Oulun kädentaitomessuilla.

 

Näkymä Ouluhallin yläkerrasta.

Mielestäni yhdet kädentaitomessut vuodessa pitää kokea, jotta pysyy ajan hermolla mm. uusien suuntausten suhteen.  Viikonloppuna kävimme tutustumassa tarjontaan Ouluhallissa.  Menomatkalla poikkesimme kahvilla Kempeleessä Zeppeliinissä, joka on muistaakseni ensimmäinen näkemäni ostoskeskus.  Lisäksi vierailimme myös Automuseossa; ne kuuluvat aina matkaohjelmaamme.  Oli taas mukava nähdä eri aikakausien kulkuneuvoja, mm. vanha linja-auto 1900-luvun alusta.  Minua kiehtoivat myös kauniit Vespat, koska niistä saattoi pikkumökin tyttärenä vain lukea kiinnostavia juttuja.  Olisipa ollut kiinnostavaa huristella noilla "ampiaisilla" kylän raittia pitkin.

 

Vanha linja-auto.

Museon vanhin ajoneuvo.

Rivi kauniita Vespoja.

Parkkeerasimme Marin Ouluhallin parkkipaikalle, mutta se oli kyllä vikatikki: mentyämme nukkumaan alkoi paikallisen nuorison ralli, mikä jatkui yli puolen yön.  Mikä pauke, torvien soitto ja kumien vingutus!  -Aamulla olimme jo ennen kymmentä odottamassa sisällepääsyä.  Näytteilleasettajia oli runsaasti.  Eniten näytti olevan lankojen ja korujen myyjiä.  Myös useita kankaiden myyjiä oli paikalla mm. Kuosiverstas, Kimmi, Luppaset, Paapii, Iloinen kettuliini ja Mereen. Kierrätys kuuluu myös tähän päivään: laukkuja kierrätyskankaista ja nahkasta, upeita koruja muovipulloista jne.  Taitavia tekijöitä ja monenlaista osaamista Ouluhalli pullollaan.

 

Kävijöitä riitti.

 

Yritin olla maltillinen ostosten suhteen.  Tekstiilipuolelta ostin metsänvihreää merinovillaa, Mereenin poistokorista palatrikoita, muutamia tilkkutyöpaloja, kaksi turkistupsua, puretusaineita kasvivärjäykseen sekä koneen puhdistukseen harjan.  Hyvinvointipuolen osastoilta mukaan lähti mm. jalkojen lämpövoide, aloekylmägeeli, kenkärasva ja inkivääripalat.

 

Ostoksia.

Lisää ostoksia.

Suklaan valmistusta livenä.

 

Aloitin kesällä sukkien neulomisen langasta (Schachenmayrin Regia Pairfect), jonka olin ostanut Karnaluksista. Lanka on sellainen, missä väri vaihtuu, kun aloitetaan uusi osa sukkaa.  Minulle systeemi ei ollut sovelias, koska olen tottunut neulomaan molempia sukkia rinnakkain, jolloin ei tarvitse laskea kerroksia ja silmukoita.  En edes muista, teinkö puolipatentin nurjalla vai oikealla ja millaisen kantakavennuksen tein.  Siispä toista sukkaa neuloessani jouduin purkamaan työtä, kun ei tullutkaan samanlaista.  Mielestäni lanka oli myös karkeaa eli se juoksi huonosti, jolloin neule on epätasainen.

Sukkapari.

Syksy alkaa olla käsillä.  Mieleni on hyvillään paitsi runsaasta marjasadosta, myös siitä, että saimme tehdyksi risusavotan talomme takana.  Nyt sitä kelpaa sanoa metsäksi, kun se hengittää.  

Raivattua metsää.

Hyvää syksyä käsillä tekemisten parissa!

Tilkku- ja taidenäyttelyissä.

Villitikin näyttelyssä.

