Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkailu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 23. toukokuuta 2023

Samoksen saarella.

 

Ruusuaitaa Samoksella.

Kevättalvella alkoi tuntua, että olisi kiva päästä jonnekin lomamatkalle.  Mainoksesta huomasin matkan Samokselle.  Se oli meille tuntematon Välimeren saari, mutta olin kuullut siitä vain hyviä asioita.  Sinne sitten suuntasimme.  Välimatkasta johtuen jouduimme yöpymään Helsingissä tullen mennen.  Lento sujui nopeasti JetTimen koneella Pythagoreion kentälle, mistä olimme varanneet kuljetuksen hotelliin.  Reilun tunnin  ajomatkan jälkeen saavuimme Votsalakian kylään, joka sijaitsee saaren lounaisrannalla.  Hotelli Alexandriassa meitä odotti tilava ja valoisa huone parvekkeineen.

Komeita kaktuksen kukkia.

 Pienen infotilaisuuden jälkeen tormasimme syömään.  Ruokapaikkoja oli kylän raitilla riittämiin.  Kävimme tapamme mukaan syömässä joka päivä eri paikassa.  Ihastuimme Chicken Gyros -annoksiin ja ostin kotiin niihin käytettyä mausteseosta.  Ruoka oli hyvää ja edullista, väliin vain ranskalaisten perunoiden sijaan kaipasin keitettyjä perunoita.  Hotellin hintaan ei kuulunut aamupala, joten ostimme patonkeja tai sämpylöitä, juustoa, teepusseja, hunajaa ja kreikkalaista jogurttia aamupalalle.  Kahviksi riitti kupponen cappucinoa iltapäivällä.  Kadun toisella puolella olevasta ravintolasta sai virkistäviä hedelmäisiä smootie-annoksia.

 

Jylhiä vuoria hotellin takana.

Tutustuimme kylään kävellen sekä rannalla että sisämaahan vievillä teillä.  Kylät ovat pääsääntöisesti syntyneet rantakaistaleelle, koska saaren sisäosat ovat vuoristoa.  Oliivipuita kasvoi kaikkialla. Saari on myös tunnettu kukkaishunajastaaan.  Tienvarsia koristivat heleänpunaiset unikot, upeat bougeanvilleat ja oleanderit.

 

Hehkuvat bougeanvilleat mykistävät katsojan.

Iltaisin teimme vielä pienen kävelylenkin, istuimme rannalla kuunnellen aaltojen soljumista rantaan Aigeianmereltä, näimme valojen syttyvän vuorten rinteillä ja kylässä, kunnes tuli melkein pimeää.  Rauhoittava tunti illassa.

Meri näkyy lähes kaikkialla saarella.

 Pitkän harkinnan jälkeen vuokrasimme auton kolmeksi päiväksi, koska monet retket läksivät saaren toiselta laidalta.  Kyllähän Samoksen serpentiinitiet vaativat kuljettajaa olemaan tosi valppaana.  Mieheni suoriutui ajotehtävästä 100%:sesti.  Kävimme ensin tutustumassa Pythagoreion kaupunkiin ja sen ympäristöön.  Satamassa näimme joukon luksusveneitä.  Etukäteen mietittyjä ostoksia oli vain yksi eli Pythagoraan malja.  Pythgoras keksi säädellä vesihuoltotöiden aikana n. 530 e.K. työläisten viininjuontia siten, että kun viini ylittää maljassa merkin, malja tyhjenee kokonaan pohjassa olevasta aukosta.

 

Ruukkuja vuodelta 500 e.K.

Vierailimme Argeologisessa museossa, missä ihastelimme mm. vanhoja ruukkuja (800-500 e.K.), koruja, tarve-esineitä, hajusteastioita ja patsaita.  Kyllä kädentaidot ovat kulkeneet ihmiskunnan mukana aina.  

 

Linnan kaunis hautausmaa.

LL:n linna.

Keskustan ulkopuolella tutustuimme Lykourgos Logothetisin linnaan (1800-luvulta).  Sen vieressä avautui tosi kaunis hautausmaa, missä marmori oikein häikäisi katsojaa.

Upeita purjeveneitä.

Toisena ajopäivänä määränpäämme oli pääkaupunki Samos, joka sijaitsee saaren pohjoisrannalla lahden poukamassa.  Auton saimme parkkerattua helposti ja kävelimme tutkien kauppoja ja kävimme syömässä.  Palasimme Votsalakiaan ajamalla Samoksen pohjoisrantaa länteen Karlovasiin asti, mistä tulimme saaren poikki takaisin.

Pääkaupungin satamaa.

Löysimme kiinalaisen out let -myymälän.
 

