Näytetään tekstit, joissa on tunniste tanssi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tanssi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Jo tarkenee...

PNP soittaa letkeää tanssimusiikkia.

Kesä näyttää vihdoin saapuneen: ruohoa saa leikata usein, omenpuut kukkivat ja lavatanssit ovat alkaneet.  Marko Maunukselan tansseissa tarvittiin vielä villatakkia, mutta kun Pekka Niskan pojat rytmittivät liikuntaa, kesämekko oli sopiva asu. Mielestäni ko. orkesteri on yksi Suomen parhaita tanssittajia.  He soittavat mutkattomasti, oikearytmisesti (eivät improvisoi turhaan) ja valikoimissa on sopivasti vakiotansseja, lattareita ja suomalaiskansallisia tansseja.  Lisäksi solisti Pertsa Niska  nyökyttelee ja hymyilee tanssiville pareille huomioiden heitä.  Orkesteri huomioi myös tanssijoita siten, että taustalta näkee, mitä rytmejä he soittavat seuraavaksi.
    
Mekko edestä...


...ja takaa.
Ompelin itselleni kesämekon, johon kaava löytyi tyttären kätköistä.  Se on peräisin jostakin nuorille suunnatusta Burdasta.  Helman laskostus on samanlainen edessä ja takana.  Tällä kertaa kangas ei ennättänyt viipyä pöydällä yhtä päivää kauemmin.
   
Merinovillaa ja silkkiä.

Kevään aikana minulla on ollut työn alla villatakin neulominen.  Langat ostin vuosi sitten keväällä Tartosta ja muistaakseni maksoin niistä vajaat 20 euroa.  Merkki on Merinoseta, jossa on 70% merinovillaa ja 30% silkkiä.  Lanka on hurjan ohutta ja riittoisaa: 700metriä /50g.  Ostin lankaa neljä 50g:n kerää ja ne riittivät hyvin.  Napit löytyivät omasta kaapista.  Neule on patenttipohjaista kuvioneuletta, kaapattu Passapin ohjekirjasta.

Hevoskangas, jonka ostin Taalainmaalta, löysi myös paikkansa.  Ompelin siitä kaksi pitkulaista tyynynpäällistä, koko 30 cm x 50 cm.  Lisäsin koristeeksi pari raitaa itsevärjätyistä suikaleista, joissa toistuvat kankaan värit.  Pikälle sivulle ompelin vetoketjun helpottamaan pesua.

Heppatyynyt.

Aurinkoista juhannusta kaikille!


perjantai 15. heinäkuuta 2016

Tangon taivuttelua Seinäjoella.

Tangolaulukilpailun finalistit tangokadulla.

Taas kesä on siinä vaiheessa, kun Suomen tanssikansa on saanut uudet kuninkaalliset Seinäjoen tangomarkkinoilla.  Valmistimme festarikodin pakettiauton takaosaan viideksi päiväksi.  Sää oli niin sateinen, että loppupäivinä kaikki tavaramme olivat kosteita huolimatta lämpöpatterista.  Onneksi olimme pakanneet mukaan myös lämmintä vaatetta.  Heti keskiviikkona lähdimme katsomaan avajaiskulkuetta, joka pysähtyi useassa kadun risteyksessä: joku entisistä kuninkaallisista lauloi ja tanssijat loivat silmänruokaa.  Paraatissa rinnallamme marssivat Esa Nieminen, Heidi Pakarinen, Susanna Heikki, Aki Samuli, Maria Tyyster, Kyösti Mäkimattila, tangolaulukilpailun finalistit ja monet muut julkkikset.  Silloin tajusin, miksi olemme taas mukana tässä tapahtumassa: rakkaus tangoon ja yleensäkin tanssiin ja tanssimusiikkiin.
   
Tunnelmia Tangoparaatissa.

Ennakkoäänestyksen voittajat: Erika Vikman ja Benjamin Enroth.

Janus Hanski ja Ilkka Vainio.

Tangokadulla avauksen suoritti Ilkka Vainio tuttuun tapaansa.  Samalla hän esitti Janus Hanskin kanssa kappaleen Ystävän risti.
   
Lakeuden risti on upea Alvar Aallon suunnittelema kirkko.