Syyskuussa huomasin, että Siilinjärven kirjastossa on tilkkutyönäyttely, jonka järjestäjänä toimii paikallinen tilkkukilta Villitikki.  Niinpä järjestimme päiväkäynnin Kuopiossa, jolloin poikkesimme katsomassa Villitikin näyttelyn.  Kirjastossa on oikein oma tila näyttelyjä varten.  Villitikin jäsenet olivatkin saaneet aikaan paljon katsottavaa ja ihailtavaa.  Mielestäni kaikki työt olivat käsin tikattuja.  Peitot ja muut suuret työt kiersivät pitkin seiniä, tyynyjä oli ripustettu naruille.  Jäsenet olivat myös ommelleet pienimuotoiset omat kuvat. Taitavia tekijöitä kaikki.

 

Mielenkiintoista asettelua.

Koska meillä on vielä voimassaolevat museokortit, piipahdimme Kuopiossa myös VB-valokuvakeskuksessa, missä ihastelimme Maria Laxin taitavia valokuvateoksia.  Hän on pyytänyt ihmisiä kertomaan tapahtumista, mitkä ovat heille tärkeitä ja luonut kuvia niiden pohjalta.  Raikkaita näkemyksiä tälläkin tavalla.

 

Maria Laxin valokuva.

Maria Laxin herkkää kuvaa.

Teimme samalla matkalla vielä katsauksen Lapinlahdella Taidemuseo Emilissä, missä - muiden taideteosten ohella - oli esillä Halosten taiteilijasuvun teoksia.  Emilin alakerrassa pysähdyimme katsomaan filmiä, jossa kerrottiin vaiheittain pronssipatsaiden valaminen. Arttu Halonen opiskeli alaa ulkomailla ja oli ensimmäinen suomalainen, joka toi nämä salaisuudet Suomeen.  Arttu Halosen pajassa on valettu mm. Kolmen sepän patsas  ja Minna Cantin patsas (Kuopiossa).  Yritin taas kerrata sukulaisuussuhteita näistä lahjakkaista taiteentekijöistä: Emil ja Arttu olivat veljeksiä.

Nuorimmaisen eli Kalle Halosen maalaus.

Arttu Halosen Olli.

Kesällä ompelin tyttäreni mekkokankaan jämistä pienen mekon, jonka vein hänen tyttärelleen 2-vuotislahjaksi.  Malli on sama, jolla ompelin omille tyttärilleni mekot 90-luvulla.  Toinen noista alkuperäisistä mekoista on vielä tallella.

Tämän kesän mekko...

Uusi ja vanha mekko.

Maaritin salaisuustyöstä ilmestyi nyt kolmas osa.  Ompelin sen välittömästi ja totesin, että tällaista tähtikuviota en ole vielä ommellutkaan.  Nyt vielä odotellaan viimeistä osaa.

Osa salaisuustyötä.

Elokuussa matkalla 2.

 

Tukholman näkymiä.

Olen jo pitempään halunnut käydä Tukholmassa, koska se on ollut yleensä vain läpikulkupaikka. Jätimme Marin tyttären perheen pihaan ja astuimme laivaan.  Menomatkan teimme päivällä, olimme perillä kaksi yötä ja tulimme yölaivalla pois.  

 

Carl Larssonia parhaimmillaan.

Kun kävin muutama vuosi sitten Karin ja Carl Larssonin kotimuseossa, ihastuin Carlin maalauksiin.  Kun tv-dokumentissa kerrottiin hänen jättisuurista seinämaalauksistaan, halusin nähdä ne oikeasti.  Maalaukset ovat Kansallismuseossa heti sisääntultaessa portaiden yläpuolella.  Niitä ei todellakaan voi olla näkemättä.  Muitakin teoksia löytyi museosta.  Sorruin vielä ostamaan maalauksesta tehdyn palapelin, joka odottaa nyt talven pakkasia (kyllä pakkaset tulevat!).  

 

Kuninkaan kruunajaiset.

Tukholman kansallismuseossa.

Emme valitettavasti päässeet kuninkaanlinnan kierrokselle, koska ne olisi pitänyt varata monta päivää etukäteen.  Kävelimme kyllä jalkaisin linnan ympäri.  Kiertelimme myös jalkaisin Gamla Stanissa, missä näimme kaupungin kapeimman kadun.  Vanha kaupunki on muutenkin viehättävä paikka.

