaa Verkarannassa.

Kubis-essu Finlaysonilta.

Kaulaketjukangasta.

Kesämökin parvekkeen linnunpesässä on nyt kuusi linnunpojan rääpälettä nokat ilmaa kohti. Kaipa ne ovat räkättirastaan jälkeläisiä. Emo puolusti reviiriään tarkasti ruikkaamalla ulosteet mieheni takin rinnuksille.

Kuusi untuvikkoa.