Kävimme tanssimassa Paviljongissa ja tutustumassa finalisteihin.  Katsoimme myös esiintyjiä Tangokadulla, Torikeskuksessa ja ESP-torilla sekä lavatangon SM-kilpailua Tanssitalossa.  Osallistuimme myös opastettuun Aaltokeskus-kierrokseen, mikä oli hyvin järjestetty.  Vielä perjantai-iltapäivällä festariväkeä näytti olevan vähemmän kuin järjestysmiehiä - sadekeli ei oikein houkuttele kadulle.  Goretex-kengät eivät ole parhaat tanssikengät, mutta vältinpähän jalkojen kastumisen.  Vasta sunnuntaiaamuna saimme juoda aamuteen ulkona.
    
Näkymä kirkon tornista Aalto-keskukseen.
   
 Miesten finaalissa näimme livenä myös suomalaisen poliitikon, tilaisuuden avasi virallisesti ulkoministeri Timo Soini.
   

Virallinen avaus ja Timo Soini.
   
 Miesten kisa tuotti meille yllätyksen: olimme varmoja, että Marco Lundberg putoaa eka kierroksella, mutta hän saikin kruunun.  Olimme pettyneitä, koska nyt esityksessä on palattu 60-luvulle ja tangoa vedetään Taisto Tammen malliin.   Lisäksi voittaja ei tuntunut saavan kontaktia yleisöön.  Muut miesfinalistit tulivat sen sijaan yleisön joukkoon juttelemaan ja jakamaan korttejaan.  Benjamin Enroth oli miellyttävä nuori mies ja lauloi kauniisti.  Hän voitti muuten ennakkoäänestyksen.  Petri Ritari oli myös sympaatinen mies ja lauloi puhtaasti.  Visa Luttinen oli karistanut lavalla pomppimisen pois, mutta kaikki sävelet eivät soineet puhtaasti.  Savolaiset finalistit osasivat ottaa yleisönsä.  Hevosmies Mika Lappalainen kaappasi lavan reunalta punahiuksisen naisen kainaloonsa laulaessaan kappaletta Punatukkaiselle tytölleni.  Markku Uhlbäck toi kisaan nuorekasta särmää taitavalla esiintymisellään.  Jutellessamme hän kertoi, että ei ollut käynyt edes yleisönä Seinäjoella ja valtava Areenan koko oli tuntunut todella pelottavalta.  Toivottavasti hän palaa kisaan tulevina vuosina.
    
Paviljongissa juontaja Tarja Närhi ja Petri Ritari.

Mika Lappalainen lauloi Punatukkaiselle tytölleni.

Torikeskuksessa Taisto Lunkka säestää Visa Luttista.

Markku Uhlbäckin katse on kohti tulevaisuutta.

Naisten finaali meni ennakko-odotusten mukaisesti eli ennakkoäänestyksen voittaja Erika Vikman sai haltuunsa kuningattaren kruunun.  Erika jalkautui yleisön joukkoon, mutta vaikutti aika kiireiseltä.  Ehkäpä hän saa nuorempaa väkeä innostumaan tangoista ja lavatansseista.  Viime vuoteen nähden ääni ja esiintymitaito olivat kehittynneet ja esiintymisasujen valinta oli onnistunut.  Toiseksi jäänyt Nina Åkerman osasi myös esiintyä kauniisti ja lauloi taitavasti.  Kisojen grad old lady Virpi Piippo esiintyi varmasti ja tasapainoisesti.  Raisa Laineen esitys oli kaunis, mutta aika tasapaksu. Ailamari Vehviläisen esityksestä paistoi suuri dramaattisuus; ehkäpä se on hänen tapansa tulkita musiikkia.  Televisiossa Jonna Ortju näytti aika värittömältä persoonalta, mutta luonnossa paljastui oikein taitava ja viehättävä laulaja, joka huomioi myös yleisönsä.
   
Jonna Ortjun tyylinäyte.

Aina tyylikäs lady Virpi Piippo.

Nuori ja varma esitys Erika Vikmanilta. 
   
Alueraatien painokerroin tuntuu minusta liian suurelta, koska raatilaiset eivät näe esityksiä livenä.  Tällöin tärkeä seikka eli lavakarisma jää kokonaan arvostelusta pois ja hyviäkin laulajia tippuu pois.  Kyllä kontakti yleisöön on esiintyjälle tärkeä taito.  Kyllähän karsinta on niin tiukkaa, että kaikki finalistit osaavat laulaa, mutta kruunun saamiseen tarvitaan muutakin.  Aika näyttää, miten kauan tämän vuoden kuninkaalliset koristavat tähtitaivasta.  Onnea heille molemmille.
   

Juuri valittua kuningasta onnittelemassa Erika Vikman, Virpi Piippo, Ailamari Vehviläinen, Jonna Ortju, Nina Åkerman ja Raisa Laine.