Kapea katu Gamla stanissa.

Kapealla kujalla.

 

Löysimme myös kangaskaupan, vaikka se teettikin töitä.  Suunnistimme gps:llä, mutta se ei huomioinut sitä, että katuja risteili kahdessa tasossa. No, tunnelbana-aseman kautta pääsimme oikeaan kerrokseen.  Ostin pari tilkkutyökangasta, popliinia, koristenauhaa ja ommeltavia perhosia.

Ostoksia.

 

Kuninkaanlinnan edessä.

Linnan komea vartija.

Teknillinen museo oli meille pettymys, sillä olemme nähneet niin huippuhyviä teknisiä juttuja mm. Münchenissä ja Chicagossa.  No, pääsimme siellä toki syömään.

Ainoa kuva teknillisestä museosta.

Koska olimme Ruotsissa, halusin hemmotella itseäni Prinsessa-tortulla.  Nam!

Prinsessa-torttua peittää vihreä marsipaani.

Mies halusi käydä Fotografiska-museossa.  Huomasimme, että se sijaitsi lähellä Viking Linen terminaalia, joten menimme ensin tunnelbaanalla Vanhaan kaupunkiin, mistä kävelimme Fotografiskaan.  Siellä oli monen kuvaajan töitä esillä (en muista nimiä).  

Valokuvataiteilijan näkemyksiä.

Valokuva oli liitetty oikeisiin verhoihin.

Fotografiskasta olikin lyhyt matka satamaan.

Kaunista Tukholmaa.

Viehättävä Vanha kaupunki.

Elokuussa matkalla 1.

 

Kyllä vanhoissa autoissa on tyyliä.

Kolmas reissumme tälle kesälle suuntautui Lounais-Suomeen.  Suuntasimme Marin nokan kohti Jyväskylää, missä poikkesimme ystäväni luona kahvilla ja päivittämässä kuulumiset.  Matka jatkui kohti automuseota eli Mobiliaa Kangasalla.  Kyllä linja-autot toivat oman nuoruuden mieleen.  Entäpä ne presidenttiemme upeat edustusautot.  Vahanuket niiden vierellä olivat niin aidon näköisiä.

Kuka onkaan menossa auton takapenkille!

Seuraava kohde oli Visavuori, missä tutustuimme kuvanveistäjä Emil Wikströmin taiteilijahuvilaan.  Hieno rakennuskompleksi ja upealla paikalla.  Kukapa ei muistaisi vaikkapa Helsingin rautatieaseman lyhtyjä.  Yksi alkuperäinen lyhty oli näytillä.

Wikströmin huvila, upea.

Ateljee.

Samalla katselimme toisessa rakennuksessa Emil Wikströmin pojanpojan Kari Suomalaisen piirroksia.  Niistä tulee aina niin hyvälle tuulelle: miten joku on aina osannut sanoa muutamalla kynän vedolla politiikasta ja muusta maailman menosta niin osuvasti!

Kari Suomalaisen tuttua käsialaa.

Parolassa vierailimme Panssarimuseossa, missä sattui samana iltana olemaan yhteislaulutilaisuus.  Ihmettelimme panssariajoneuvojen määrää, osa omia, osa sotasaaliiksi saatuja. Pasiin pääsi myös sisälle.  Toivottavasti Suomen ei tarvitse käyttää noita milloinkaan.

Panssariajoneuvoja oli esillä kymmenittäin.

Sitten poikkesimme Nummella kauppaan, jonka nimi on Kasvihuoneilmiö.  Kyseessä on sisustusliike, josta löytyy todella monenlaista tuotetta.  Joulutarvikkeitakin on esillä.

Tavarataivas.

Kaupan viehättävä kahvio.

Matka jatkui Fiskarsin ruukin alueelle.  Olimme hieman pettyneitä, koska emme löytäneet alueen opastaulua.

