maanantai 28. syyskuuta 2020

Reissu Raumalle.

Viime viikonlopun vietimme Raumalla nuoremman tyttären ja hänen sulhonsa luona. Varmaan hyvä aika matkustaa, koska nyt Korona-virus on leviämässä kovaa vauhtia. Olimme liikkeellä omalla autolla, koska Suomen poikkiliikenne on hankalaa. Menomatkalla poikkesimme paitsi vanhimman siskoni luona Kangasalla, myös Säkylässä Kaino-neuleen myymälässä. Voi, miten paljon siellä oli kauniita merinovilla- ja puuvillaneuleita valmiina sekä neulospaloja. Kaikki neulonta tapahtuu paikan päällä. Valitsin itselleni vihreää merinovillaa neuletakkiin, peurakuvioista puuvillaa tunikaan ja violettia puuvillaa kesäpuseroon. Mieheni halusi tummansinistä merinovillaa neulepaitaan. Pieniä pipopaloja läksi myös matkaan (joulupukki saa taas innokkaan avustajan). Kaupantekijäisiksi sain mittanauhan.
Raumalla kävimme tutustumassa museoon, joka on ollut laivanvarustajaperheen koti purjelaivojen aikakaudella. Erityisesti minua kiehtoivat kauniit kaakeliuunit, jotka olivat erilaiset joka huoneessa. Museoon kuului myös pieni katsaus pitsinnypläyksen historiaan sekä näyttely.
Sunnuntain ulkoilusession kohde oli Sammallahdenmäen pronssikautinen hauta-alue. Paikka sijaitsee 20 kilometriä Raumalta etelään. Meri on ulottunut siihen aikaan (1500-500 e.Kr.) sinne asti ja hautoja ei ole voinut kaivaa kallioon. Niinpä ruumiit on tuhkattu ja päälle on kasattu valtavasti kiviä. Vaikuttava, historiallinen nähtävyys. Palasimme hautapaikalta alempaa reittiä autolle ja mikäs mötkötti polulla: ihan elävä kyykäärme. En ole koko elämäni aikana nähnyt käärmettä luonnossa. Käärme oli aika kohmeessa ja saimme mennä sen ohi kaikessa rauhassa.
Raumalla on kiva kangaskauppa nimeltään Jätti-Rätti. Vaikka mikään kangas ei ollut haussa, ostin sieltä muutaman eläinaiheisen tilkkutyöpuuvillan ja pari vuorikangaspalaa. Kotimatkalla poikkesimme vielä EK:ssa, mistä ostin kaksi puuvillakangasta. Nappi ja nauha -liikkeestä hain kaksi tikkauslankaa.
Kylläpä minulla on nyt paljon uutta materiaalia ompeluun. Ompelukoneet olivat huollossa matkan ajan. Syyskuun peittokin on jo valmis, mutta se on jo kokonaan toinen tarina. Huh, tätä uutta bloggeria: kuvat tulivat, miten sattuivat enkä osannut laittaa niihin tekstejä. Pöh! Harmittaa.

4 kommenttia:

  1. Kivoja kangaskauppoja. Ja meillä täällä ei ole kuin se E-kirjaimella alkava, mistä harvoin kivoja löytyy. Kyllä Suomessa on niin paljon ihania paikkoja, ettei ole pakko lähteä koronankaan uhalla ulkomaille. Hyvä kotimaan matkailu! (Ilman käärmeitä, hui)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matka Raumalle on niin pitkä (600 km), että sen varrelle mahtuu monta hyvää pysähdyspaikkaa. Ja matkaan pitää varata kokonainen päivä aikaa. Omalla autolla matkatessa koronan riskit ovat pienet. Saimme ihastella ruskan erilaisia vaiheita.

      Poista
  2. Hyvä reissu teillä oli! Kankaitakin tuli mukaan ihan sopivasti. Meilläkin on se JR tässä muutaman kilometrin päässä ja toinen Turussa. Aika lailla monet kangaskaupat ovat lopettaneet, paitsi EK. Onneksi sentään jotain on jäljellä. Heitä pitää yrittää tukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava reissu ja parahiksi ennen koronan leviämistä valloilleen. Kyllä lähellä olevia kangaskauppoja kannattaa käyttää, etteivät katoa kokonaan. Itse olen huono tilaamaan kankaita netistä, koska haluan hypistellä ostoksiani.

      Poista