Kolmantena ajopäivänä ajattelimme mennä Pythagoraan luolaan, joka oli aika lähellä.  Ihmettelimme, miten tie voi olla niin huono.  Jätimme auton pusikkoon ja jatkoimme viimeisen kilometrin jalkaisin.  Sitten alkoi kiipeäminen kiviportaita, joissa oli kaiteita vain siellä täällä.  Oli väsyttävää kiivetä helteessä ja myös ilman oheneminen vaikutti.  Emme koskaan päässeet perille.  Vesikin alkoi olla lopussa. 

 

Pieni kappeli löytyi ylärinteeltä.

 Mieheni totesi, että perille on oltava autotie, koska se on turistinähtävyys.  Niin olikin ja haimme auton, mutta välistä paikkasimme tietä pikkukivillä, ennen kuin pääsimme hyvälle tielle.  Valitsemamme tie oli tarkoitettu vaeltajille! Tie vei Marathokamposiin, mutta siellä jouduimme sivukadulle, missä jouduimme ajamaan talojen välistä niin pienestä kolosta, että peilit olivat jäädä seiniin kiinni ja opastin kuskia huitomalla.  Huh huh!

Taitoajoa.

Ostimme tuliaisiksi mausteita, oliiviöljyä, baklavaleivoksia, paikallisia marmeladimakeisia, hunajaa ja suklaata.

Vartaita...


...ja unikon kukkia.

sunnuntai 30. huhtikuuta 2023

Tallinnassa.

Aurinko laskee Tallinnassa.

Alkuviikosta meitä odotti kolmen päivän matka Tallinnaan.  Köröttelimme bussin kyydissä Länsisatamaan, missä nousimme Eckerö Line Finlandian kyytiin.  Parissa tunnissa saavuimme Tallinnaan, missä oli jo kesä: nurmikot olivat vihreitä, narsissit kukassa ja puissa vihreitä lehden alkuja.  Enimmillään lämmintä oli +20*C.  Majoituimme Viru-hotelliin, missä meidän huone sijaitsi 13. kerroksessa.  Olipa mukava istuskella ikkunalaudalla ja katsella kaupungin näkymää satamaan päin.  Auringon laskettua Tallinnassa syttyivät tuhannet valot.

Vilkasta liikennettä.

Osallistuimme kiertoajelulle, jonka aikana kävimme Tallinnan TV-tornissa.  Opas kertoi mieleenpainuvan tarinan, miten itänaapuri ei saanut tornia valloitetuksi, koska tornissa olleet työmiehet keksivät laittaa hissin oven väliin tulitikkuaskin.  Näin Tallinnan asukkaat saivat pitää yhteyttä ulkomaailmaan ja pysyivät ajantasalla.  Pääsimme hissillä tuonne 170 metriä korkeaan torniin, mistä näkyi kauas.

Tallinna iltavalaistuksessa.

Kävimme myös Ulemiste-ostoskeskuksessa, joka oli melko sokkeloinen paikka.  Sinne mahtuu iso joukko erilaisten kauppaketjujen liikkeitä.  Tulomatkalla hyppäsimme bussin kyydistä Karnaluksin ostosparatiisin kohdalla pois.  Tavoite oli löytää soft sell -kangasta ulkoilutakkiin.  Kaupassa oli runsaasti kuoseja, mutta useimmat olivat enemmän lasten makuun.  Niinpä päädyin ostamaan hillapuuron punaista ja lisäksi mustaa soft selliä.    

Materiaalia ulkoiluvaatteisiin.

Edellistä tilkkutyötä tehdessäni huomasin, että olisi kiva omistaa sauman rulla-aukaisija, koska siinä saumanvarat silitettiin auki. Sellainen rulla löytyi mukaan.  Ostin myös ompelu- ja koneneuloja.  Mukaan tarttui myös kolme kerää sukkalankaa, koska joku kertoi, että noissa langoissa on merkkilanka, josta osaa aloittaa toisen sukan samasta kohtaa ja myös ohje, milloin aloittaa kantapää jne.

Ostoksia: leikkurin terät, sauman aukaisurulla, ratkoja ja neuloja.

Sukkalankoja.

Kangasosastolta löysin myös pari puuvillakangasta; en tiedä, päätyvätkö tilkkutöihin vai vaatteiksi.

Puuvillakankaita.

Pitihän meidän vielä tehdä pieni kävelykierros Vanhassa Kaupungissa.  Suklaata ja makeisia vielä kassiin ja sitten vain kotimatkalle.

Kaupunki elää myös yöllä.


tiistai 19. heinäkuuta 2022

Reissussa.

 

Aulangolla.

Tulimme Seinäjoelta pois monen mutkan kautta: kävimme tutustumassa pariviikkoiseen lapsenlapseemme Raumalla.  Pikkuprinsessa valloitti meidät kokonaan. Ajelimme Forssan kautta Hämeenlinnaan Aulangolle, missä vierailusta olikin kulunut yli 30 vuotta.  Näkötorni oli remontissa, mutta nautimme maukkaat jätskit tornin juurella.  