Museoitu ruukin kauppa.

Mari kuljetti meidät Raumalle, missä koimme herkkiä hetkiä saadessamme touhuta 2-vuotiaan lapsenlapsemme kanssa.  Hänellä riitti puhetta kovasti ja hän tuli kanssamme myös saunaan.  Omenat ja puolukat maistuivat tyttöselle hyvin.

Kassi ja hattu.

 

Taloja kassin kyljessä.

Marjojen poimimisen ja mehustamisen lomassa olen istahtanut muutaman kerran ompelukoneen ääreen.  Mieleeni jäi jostakin kassi, jota kehysti talojen rivi.  Sellaista siis piti ryhtyä värkkäilemään.  Pienimmät osat syntyivät resurssikopan tilkuista, mutta isompiakin kankaita piti hieman silputa.  Näin syntyi melko värikkäitä taloja 8 kappaletta.  Ompelin seinämiin ja pohjaan ohuen vanun.  Reunoihin käytin denimiä.  Kahvoiksi leikkasin pätkät tukevasta nauhasta.  Vuorikangas ei näy kuvassa, mutta se on ommeltu vanhasta pöytäliinasta.

 Samalla kerralla syntyi myös yksi pussukka.

 

Kassi ja pussukka.

Resurssilaatikon kankaista syntyi myös kesähattu.  Ryhdyin vain ompelemaan kangassuikaleita kaarevaksi pinnaksi.  Lopullisen muodon leikkasin vanhan hatun avulla.  Vuoriksi päätyi vanha puuvillahame, joten kierrätystä olen harrastanut.

 

Marjastus- ja sienestyshattu.

Lauantaina olin osallisena kansainvälisyystapahtumassa, johon minulta pyydettiin tilkkutöitä näyttelyyn.  Siinäpä olikin tehtävä valintaa.  Lopulta päädyin ottamaan mukaan neljä tilkkupeittoa sekä nuo edellä kuvatut uudet työt.  Osa kävijöistä kyseli tarkkaan töistäni.  Pukeuduimme mieheni kanssa kansallispukuihin juhlan kunniaksi, joten sekin vaate on nyt tuuletettu tältä kesältä.  

Kansallispuvun tuuletusta itämaisen tanssin merkeissä. Taustalla tikkupeittojani.

Runon ja rajan tie.

 

Outokummun kaivostunnelissa.

Kaivostyökoneet ovat jättisuuria.

Viime viikolla suuntasimme matkailuauton keulan kohti Itä-Suomea.  Pysähdyimme Outokummussa katsomaan Vanhaa kaivosta ja Kaivosmuseota.  Kaivostunnelin uumenissa piti käyttää kypärää ja lämmintä siellä oli vain +8 astetta.  Kylläpä tuli elävästi mieleen vierailumme Minnesotan kaivoksessa vuonna 2007.  Kiipesin myös urhoollisesti kaivoksen torniin 182 rappusta!  Melkoiset kuntoportaat.

Mineraalien väri-iloittelua kaivostunnelin seinällä.

Piipahdimme  Joensuun Kasvitieteellisessä museossa, Botaniassa.  Siellä oli paljon mielenkiintoisia kasveja.

Neidonhiuspuu.

  Meillä oli ajatus mennä katsomaan Joensuun torimeininkiä, koska paikalla olivat kansainväliset suurmarkkinat.  Aurinkoisessa säässä olikin mukava kierrellä torilla ja nuuhkia ruokakojujen tuoksuja.  Syödessä pysyimme sitten ihan turvallisella linjalla eli ostimme kreikkalaiset Gyros-ateriat.  Grilliannokseen ei näköjään kuulunut tsatsiki, mutta annos oli hyvä.  Jälkiruokana maistui italialainen gelato.  Paikallisista kojuista katselin valkosipuleita, mutta ilmeisesti niitä löytyy myöhemmin syksyllä.  Ostin toki muutamia mausteita, joita ei aina löydä.

Joensuun tori on vilkas kohtaamispaikka.

