 |
| Viehättävä silta johti luontopolulle. |
Olen jo monta vuotta toivonut meidän reissukohteeksi Tiilikkajärven kansallispuistoa ja nyt se toteutui. Ajelimme Sonkajärven kautta Rautavaaralle, mistä käännyimme kohti Tiilikkaa. Parkkipaikalla oli runsaasti autoja, mutta sekaan mahtui. Rannassa eräs pari paistoi lettuja ja ihmisiä liikkui koirien ja kävelysauvojen kanssa. Vaihdettuamme ulkoiluvaatteet menimme katsomaan, mihin kävelisimme. Opastaulun mukaan löytyi erimittaisia reittejä. Koko Tiilikan kierto olisi ollut 18 kilometriä. Kuljimme Sammakkojärven rantaa pohjoiseen.
 |
| Pitkospuita suomaastossa. |
Maasto oli vaihtelevaa: tasaista polkua, välistä runsaasti koholla olevia puunjuuria, soita pitkospuineen ja viimeksi kivikkoinen rinne johti kapealle harjulle. Koko harjun päällinen oli kivirauniota. Selkäkipuiselle kivien yli asteleminen oli hankalaa, joten käännyimme takaisin.
 |
| Sammakkojärvi. |
Ehdimme pikaisesti syödä autolla ennen kuin ajoimme takaisin Rautavaaran kylälle. Kesäteatteri löytyi helposti paikallisesta seurantalosta eli saimme istua sisätiloissa. Harrastelijateatteri esitti Seija Pitkäsen kirjoittaman näytelmän "Minäpä säästän, sanoo Anna!" Esityksessä oli komiikkaa kesäteatterin tapaan ja monet näyttelijät eläytyivät rooliinsa. -Yöksi parkkeerasimme puutavaran lastauspaikalle.
 |
| Juurien ja kivien kertomaa. |
Aamulla teimme pikaisen suunnitelman, mihin suuntaan Mari-matkailuautomme meidät kuljettaa. Päädyimme lähtemään kohti Juukaa ja ajoimme Kolille. Edellisestä käynnistä oli kulunutkin neljä vuotta. Siellä ovat jääkauden jäljet konkrettisesti näkyvillä. Maisemat sykähdyttävät aina uudelleen, joten on helppo ymmärtää, miten taiteilijat ovat saaneet niistä innoitusta töihinsä.
 |
| Näkymä Ukko-Kolilta. |
 |
| Kansallispuistossa luonto hoitaa puiden kierron. |
 |
| Suomen kuvatuin maisema. |
Matkamme jatkui vielä Joensuuhun, missä ensimmäinen kohde oli Taitokortteli ja siellä oleva Joensuun tilkkukillan tilkkunäyttely. Ahkerat kädet olivat saaneet aikaan kauniita töitä, joista suurimmat olivat varmaan kolme metriä kanttiinsa. Korttelissa on paljon erilaisia käsityöputiikkeja, jotka piti tietysti koluta pikaisesti läpi.
 |
| Kaunis ja suuri heksagoneista koottu kukkatyö. |
 |
| Lempieläimeni pöllö. |
 |
| Tilkut taipuvat vaikka spiraaliksi. |
Torijäätelöiden jälkeen matka jatkui Utraan, missä toimii kesäteatteri. Tänä kesänä siellä esitetään Antti Heikkisen ja Ilja Tepon kirjoittama "Rakkautta ja rautanauloja". Näyttelijät ovat ammattilaisia, joten esiintymistaitoa ja -varmuutta riitti. - Utran parkkipaikalla vietetyn yön jälkeen oli mukava ajella Kuopion kautta kotiin ja suunnitella täksi illaksi uutta kesäteatteria (Jyrkän ruukin kesäteatteri).
 |
| Taitokorttelissa oli näytillä myös kansallispukuja. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti