maanantai 29. kesäkuuta 2026

T-paitoja.

 

T-paidat Hampurin pikkumiehille, 2- ja 8-vuotiaille.

Kaikki neljä lastenlastamme ovat syntyneet loppukeväästä tai alkukesästä.  Niinpä on helppo muistaa heitä samantyylisillä lahjoilla.  Tällä kertaa ompelin heille t-paitoja.  Materiaaleja löytyi omasta varastosta. Mutta olipa 8-vuotiaan kaverisynttäreillä ollut liiaksi lämmintä: juhlapaikka oli trampoliinihalli ja lämpötila huiteli yli +40 asteen.

Lahjoja 4- ja 1-vuotiaalle.

Prinsessamme täytti 4 vuotta ja oli toivonut oikeaa yksisarvista, mutta eipä mummo sellaista pystynyt hankkimaan.  1-vuotiaalle taaperolle valmistin t-paidan ja housut.
 
Värjätty ja kukkakangas.

Kun kävimme talvella tilkkurotuaarilla Oulussa, ostin Pee-Kaa:sta muutamia kankaita.  Kukkakankaalla oli jo mietittynä käyttötarkoitus.  Valmistin siitä seinätekstiilin saksalaislehden mallin mukaan.  Toisen kankaan värjäsin siten, että sain punaisen värin liukumaan tummasta vaaleaan.

 

Tilkkupinta valmiina.

Kesän paras kukkakimppu -seinävaate.

Uusimmassa Käsityölehdessä oli runsaasti mekon malleja.  Niinpä sain tuhlatuksi yhden kankaan pois kaapista (ostettu Hampurista).  Malli oli helppo ommella ja käyttää.  Mekko napitetaan edestä helmaan asti.  Istuvuutta lisää se, että vyötärön saumanvaraan ommeltiin kuminauha, joka kokoaa liikaa väljyyttä.  Nyt odotellaan vain lämpimiä ilmoja, mutta ei suinkaan Keski-Euroopan tukalia helteitä. 

Puuvillamekossa on myös taskut.

Napitkin löytyivät omista varastoista.

Ennen juhannusta vierailin Jyväskylässä, missä tapasin opiskelukavereita. Vein heille pussukat, jotka esittelin edellisessä postauksessa.  Kaverini ottivat tuomiset iloisina vastaan.  -Kävimme katsomassa Aalto-museon näyttelyitä.  Minua puhuttelivat eniten Alvar Aallon suunnittelemat valaisimet.

Alvar Aallon valaisimia.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2026

Vihdoinkin kesä!

Pöllö vahtii kukkia kannon päällä.

Kesä on alkanut ja päivät sujahtavat nopeasti ohi.  Tällä hetkellä luonto on vihreimmillään, koska olemme saaneet myös sadetta.  Hyvä niin. Kasvihuoneessa tomaatit, paprika ja kasvihuonekurkku työntävät latvuksiaan kohti aurinkoa.

Kesän kepeitä helmoja.

Talvella ostin kirpputorilta viskoosikankaan muistaakseni 4,25€.lla.  Siitä valmistui mekko, johon piirsin kaavan SKK-lehdestä.  Kangas oli hieman luistavaa laatua, joten leikatessa ja ommellessa piti huolehtia langansuunnan pysymisestä oikein.  Mekkoa on helppo  käyttää, koska se on sen verran väljä, että vetoketjua ei tarvita.   

 

Pussukoita viemisiksi.

Ensi viikolla minulla on tapaaminen Jyväskylässä.  Ystäväni on kutsunut meitä opiskelukavereita koolle.  Kyllähän edellisestä tapaamisesta on kulunut monta vuosikymmentä.  Ajattelin muistaa heitä pienellä lahjalla eli ompelin heille pussukat (materiaalista ei ole pulaa!).  En tietysti voi tietää, mitä värejä he käyttävät, mutta resurssipaloissani oli eniten punaista; yhden ompelin sinisistä kankaista.  Odotan jo innolla tapaamista. 

Pussukoiden toinen sivu.