Illaksi meillä oli varattuna liput kesäteatteriin, missä esitettiin Antti Heikkisen kirjoittama näytelmä Kunnon kyyti.  Kyllä kirjoittajalla on sana hallussaan. Antti esiintyi itsekin, samoin kaimansa Antti-Tuomas Heikkinen.  Ammattitasoinen esitys kaikkiaan.  

Kukkakojuja.

 Palasimme vielä hieman taakse päin Ylämyllylle, missä vierailukohteemme oli museo Myllyn vanhat autot. Paikka on siisti ja autot on "pakattu" hyvin tiukasti toistensa viereen.

Vanhoja autoja.

Sitten pääsimmekin jo Runon ja rajan tielle. Ilomantsissa kävimme katsomassa ortodoksisen kirkon, mutta emme menneet sisälle, koska siellä oli menossa hautajaiset.  Ajelimme Parppeinvaaran Runokylään, missä yhdistyvät karjalaisen kulttuurin ominaispiirteet: kantelemusiikki, käsityöt, ortodoksinen uskonto ja perinneruoat.  Kyllä Runonlaulajan pirtti on rakennettu komealle paikalle vaaran laelle. 

Runonlaulajan pirtti.

Ilomantsin ortodoksinen kirkko.

 

Ilomanrsin luterilainen kirkko.

Vierailimme myös Möhkön ruukkialuella.  Ruukki on rakennettu 1840-luvulla keskelle erämaata Koitajoen Möhkönkosken partaalle. 

Ruukin kanavaa.

Sepän pajan työkaluja.

Aamulla yritimme mennä katsomaan Taistelijan taloa Hattuvaarassa, mutta se oli ja pysyi kiinni.  Niinpä jatkoimme matkaamme kohti itärajaa.  Ajelimme rajavyöhykkeelle, koska se on luvallista.  Näimme Suomen ja koko Euroopan manneralueen itäisimmän pisteen, joka on pienessä Virmajärven saaressa.  Parkkipaikalta rantaan johtava polku oli rajattu köydellä, jota ei saanut ylittää.  Mutta voi miten suuria ja meheviä mustikoita polun varrella kasvoi.  Nam!  

Suomen itäisin piste. Huomaa rajapyykit saaressa.

Matka jatkui kohti pohjoista.  Poikkesimme Kitsin koti- ja jätkämuseossa, missä on mm. yli 400 moottorisahaa, Pappa-Tunturimopoja, ompelukoneita, traktoreita jne.  Yksityinen, hyvässä järjestyksessä oleva museo.

Kitsin museossa.

Museon ompelukonevalikoimaa.

 

Pysähdyimme kahvinkeittoon levähdyspaikalle, mistä poikkesin harvaan mäntymetsään katsomaan mustikoita.  Ja olihan niitä: suuria ja hyvänlaatuisia.  Kahvin juotuamme keräsimme niitä ison sangollisen.

Kotoisa Pielisen museo.

Lieksassa poikkesimme Pielisen museossa, missä olemme käyneet kihlaparina yli 40 vuotta sitten.  Mielenkiintoinen ulkoilma-alue.

 Nurmeksesta näimme oikeastaan vain puutaloalueen, jonka läpi ajelimme.  Bomba katsottiin vain ulkoa päin.

Pumpulikirkko on kaunis luonnon aikaansaannos.

Viimeisenä kohteena meillä oli Rautavaara, mistä vuosikymmeniä sitten keräsimme valtavan saaliin mustikoita.  Ajelimme ns. Pumpulikirkon parkkiin, mistä opastaulun mukaan oli vielä 1,3 km matkaa kirkolle.  Patkoimme tuon matkan (oikeasti 1,6 km), mutta se oli juurakoineen ja kivineen tosi raskas kulkea.  Kirkko on korkea, pyöreä onkalo kallioiden välissä.  Palattuamme autolle poikkesin vielä metsään ja keräsin 4 litraa mustikoita.  Kotona sitten olikin kova urakka siivota kerätty mustikkasaalis. 

Pumpulikirkon tunnelmaa.