Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joensuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joensuu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 7. elokuuta 2024

Runon ja rajan tie.

 

Outokummun kaivostunnelissa.

Kaivostyökoneet ovat jättisuuria.

Viime viikolla suuntasimme matkailuauton keulan kohti Itä-Suomea.  Pysähdyimme Outokummussa katsomaan Vanhaa kaivosta ja Kaivosmuseota.  Kaivostunnelin uumenissa piti käyttää kypärää ja lämmintä siellä oli vain +8 astetta.  Kylläpä tuli elävästi mieleen vierailumme Minnesotan kaivoksessa vuonna 2007.  Kiipesin myös urhoollisesti kaivoksen torniin 182 rappusta!  Melkoiset kuntoportaat.

Mineraalien väri-iloittelua kaivostunnelin seinällä.

Piipahdimme  Joensuun Kasvitieteellisessä museossa, Botaniassa.  Siellä oli paljon mielenkiintoisia kasveja.

Neidonhiuspuu.

  Meillä oli ajatus mennä katsomaan Joensuun torimeininkiä, koska paikalla olivat kansainväliset suurmarkkinat.  Aurinkoisessa säässä olikin mukava kierrellä torilla ja nuuhkia ruokakojujen tuoksuja.  Syödessä pysyimme sitten ihan turvallisella linjalla eli ostimme kreikkalaiset Gyros-ateriat.  Grilliannokseen ei näköjään kuulunut tsatsiki, mutta annos oli hyvä.  Jälkiruokana maistui italialainen gelato.  Paikallisista kojuista katselin valkosipuleita, mutta ilmeisesti niitä löytyy myöhemmin syksyllä.  Ostin toki muutamia mausteita, joita ei aina löydä.

Joensuun tori on vilkas kohtaamispaikka.

Illaksi meillä oli varattuna liput kesäteatteriin, missä esitettiin Antti Heikkisen kirjoittama näytelmä Kunnon kyyti.  Kyllä kirjoittajalla on sana hallussaan. Antti esiintyi itsekin, samoin kaimansa Antti-Tuomas Heikkinen.  Ammattitasoinen esitys kaikkiaan.  

Kukkakojuja.

 Palasimme vielä hieman taakse päin Ylämyllylle, missä vierailukohteemme oli museo Myllyn vanhat autot. Paikka on siisti ja autot on "pakattu" hyvin tiukasti toistensa viereen.

Vanhoja autoja.

Sitten pääsimmekin jo Runon ja rajan tielle. Ilomantsissa kävimme katsomassa ortodoksisen kirkon, mutta emme menneet sisälle, koska siellä oli menossa hautajaiset.  Ajelimme Parppeinvaaran Runokylään, missä yhdistyvät karjalaisen kulttuurin ominaispiirteet: kantelemusiikki, käsityöt, ortodoksinen uskonto ja perinneruoat.  Kyllä Runonlaulajan pirtti on rakennettu komealle paikalle vaaran laelle. 

Runonlaulajan pirtti.

Ilomantsin ortodoksinen kirkko.

 

Ilomanrsin luterilainen kirkko.

Vierailimme myös Möhkön ruukkialuella.  Ruukki on rakennettu 1840-luvulla keskelle erämaata Koitajoen Möhkönkosken partaalle. 

Ruukin kanavaa.

Sepän pajan työkaluja.

Aamulla yritimme mennä katsomaan Taistelijan taloa Hattuvaarassa, mutta se oli ja pysyi kiinni.  Niinpä jatkoimme matkaamme kohti itärajaa.  Ajelimme rajavyöhykkeelle, koska se on luvallista.  Näimme Suomen ja koko Euroopan manneralueen itäisimmän pisteen, joka on pienessä Virmajärven saaressa.  Parkkipaikalta rantaan johtava polku oli rajattu köydellä, jota ei saanut ylittää.  Mutta voi miten suuria ja meheviä mustikoita polun varrella kasvoi.  Nam!  

Suomen itäisin piste. Huomaa rajapyykit saaressa.

Matka jatkui kohti pohjoista.  Poikkesimme Kitsin koti- ja jätkämuseossa, missä on mm. yli 400 moottorisahaa, Pappa-Tunturimopoja, ompelukoneita, traktoreita jne.  Yksityinen, hyvässä järjestyksessä oleva museo.

Kitsin museossa.

Museon ompelukonevalikoimaa.
 

Pysähdyimme kahvinkeittoon levähdyspaikalle, mistä poikkesin harvaan mäntymetsään katsomaan mustikoita.  Ja olihan niitä: suuria ja hyvänlaatuisia.  Kahvin juotuamme keräsimme niitä ison sangollisen.

Kotoisa Pielisen museo.

