Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. huhtikuuta 2023

Siskolle.

 

Champagne supernova.

Olin jo aloittanut tilkkutyön, joka on tähti, kun minut yllätti tieto, että vanhin siskoni oli nukkunut ikiuneen nopeasti edenneeseen sairauteen. Tajusin, että tämä työ tehdään siskoni muistolle; hän oli myös innokas ja taitava käsityöihminen. Vaihdoimme keskenämme uusia idoita ja opetimme toisillemme uusia tekniikoita. 

 

Keskustähdessä on ruusuja.

Ompelin kerrankin ohjeen mukaan, joka oli Today´s Quilterin liitelehdessä Star of the show.  Tämä tähti oli nimetty Champagne supernovaksi.  Kaikki materiaali löytyi omista kangaslaatikoista. Taustakankaana käytin valkoista lakanakangasta ja välissä on ohut vanu.  Tikkasin työn ommeljuovia pitkin. Taustalla on ripustuskuja, koska työ on lähinnä seinävaate.

 

Ainon muistolle.

Mietin nimeksi jotain taivaankappaletta (Kalevalan Ainoa en voinut ajatella, koska hän hukuttatui).  Kun sopivaa supernovaa ei löytynyt, annoin työlle nimen Aino.  Hyvää taivasmatkaa, sisko!

 

Idän sinililjat availevat kukkasiaan.

Viime aikojen sää on suosinut kevään etenemistä.  Vaikka lunta on vielä jäljellä, idän sinililjat kukkivat seinän vierustalla.  Sisäkylvöt ovat tällä kertaa syötäviä: herneenversoja ja auringonkukan versoja salaattiin.

Herneenversot maistuvat kesältä.


maanantai 6. kesäkuuta 2022

Kesälaukku.

 

Vuorenkilvet kukassaan.

Kevät on muuttunut nopeasti kesäksi, vaikka sää on pysynyt vielä koleana.  Monet alkukesän kasveista ovat puhjenneet kukkaan ja perunakin nököttää taimella harson alla.  Omenapuiden kukinta on ihan käsillä ja metsäpolun varrella mustikan varpuja komistavat punaiset kukkaset.  Toivotaan auringon houkuttelevan pölyttäjiä runsaasti.

 

Pellavalaukku.
Keväällä huomasin Jyväskylän käsityömessuilla pellavasta ommellun laukun, joka oli koristeltu pienellä virkatulla liinalla.  Tuollainen pitää valmistaa!  Hyvä, että oli aikaa miettiä enkä rynnännyt ostamaan pellavapalaa.  Mieleeni palautui, että kaapissa on jämät pöytäliinakankaasta, jonka ostin pian kolme vuotta sitten Savoniasta Italiasta ja josta ompelin ovaalinmuotoisen liinan olohuoneen pöydälle.  

 

Laukun takaosa.

Kurkistus laukun sisälle.

Vuorikankaaksi valitsin punavalkoista, Katrin kangaskaupasta ostettua puuvillaa.  Ompelin siihen kaksi taskua, toisen varustin vetoketjulla.  Leikkasin kankaat hieman leveämmiksi kuin laukun kehys (20 cm), jotta sain laskosten avulla laukkuun väljyyttä. Pikkuliina on peräisin tätini jäämistöstä.- Kehys on ommellenkiinnitettävää mallia.  Laukun hihnan ompelin laukkukankaasta, jonka taittelin nelinkerroin ja väliin upotin terenauhan.  Laukku on mukavan iso, jolloin siihen mahtuvat rahapussi, kännykkä ja kangaskassi sekä muutakin tarpeellista (ja tarpeetonta).


Lajitellut kankaat asuvat neulekoneen alla.

Kevätsiivousten yhteydessä lajittelin tilkkutyökankaat värien mukaan.  Kylläpä ne nyt mahtuvat pieneen tilaan - siihen saakka, kun taas aloitan seuraavan ompelutyön!

Villahame muuttui pussukoiksi.


Näin jossakin haasteen ommella erivärisiä pussukoita.  En muista, mikä väri on menossa, mutta itse ompelin kaksi vihreää pussukkaa.  Materiaali on anopin hamekankaasta. Kankaan anoppi kutoi itse villalangalla puuvillaloimeen, muistaakseni sidos on nimeltään Panama.  Tyhjentäessäni anopin kaappeja (kuolemasta on aikaa 19 vuotta) otin sieltä kaksi villahametta, jotka olen purkanut ja aion käyttää pieniin töihin.  Kirpparilla niitä ei ehkä olisi ostanut kukaan.

Siroja tulppaaneja.


Hyvää alkanutta kesää!


maanantai 18. toukokuuta 2015

Kylmää kevättä


Äitienpäiväruusut ilahduttavat edelleen.
 Äitienpäivän vietimme kahdestaan mieheni kanssa, koska lapset asuvat kaukana. Kaikki kyllä muistivat kortein ja viesteineen WhatsAppissa. Kävimme päivällä syömässä runsaan aterian noutopöydästä: lähijärven kalaa, naudanpaistia, monenlaisia salaatteja, hedelmäsalaattia ja kakkukahvit. Aurinkoisessa säässä teimme pienen polkupyöräajelun. Päivän päätteeksi kävimme pyörähtelemässä tanssiparketilla. Tanssien järjestäjillä oli talvikauden lopettajaiset. Olipa taas kiva nostaa sykettä - edellisestä kerrasta taisi olla viikko! - tangon, valssin, cha-cha-chan, rumban, jenkan ja jiven tahtiin. Kyllä soittajien musiikkivalinnoilla on paljon merkitystä tanssi-illan onnistumiselle.