Tango-Suomen kuninkaalliset on valittu.

   
Arvatkaapa, mikä tango oli tämän vuoden suosituin esiintyjien keskuudessa. No, se oli Olavi Virran tekemä tango Punatukkaiselle tytölleni.  Kappale kuului hyvin monen esiintyjän settiin, liekö tarttunut mukaan Virran juhlavuodesta.

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Ylläksen laduilla.



Ylläs Äkäslompolon jäältä katsottuna.
  Kylläpä viikko vieraissa maisemissa sujahti nopeasti. Olin mieheni kanssa Ylläksellä. Maisemat ovat toki tuttuja, ennätimme viettää siellä hiihtolomat lasten kanssa 17 kertaa. Edellisestä visiitistä oli kulunut viisi vuotta, ja tällä kertaa hiihtelimme kaksistaan. Lämpimän sääjakson vuoksi ladut olivat hieman jäisiä ja tykkylumi oli kadonnut puista. Teimme pitkiä hiihtomatkoja päivittäin, paistoimme makkaraa laavuilla ja nautimme aurinkoisesta säästä, jota riitti joka päivä. Hiihtomatkaa kertyi viiden päivän aikana 114 kilometriä, mikä on kyynärvammaiselle ihan riittävästi, ja matka taittui hiihtäen (ei siis luistellen). Yleensä pääsimme saunaan suoraan hiihtolenkin jälkeen. Mikä nautinto oikaista itsensä lauteille pitkäkseen. Sitten oli vuorossa päivällinen, mikä maistui taivaalliselta. Väkisinkin kroppa pyrki unten maille. Muutaman skip-bo-pelin jälkeen nautimme vielä iltapalan.
   
Näkymä Kotamajan pihalta, taustalla Kukastunturi.

Oli kiva nähdä entiset taukopaikat ladun varressa: Kesängin keidas, Latvamaja, Kahvikeidas, Hangaskurun laavu, Velhon kota ja Kotamaja. Yksi uusi taukopaikka oli tullut lisää, nimittäin Elämänluukku. Velhonkodan käymälöiden opasteet jaksavat naurattaa vuodesta toiseen.
   
Kummanko puuseen valitset?

Mitäpäs olisi lomamatka ilman tanssi-iltaa. Riemuliiterissä olisi ollut joka illalle viihdettä, mutta kävimme siellä vain yhtenä iltana, jolloin musiikista huolehtivat Souvarit. Lasse Hoikka esiintyi ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen. Tanssijoita riitti tungokseen asti.
     
Gondolihissillä tunturin huipulle.

Yhtenä päivänä menimme bussilla Ylläsjärven puolelle, missä nousimme gondolihissillä tunturin huipulle. Olipa mahtavat näkymät, mutta kyllä ylhäällä kävi myös navakka tuuli. Meillä oli hiihtovarusteet mukana, joten palasimme hiihtäen Äkäslompoloon Kahvikeitaan kautta.
   
Ylläksen huipulta näkyvät Kellostapuli, Kesänkitunturi ja Lainio.
Kesänginkeitaalla kuukkelit syövät kädestä.

Piipahdimme Äkäslompolon keskustassa kaksi kertaa palatessamme hiihtolenkiltä. Kävimme katsastamassa Jounin kaupan; edellisellä kerralla laajennus oli aloitettu. Toisella kerralla piipahdimme Mailan putiikissa, mistä ostimme perinteisesti sukat koko perheelle. Tulomatkalla poikkesimme Pellossa Pörrö-Porossa, mistä saimme lämmintä Lapin rieskaa.

Kotona totesimme, että väri oli vaihtunut kasvoissa. Milloinkahan taas hiihtelemme Lapin laduilla seuraavan kerran!

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Tikkausta ja tanssimista.

Tähtipeitto.

 Viikko sitten matkustin mieheni kanssa pääkaupunkiseudulle mukanamme tikkausta odottava tilkkupeitto, jonka ompelin viime talvena.  Olimme sopineet Töölön tilkkupajan Soilen kanssa, että viemme päällisen ja aluskankaan heti junamme saavuttua Helsinkiin. Niin teimmekin. Kylläpä oli monenlaista tikkaumallia, mistä piti valita. Tikkauslangan valinta oli helpompaa. Kun sitten maanantaiaamuna menimme hakemaan peittoa, se odotti meitä valmiiksi tikattuna. Kyllä tikkaus on kuin piste i:n päällä. Olin suorastaan ylpeä peitostani. Sen koko on 250 cm x 260 cm. Reunakaitaleen ompelin kaksinkertaisesta vinokantista; tosin kahdelta sivulta vielä puuttuu toinen ommel. Kiitokset Soilelle ammattitaitoisesta ja ystävällisestä palvelusta ja neuvoista.

