![]() |
Ostoskassi. |
Viime viikolla minulla oli lähetyspiiri. Niinpä ompelin tilaisuuteen pieniä töitä arpajaispalkinnoiksi. Ensin valmistui kassi. Ompelin pinnan ihan yksinkertaisista neliöistä, väriltään punaista ja mustaa. Kehysvärinä käytin mustaa, jossa on hämähäkin seittejä. Vuoritin kassin tummanpunaisella, ohuella puuvillalla.
![]() |
Seittejä patalapuissa. |
Käytin samoja kankaita kahteen patalappuun. Ompelin samanlaisia patalappuja jo alkuvuodesta.
![]() |
Kuusikulmaisia patalappuja. |
Tein myös toisen setin patalappuja. Nämä koostuvat seitsemästä kuusikulmiosta. Mallin sain jonkun blogista; kiitos hänelle kivasta ohjeesta.
![]() |
Merinovillainen poolo. |
Vaateompelu on jäänyt vähemmälle viime aikoina, mutta eilen pistin töpinäksi ja ompelin miehelleni poolopaidan. Materiaali on EK:n merinovillaa, jonka ostin muutama viikko sitten. Kaavan piirsin SK-lehden helmikuun numerosta. Mitoitus oli sopiva. Kyllä merinovillaa on nykyisin saatavilla kauniita värejä. Itse päädyin tuohon tummaan sinivihreään, koska mieheni käyttää vastaavia tummia vaatteita.
![]() |
Tässä värit ovat lähempänä oikeaa. |
Kauniita säitä on riittänyt pitkän aikaa ja eilisen myräkän jälkeen saimme taas kauniin sään tälle päivälle. Olipa mukava hiihdellä taas 10 km:n lenkki. Ehkä vielä saamme hankijaisetkin.