Lieksassa poikkesimme Pielisen museossa, missä olemme käyneet kihlaparina yli 40 vuotta sitten.  Mielenkiintoinen ulkoilma-alue.

 Nurmeksesta näimme oikeastaan vain puutaloalueen, jonka läpi ajelimme.  Bomba katsottiin vain ulkoa päin.

Pumpulikirkko on kaunis luonnon aikaansaannos.

Viimeisenä kohteena meillä oli Rautavaara, mistä vuosikymmeniä sitten keräsimme valtavan saaliin mustikoita.  Ajelimme ns. Pumpulikirkon parkkiin, mistä opastaulun mukaan oli vielä 1,3 km matkaa kirkolle.  Patkoimme tuon matkan (oikeasti 1,6 km), mutta se oli juurakoineen ja kivineen tosi raskas kulkea.  Kirkko on korkea, pyöreä onkalo kallioiden välissä.  Palattuamme autolle poikkesin vielä metsään ja keräsin 4 litraa mustikoita.  Kotona sitten olikin kova urakka siivota kerätty mustikkasaalis. 

Pumpulikirkon tunnelmaa.


torstai 15. syyskuuta 2022

Itä-Suomessa.

 

Näkymä Kolilta kaakkoon.

Päätimme pistäytyä Kolilla, koska edellisestä käynnistä oli kulunut jo vuosikymmeniä.  Ajelimme ensin Juukaan, missä parkkeerasimme matkailuauton vierasvenesatamaan.  Paikan valinta oli onnistunut.  Ainoa haitta kai oli se, että yö oli koko seudun kylmin.  

 

Juuka ja vierasvenesatama.

Juuasta matka Kolille on lyhyt, joten olimme siellä heti aamutuimaan.  Emme toki olleet ainoat, sillä luonnossa liikkujia oli paljon.  Nousimme hissillä hotellitasanteelle, missä pistäydyimme Luontokeskuksessa.  Sen jälkeen patikoimme Kolin laella: Ukko-Koli, Akka-Koli ja Paha-Koli piti kokea.  Kyllä siellä tuntee itsensä pieneksi, kun seisoo reilusti puiden latvojen yläpuolella.  Lisäksi jääkauden jättämät jäljet puhuttelevat vielä kahden miljardin vuoden jälkeen.

Ehkä ei se kaikkein kuvatuin petäjä Kolilla.

 

Parin tunnin patikoinnin jälkeen palasimme autolle, missä päiväkahvit maistuivat.  Lähdimme ajelemaan kohti Joensuuta, missä kävin tietysti parissa kangaskaupassa.  Kangasliike Artex löytyi ihan Googlen opastamana, vaikka uskalsin epäillä, onko siellä mitään kangaskauppaa.  Olipa mukava kokemus.  Kauppa oli hyvin pieni, mutta se oli lattiasta kattoon asti kankaita, lankoja ja muita käsityötarvikkeita.  Ja asiakkaita näytti riittävän, sillä siellä tehdään myös korjausompelua.  Itse ostin kivan värisiä lakanakankaita tilkkutöihin.  Vielä kerkesin piipahtaa myös EK:ssa. 

 Kierreltyämme torin ympäristössä etsimme uutta puskaparkkia, jollainen löytyi raviradan parkkipaikalta.  Aamu valkeni edellistä lämpimämpänä ja suunnistimme uudelleen torille.  Joensuun torielämä oli mukavan vilkasta.


Matka jatkui Ylämyllylle, missä poikkesimme Wanhaan automuseoon.  Saimme siellä hyvän  ja henkilökohtaisen opastuksen.

Automuseon helmi eli Opel, joka on Joensuun ensimmäinen auto.

Näkymä Kermankoskelta.

Seuraava kohteemme oli Valamon luostari.  Alue on viehättävä kokonaisuus: kirkko, ravintola, myymälä, kurssihuone ja asuntola sekä lampaat. Mukaan tarttui valkosipulisäilykkeitä, posliinilintu ja teepakkaus.  Kävimme myös sytyttämässä kirkossa tuohuksen appiukon muistolle lämpimin ajatuksin.

Valamon kirkko sisältä...

... ja ulkoa.

Luostarin portti.


Reissussa ei saa olla kiire, joten lähdimme ajelemaan pikkutietä länteen.  Monenkymmenen kilometrin jälkeen saavuimme Puutossalmen lossille.  Niitäkin näkee enää harvoin.  Google ei edes yrittänyt opastaa meitä lossille, vaan tarjosi reittiä Kuopion pohjoispuolelta.  

Pian pääsemme lossin kyytiin.

Veden päällä: opasteet pois ajettaessa.

Mielenkiintoinen matka, myös sää oli sateeton.