Äidin syli.

 

College-kankaista ommeltu peitto, Äidin syli.

Kesä alkaa olla jo yli puolen välin ja ompelukone on saanut pienen lepohetken.  Ompelin kuitenkin yhden peiton.  Parikymmentä vuotta sitten kasasin nopeasti peiton, johon käytin collegekankaiden loppuja.  Leikkasin neliöitä, joiden koko on 20cm x 20cm, ja surautin ne saumurilla yhteen.  Silloin materiaalia jäi jäljelle.  Siivotessani keväällä päätin, että nyt nuo materiaalit eivät jää enää komeron täytteeksi.  Leikkelin palat melko nopeasti ja levittelin lattialle.  Kuvioksi muodostui jonkinlainen diagonaali.

 

Yksityiskohta peitosta.

Monet collegekankaat olivat loppuja lasten vaatteista, joten nimeksi valitsin Äidin syli.  Taustakankaaksi valitsin Finlaysonin pitkään marinoituneen raitakankaan.  Tikkasin laiskasti palojen yhdyssaumoja pitkin.

Kantarellihattuja.

Kesällä on paljon tapahtumia ja näyttelyitä.  Kävimme katsomassa Iisalmessa näyttelytila Huvituksessa kolmen eri taiteilijan teoksia.  Näyttelyn nimi oli Metsän syli.   Eniten minua puhuttelivat keramiikkatyöt, joissa tekijä oli osannut  kertoa hauskalla tavalla, millaisia ihmeitä metsät ovat täynnä, kunhan vain osaamme nähdä niitä mielikuvituksen siivin: kantarellihattuja jne.

 

Taikametsää.

Vanamonkukkia kasvaa korvissa.

Täne kesänä metsämarjasato on ollut ylen runsas.  En malttaisi millään pysyä poissa vadelmapuskista ja mustikkametsästä.  Marjojen laatu on erinomainen.  Kävin metsämarjojen apajilla myös Hampurista tulleiden lastenlasten kanssa.   Nyt vain odottelen vielä sienien ilmestymistä metsän kätköihin.

Herkullisia vadelmia.

 

Pakastin alkaa täyttyä.

Kävimme lastenlasten kanssa yhdessä kotieläinpihassa.  Siellä taapersi monenlaisia eläimiä, joita pääsi melkein silittämään.

Mars, mars!

Kansallispuistoja ja kesäteattereita.

 

Viehättävä silta johti luontopolulle.

Olen jo monta vuotta toivonut meidän reissukohteeksi Tiilikkajärven kansallispuistoa ja nyt se toteutui.  Ajelimme Sonkajärven kautta Rautavaaralle, mistä käännyimme kohti Tiilikkaa.  Parkkipaikalla oli runsaasti autoja, mutta sekaan mahtui.  Rannassa eräs pari paistoi lettuja ja ihmisiä liikkui koirien ja kävelysauvojen  kanssa.  Vaihdettuamme ulkoiluvaatteet menimme katsomaan, mihin kävelisimme.  Opastaulun mukaan löytyi erimittaisia reittejä. Koko Tiilikan kierto olisi ollut 18 kilometriä.  Kuljimme Sammakkojärven rantaa pohjoiseen. 

Pitkospuita suomaastossa.

Maasto oli vaihtelevaa:  tasaista polkua, välistä runsaasti koholla olevia puunjuuria, soita pitkospuineen ja viimeksi kivikkoinen rinne johti kapealle harjulle.  Koko harjun päällinen oli kivirauniota.  Selkäkipuiselle kivien yli asteleminen oli hankalaa, joten käännyimme takaisin.  

Sammakkojärvi.

Ehdimme pikaisesti syödä autolla ennen kuin ajoimme takaisin Rautavaaran kylälle. Kesäteatteri löytyi helposti paikallisesta seurantalosta eli saimme istua sisätiloissa.  Harrastelijateatteri esitti Seija Pitkäsen kirjoittaman näytelmän "Minäpä säästän, sanoo Anna!"  Esityksessä oli komiikkaa kesäteatterin tapaan ja monet näyttelijät eläytyivät rooliinsa.  -Yöksi parkkeerasimme puutavaran lastauspaikalle.

Juurien ja kivien kertomaa.

 Aamulla teimme pikaisen suunnitelman, mihin suuntaan Mari-matkailuautomme meidät kuljettaa.  Päädyimme lähtemään kohti Juukaa ja ajoimme Kolille.  Edellisestä käynnistä oli kulunutkin neljä vuotta.  Siellä ovat jääkauden jäljet konkrettisesti näkyvillä.  Maisemat sykähdyttävät aina uudelleen, joten on helppo ymmärtää, miten taiteilijat ovat saaneet niistä innoitusta töihinsä.

 

Näkymä Ukko-Kolilta.

Kansallispuistossa luonto hoitaa puiden kierron.

Suomen kuvatuin maisema.

Matkamme jatkui vielä Joensuuhun, missä ensimmäinen kohde oli Taitokortteli ja siellä oleva Joensuun tilkkukillan tilkkunäyttely.  Ahkerat kädet olivat saaneet aikaan kauniita töitä, joista suurimmat olivat varmaan kolme metriä kanttiinsa. Korttelissa on paljon erilaisia käsityöputiikkeja, jotka piti tietysti koluta pikaisesti läpi.  

Kaunis ja suuri heksagoneista koottu kukkatyö.

Lempieläimeni pöllö.

Tilkut taipuvat vaikka spiraaliksi.

Torijäätelöiden jälkeen matka jatkui Utraan, missä toimii kesäteatteri.  Tänä kesänä siellä esitetään Antti Heikkisen ja Ilja Tepon kirjoittama "Rakkautta ja rautanauloja".  Näyttelijät ovat ammattilaisia, joten esiintymistaitoa ja -varmuutta riitti.  - Utran parkkipaikalla vietetyn yön jälkeen oli mukava ajella Kuopion kautta kotiin ja suunnitella täksi illaksi uutta kesäteatteria (Jyrkän ruukin kesäteatteri).

Taitokorttelissa oli näytillä myös kansallispukuja.