 

Petäjäveden vanha puukirkko.

Yövyttyämme Päijänteen rannalla jatkoimme matkaamme Petäjävedelle, missä poikkesimme vanhassa kirkossa.  Osuimme parahiksi opastetun kierroksen alkuun, joten kirkon tarina tuli eläväksi.  Kirkko on rakennettu vuonna 1763  hyvin nopeasti ennen syksyn tuloa, koska Ruotsista  anottua rakennuslupaa ei alkanut kuulua.  Kirkko kuuluu Unescon maailman perintökohteisiin, koska se edustaa pohjoismaista puukirkkoarkkitehtuuria ja hirsirakentamistaidon perinnettä.  Rakentamismestarina toimi Jaakko Klemetinpoika Leppänen, apunaan 12 paikallista kirvesmiestä.  

Saarnastuoli.

Saarnastuolia koristavat neljä evankelistaa ja vastapäätä on lukkarintuoli, josta käsin lukkari johti virrenveisuuta.  Nelituntisten kirkonmenojen päätteeksi kirkossa kuultiin myös paikallisuutiset.

Karunnäköinen lukkarintuoli.

 

Myös kattokruunu on sorvattu puusta.
 

Käsityöläismaalari Carl Fredrik Blom on maalannut alttaritaulun Pyhä ehtoollinen sekä pienet taulut Mooseksesta ja Martti Lutherista.  Paanukattoinen kirkko on kaunis ja arvokas. Sitä käytetään kesäisin pieniin juhlatilaisuuksiin.

Alttaritaulu.

 

Kiertävän kulkukauppiaan autosta löytyvää valikoimaa.

Ajelimme Kintaukseen, mistä löytyy Keski-Suomen tieliikennemuseo.  Vanhojen ajopelien lisäksi sieltä löytyy elokuvarekvisiittaa, jotka on valmistanut Risto  Höylä.  Mielenkiintoista löytää esineitä, joista kertoo myös omasta lapsuudesta.

Elokuvaa varten lytätty Farmari-Volvo.


maanantai 28. syyskuuta 2020

Reissu Raumalle.

Viime viikonlopun vietimme Raumalla nuoremman tyttären ja hänen sulhonsa luona. Varmaan hyvä aika matkustaa, koska nyt Korona-virus on leviämässä kovaa vauhtia. Olimme liikkeellä omalla autolla, koska Suomen poikkiliikenne on hankalaa. Menomatkalla poikkesimme paitsi vanhimman siskoni luona Kangasalla, myös Säkylässä Kaino-neuleen myymälässä. Voi, miten paljon siellä oli kauniita merinovilla- ja puuvillaneuleita valmiina sekä neulospaloja. Kaikki neulonta tapahtuu paikan päällä. Valitsin itselleni vihreää merinovillaa neuletakkiin, peurakuvioista puuvillaa tunikaan ja violettia puuvillaa kesäpuseroon. Mieheni halusi tummansinistä merinovillaa neulepaitaan. Pieniä pipopaloja läksi myös matkaan (joulupukki saa taas innokkaan avustajan). Kaupantekijäisiksi sain mittanauhan.
Raumalla kävimme tutustumassa museoon, joka on ollut laivanvarustajaperheen koti purjelaivojen aikakaudella. Erityisesti minua kiehtoivat kauniit kaakeliuunit, jotka olivat erilaiset joka huoneessa. Museoon kuului myös pieni katsaus pitsinnypläyksen historiaan sekä näyttely.
Sunnuntain ulkoilusession kohde oli Sammallahdenmäen pronssikautinen hauta-alue. Paikka sijaitsee 20 kilometriä Raumalta etelään. Meri on ulottunut siihen aikaan (1500-500 e.Kr.) sinne asti ja hautoja ei ole voinut kaivaa kallioon. Niinpä ruumiit on tuhkattu ja päälle on kasattu valtavasti kiviä. Vaikuttava, historiallinen nähtävyys. Palasimme hautapaikalta alempaa reittiä autolle ja mikäs mötkötti polulla: ihan elävä kyykäärme. En ole koko elämäni aikana nähnyt käärmettä luonnossa. Käärme oli aika kohmeessa ja saimme mennä sen ohi kaikessa rauhassa.
Raumalla on kiva kangaskauppa nimeltään Jätti-Rätti. Vaikka mikään kangas ei ollut haussa, ostin sieltä muutaman eläinaiheisen tilkkutyöpuuvillan ja pari vuorikangaspalaa. Kotimatkalla poikkesimme vielä EK:ssa, mistä ostin kaksi puuvillakangasta. Nappi ja nauha -liikkeestä hain kaksi tikkauslankaa.
Kylläpä minulla on nyt paljon uutta materiaalia ompeluun. Ompelukoneet olivat huollossa matkan ajan. Syyskuun peittokin on jo valmis, mutta se on jo kokonaan toinen tarina. Huh, tätä uutta bloggeria: kuvat tulivat, miten sattuivat enkä osannut laittaa niihin tekstejä. Pöh! Harmittaa.

perjantai 25. lokakuuta 2019

Välimeren risteily 1.