Peitto lähes valmiina.

Taustapuolella kaunis tikkaus erottuu edukseen.
Toinen syy, miksi matkustin viime viikonloppuna Helsinkiin, olivat Wanhan Sataman käsityömessut. Tein treffit kolleegani kanssa sinne sunnuntaiksi. Kiertelimme siellä nelisen tuntia. Mukaan tarttui kortteja, helmiä ja muita korutarvikkeita sekä ohutta huopaa. Kangaskiintiö oli täynnä Tampereen reissun jäljiltä. Vaaleanpunaisista helmistä kasasin korusetin.
      
Messuhankintoja.

Kivoja kortteja ja pitsikoristeita.

Vaaleanpunainen korusetti.

Yövyimme matkallamme poikamme luona Espoossa. Kävimme yhdessä syömässä pari kertaa, ja miesväki tutustui Tekniikan museoon ja Ratikkamuseoon minun ollessani käsityömessuilla. Lauantai-illaksi järjestyi mieluisaa puuhaa, kun huomasimme menovinkeistä, että Oopperatalon pihalla on ulkoilmatanssit. Suuntasimme siis sinne. Musiikista vastasi oikea tanssiorkesteri ja solisteina olivat oopperalaulajat. Kivat tanssit, vieläpä ilmaiset. Rytmit vaihtelivat lattareista ja vakiotansseista suomalaiskansallisiin tansseihin.  Ihmisiä oli mukavasti paikalla, osa tanssi, osa katseli. Tällaisia voitaisiin järjestää muuallakin.
       
Oopperan tanssiorkesteri.

Tanssin riemua oopperan pihalla.

Reilu vuosi sitten taittelin paperista LED-valoihin pienet varjostimet, mutta harmikseni ne eivät päästäneet yhtään valoa läpi. Niinpä pistin kukanmuotoiset varjostimet talteen ja vasta nyt sain aikaiseksi tehdä niistä kranssin seinälle. Koska kukkien keskellä oli reikä, peitin sen sinisellä ja oranssilla piipunrassilla sekä "hedelehdillä". Lopuksi liimasin kukat styrox-kranssin päälle liimapistoolin avulla. Peittelin valkoisena pilkottavan pohjan meriheinällä.
Taitellut kukkaset uusiokäytössä.


lauantai 18. heinäkuuta 2015

Hiljaa yössä...

Teemu Roivainen ja Maria Tyyster, viimeinen konsertti kuninkaallisina.


Viime viikon alku sujui vielä mökkiä maalatessa, loppuviikosta matkasimme taas Seinäjoen tangomarkkinoille. Mietimme kovasti, miten reissu onnistuu tässä sateisessa Suomen suvessa. Pukeutuminen sään mukaan helpotti toki jalkautumista kadulle, mutta goretex-kengät eivät ole parhaat mahdolliset tanssikengät ja sadetakki sekä villatakki piti vain jättää Paviljongin nurkkaan tanssimisen ajaksi. 


Tangomarkkinoiden tuomarit, juontajat, Maria Tyyster luovutti kruunun Susanna Heikille.

Jos joku ei ole käynyt tangomarkkinoilla, niin on hyvä tietää, miten paljon oheistapahtumia niihin liittyy: tangoparaati, karaokepaikkoja, tanssileiri, Olavi Virta -näyttely, lavatangon SM-kilpailu, tanssileiriläisten esityksiä, Elävä legenda -palkinnon luovutus (Jari Sillanpäälle), tangoseniori 2015 -kisa miehille ja naisille, ilmatangon SM-kisa, Olavi Virta -juhlakonsertti, Tangohölkkä, Satumaakävely, Etelä-Pohjanmaan mieslaulajien Jussit-kuoron konsertti, tangonuori-kilpailu, iltamusiikki Lapuan tuomiokirkossa sekä lukuisia laulajien esiintymisiä pitkin Seinäjokea, osa myös ilmaisia. TV:n katsojat näkevät tästä kattauksesta vain tangokuningatar- ja tangokuningasfinaalit sekä loppuvuodesta Olavi Virta -konsertin. Ja kaikkialla voi tanssia. Musiikki tietysti painottuu tangoon, mutta siellä kuullaan myös muita vakio- ja lattarirytmejä.