Kevätsiivoukset ovat vieneet aikaa käsitöiltä. Pientä uutta sentään on syntynyt Berninan kanssa. Jostakin blokista jäi mieleen ranskalainen pussukka. Ompelin siitä oman versioni,  ohjeen kehittelin itse.
Käytin pussukkaan kolmea eri puuvillakangasta, sisäpuoli on vuorikangasta.

Pussukan pohja on ympyrä.

Ompelemastani tähtipeiton reunakaitaleesta jäi tähteeksi pieniä kolmioita. Hyödynsin niitä ompelemalla itselleni kännykkäpussin. Kyllä kolmoita jäi tähteeksikin...Kännykkäpussin sulkijana toimii kaksi rullamitan pätkää. Vanha ja rikkonainen mitta pääsi uusiokäyttöön ja siitä riittää vielä moneen sulkijaan.
Oikeasti tilkuista tehty kännykkäpussi.

Yhtenä lepohetkenä kaivoin kaapin kätköistä kankaita ja ompelin itselleni hameen. Kaava löytyi saksalaisesta Diana Moden -lehdestä.
Puuvillahame.

Joskus siivotessa tavaroita vain häviää. Niin näytti käyneen pussille, jossa oli kesämyssyjä ja tuubihuiveja. Onneksi varastossa on trikoopaloja: niistä voi saumurilla hurauttaa uusia päähineitä. Ompelin myssyn myös sukulaispojalle 10-vuotislahjaksi.


Pojan pipon mallia voi muokata kulmien nepparilla.

Oma pipo.

Viime viikolla osallistuin Senioriopettajien retkelle. Vierailimme Väärnin pappilassa, joka on kirjailija Juhani Ahon syntymäkoti. J. Aho on viettänyt siellä kolme ensimmäistä elinvuottaan. Pappila on kunnostettu vanhaa kunnioittaen.

Venny Soldan-Brofeldin maalauksessa körttipukuiset naiset ovat hyvin puhuttelevia.

Näkymä pappilan salista. Ikkunaverhot on suunnitellut ja kutonut käsityöalan opiskelija.
Kävimme eilen siivoamassa kesämökin talven jälkeen. Parvekkeen nurkkaan oli ilmestynyt linnunpesä. Mikähän lintu lienee kyseessä!

Kuusi pientä munaa pesässä.


sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Tilkkupeitto ja vappuajelua autovanhuksella

Reilu viikko sitten vaivasin pullataikinan ja pyysin vierailulla olevaa tytärtäni leipomaan siitä neljän kerroksen bostonkakkuja. Väliin laitoimme omatekoista omena-tyrni-hilloa. Taitava tyttäreni jaksoi värkätä pulliin kauniit kierteet. Kyllä leivonnaiset myös maistuivat.

 
Hillobostonkakkuja.

 
Kävin myös katsomassa kansalaisopiston näyttelyn, missä itseltäni olivat esillä kinnasneulahattu, viitelöity kaulaliina ja virkattu pöllökukkaro. Uutuutena näytillä olivat huovasta valmistetut seinävaatteet ja tyynyt sekä afrikkalaisen kukkamallin pohjalta virkatut eläimet. Sain myös ihastella koruja, nahka-asuja, rautalankaveistoksia, kudonnaisia, sulatuslasitöitä, kirjontaa, koristeveistotöitä sekä myös maalauksia.

Afrikkalaisia kukkia ja isoäidin neliöitä.

Rautalankaveistoksia.

Vappu meni perinteiseen tapaan vanhojen ajoneuvojen näyttelyssä, mihin ajoimme omalla vuoden 1947-mallisella Mercuryllä. Avoimessa tapahtumassa oli paljon kävijöitä, ja sää oli mukava, vain hieman tuulinen. Kyllä vappuun kannattaa pukeutua lämpimästi. Kävimme samalla syömässä maittavan vappubrunssin.

T-Ford vuodelta 1918.

Mercury vuodelta 1947.

Kevätsää on ollut hyvin vaihtelevainen. Talven lumet ovat lähes sulaneet, mutta väliin on ropsinut uutta lunta. Vapun aattona mittasin autotallin edestä uutta lunta 26 cm. Metsävaelluksilla on upeaa seurata luonnon heräämistä kesään. Muurahaisia oli ison keon huipulla mustanaan; olikohan niillä kokoontumisajot! Totesin myös, kuinka puhtaassa ympäristössä minulla on onni asua: puissa on runsaasti naavaa. Viimeisimmän lumisateen alta ennätin pelastaa kaksi korvasientä, jotka olivat tunkeutuneet takapihalla omenapuun juurelle.
Skilloja raekuuron jälkeen.

Muurahaisia mustanaan.

Naavaisia puita.

Tämä kurttunaamainen kaunotar kurkisteli kuivuneen ruohon seasta.

Lehtien haravoinnin lomassa olen istunut myös ompelukoneen ääressä. Tähtiblokkipeittoon ompelin leveän reunuksen, johon upposi tilkkuvasun puna-violetti-ruskeita kangasjämiä. Siihen kelpasivat tyttöjen feresikankaiden loput, värjäyskokeilut ja muiden tilkkutöiden jäänteet. Reunuskaitaleesta jäi kyllä leikatessa pieniä kolmioita, jotka houkuttavat tekemään uusia pieniä töitä...Tilkkupeton päällinen on nyt kasassa, mutta tikkaaminen jää odottamaan syksyä.

Enpä ole ennen ommellut näin kirjavaa peittoa.
Tilkkuja reunakaitaleeseen.
Valmista reunakaitaletta.


Peiton reunus laskeutuu aika kivasti.