La Ramblan kiveys näyttää aaltoilevan; kuvio huijaa.

Lokakuun toinen viikko kului mukavasti ristelyllä. Lennettyämme ensin Barcelonaan jätimme matkalaukkumme säilytykseen ja tutustuimme kaupungin keskustaan kävelykadun eli La Ramblan läheisyydessä.  Sää oli lämmin ja aurinkoinen.  Hyvissä ajoin siirryimme satamaan, missä kirjauduimme Costa Diadema -alukseen.  Se on aikamoinen jättiläinen eli siihen mahtuu 5000 henkilöä.  Laivan koneessa puksuttavat Wärtsilän moottorit.  Kerroksia löytyy 14.
    
Laivalla on monenlaista ajanvietettä: tanssia, jumppaa, tanssinopetusta, teatteri, elokuvateatteri, kauppoja, kuntosali, 11 baaria ja tietysti ruokaa yllin kyllin.  Me tietysti viihdyimme tanssilattialla ja opettelimme vielä meille tuntematonta quicksteppiä.  Teatterissa näimme hienoja akrobaatti- tanssi- ja lauluesityksiä.
   
Rauhallinen vesiputous Palmassa.

Palman näkymiä.
Ensimmäisenä aamuna saavuimme Mallorcalle Palmaan.  Sukkulabussi vei meidät keskustaan, missä katselimme kaupungin menoa.  Iltapäivällä palasimme laivaan lounaalle.
Palman satamaa.

 Toinen päivä oli meripäivä, mutta eipä käynyt aika pitkäksi.  Ennätimme käydä hetkeksi aurinkokannelle.  Kolmantena aamuna laivan määränpää oli  Palerno Sisiliassa.  Kävelimme kaupungille, missä onnistuimme kääntymään paikalliselle torikujalle, joka aina vain jatkui ja jatkui...  Tarjolla oli monenlaista tavaraa: hedelmiä, vihanneksia, kalaa, leluja, taloustavaroita... Ostin sieltä mausteita kotiin tuotavaksi.
   
Teatteri Politeama Garibaldi Palernossa.

Kauniita patsaita.

Palernon torikuja.
   
Neljäntenä päivänä pääsimme tutustumaan ikuiseen kaupunkiin, Roomaan.  Laiva pysähtyi Civitavecciaan, joka sijaitsee Rooman pohjoispuolella.  Ostimme matkan Roomaan siten, että linja-auto vei meidät rautatieasemalle, missä kapusimme Roma Express -nimiseen junaan.  Junamatka kesti n. 45 minuuttia.  Sittenpä yritimme nähdä mahdollisimman paljon Rooman kuuluisia paikkoja, mutta eihän päivässä paljoa ennätä.  Matkasimme Hopp on Hopp off -bussilla.

Roma Express -juna on punainen.

Näkymä Espanjalaisten portaiden juurelta.
 Ensimmäinen kohteemme olivat Espanjalaiset portaat, jotka on rakennettu 1700-luvulla.  Nykyisin portailla ei saa istua, ja siellä poliisit hätistelivät istujia pois.

Suihkulähde veistoksineen.

Kävimme myös katsomassa Trevifountain suihkulähdettä.  Sieltä löysimme liikkeen, joka möi Muranon lasista tehtyjä esineitä.  Ostin korusetin.
   
Muranon kuuluisaa lasia oli tarjolla.

Piipahdimme myös Colosseumilla.  Yrimme löytää myös ostosalueen, mutta sittenpä olikin aika palata kokoontumispaikkaan lähelle Vatikaanin aukiota ja myymälää, mistä postitin viimeiset kortit.

Castel Sant'Angelo.

Tuttu pyväsrivistö historian kirjoista.

Colosseum.

Vatikaanin aukio.
Pietarin kirkko.

Italian rannikon viimeinen pysähdyspaikka oli Savona.  Kaunis ja siisti kaupunki sekin vanhoine muureineen ja linnoituksineen eikä siellä ollut turistiruuhkia.  Onnistuin löytämään sisustustarvikeliikkeen, mistä ostin pellavaa ja yhden tilkkutyökankaan.
  

Savonan linnanmuureja.

Näkymä ampuma-aukosta kaupunkiin.

Pyykkejä kuivumassa Savonan kujilla.