Eri esiintymispaikoissa kävimme kuuntelemassa vanhoja tangokuninkaallisia, mm. Marko Maunukselaa, Jukka Hallikaista, Johanna Debreczeniä, Antti Raiskia, Hanna Talikaista, Kyösti Mäkimattilaa jne. Tangoprinssi Leif Lindemania piti käydä myös kuuntelemassa ja halaamassa; hänellä on lavakarismaa edelleen. Leifiä säestävää orkesteria johti kotikulmiltamme kotoisin oleva hanuristi Pekka Juntunen (näkyy kuvassa).
Marko Maunuksela.


Leif Lindeman.
Kyösti Mäkimattila.
                                       

Paviljongissa kaikki finalistit esittävät 45 minuutin session, jolloin on mahdollista nähdä esiintyjän ohjelmiston monipuolisuus ja kontaktin saanti yleisöön. Valitettavasti osa näistä esityksistä oli niin myöhään, että emme jaksaneet katsoa niitä kaikkia.

Virpi Piippo.


Juha Hautaluoma.
Rami Rafael.
Piritta Venho.
Markku Ketola.
Tänä vuonna kaikki finalistit esittivät kaksi kappaletta Torikeskuksessa, jonne mekin ahtauduimme syömään ja kuuntelemaan samalla. Ennakkosuosikeista Piritta Venho ja Juha Hautaluoma lauloivat tasaisen kauniisti ja puhtaasti ja pukeutuminen oli hallussa, mutta kummaltakin puuttui se jokin, joka erottaa heidät muista laulajista. Virpi Piippo, Tiina Pitkänen, Benjamin Enroth ja Nina Åkerman kaipaisivat myös jotain persoonallisuutta lisää. Rami Rafael oli varmasti parhaiten pukeutunut, kun taas Markku Ketola olisi tarvinnut stylistin - ettäs kehtaa tulla esiintymään ryppyisissä ja liian pienissä vaatteissa! Ääni kyllä parani monen päivän esitysten aikana. Nuorten suosikki Erika Vikman lauloi superfinaalissa parhaiten, mutta jossain esityksessä hänen äänensä ei soinut puhtaasti. Uusi tangokuningatar Susanna Heikki ansaitsi kruununsa sensuellilla esiintymisellään. Kun seuraavana päivänä pääsin halaamaan Susannaa tangokadulla, hän kirjaimellisesti säteili voiton tuomaa onnea. Miesten superfinaalissa kuultiin kaksi upeaa esitystä. Kalle Jussilan duetto kuningattaren kanssa soi kauniimmin kuin Aki Samulin, mutta kokonaisuus ratkaisi ja - kuten Danny sanoi - levy-yhtiöt etsivät ääntä, joka on helppo tunnistaa. Kyllä Aki Samulin maskuliininen basso säväyttää. Itse pelkäsin, että hänen itsevarmuutensa estää voiton, kuten kävi Heikki Koskelolle muutamia vuosia sitten. Silloin voiton vei yhden pisteen erolla joku Mervi - eipä ole hänestä kuulunut mitään.
Tiina Pitkänen.
Kalle Jussila.


Susanna Heikki.
Benjamin Enroth.




Erika Vikman.
Laulajat jakoivat nimmarilla varustettuja kortteja esiintymisten välissä. Itsekin sain niitä tusinan verran. Kalle Jussilalta sain single-levyn Yhteinen matka tangon satumaahan 2015. Lisäksi mieheni osti minulle nimipäivälahjaksi Teemu Roivaisen LP:n Sydämesi tyhjä huone. Upeaa tulkintaa koko levy. Vaikka tangomarkkinoista on kulunut jo monta päivää, päässäni soivat edelleen tanssimusiikin tahdit. Onneksi tämä on kuitenkin miellyttävä korvamato, sillä biisi vaihtuu välillä!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Torikeskuksessa ja monissa muissa paikoissa esiintyjiä säesti ansiokkaasti harmonikkamestari Taisto Lunkka.
Tuleva kuningas Aki Samuli Torikeskuksessa.

Mieheni kuvasi tangomarkkinoilla 265 kuvaa uudella kamerallani, mutta hän käytti omaa pitkää objektiiviaan. Oli kerrassaan vaikea valita, mitä kuvia käyttäisin, kun niitä oli niin runsaasti. Kiva, jos jaksoit katsella tähän valitut kuvat.

Juontajat Pia Pasanen ja Mikko Peltola sekä miesfinalistit.

Kuninkaallisten yhteislaulu.

Aki Samuli ja Susanna Heikki.