Samoksen saarella.

 

Ruusuaitaa Samoksella.

Kevättalvella alkoi tuntua, että olisi kiva päästä jonnekin lomamatkalle.  Mainoksesta huomasin matkan Samokselle.  Se oli meille tuntematon Välimeren saari, mutta olin kuullut siitä vain hyviä asioita.  Sinne sitten suuntasimme.  Välimatkasta johtuen jouduimme yöpymään Helsingissä tullen mennen.  Lento sujui nopeasti JetTimen koneella Pythagoreion kentälle, mistä olimme varanneet kuljetuksen hotelliin.  Reilun tunnin  ajomatkan jälkeen saavuimme Votsalakian kylään, joka sijaitsee saaren lounaisrannalla.  Hotelli Alexandriassa meitä odotti tilava ja valoisa huone parvekkeineen.

Komeita kaktuksen kukkia.

 Pienen infotilaisuuden jälkeen tormasimme syömään.  Ruokapaikkoja oli kylän raitilla riittämiin.  Kävimme tapamme mukaan syömässä joka päivä eri paikassa.  Ihastuimme Chicken Gyros -annoksiin ja ostin kotiin niihin käytettyä mausteseosta.  Ruoka oli hyvää ja edullista, väliin vain ranskalaisten perunoiden sijaan kaipasin keitettyjä perunoita.  Hotellin hintaan ei kuulunut aamupala, joten ostimme patonkeja tai sämpylöitä, juustoa, teepusseja, hunajaa ja kreikkalaista jogurttia aamupalalle.  Kahviksi riitti kupponen cappucinoa iltapäivällä.  Kadun toisella puolella olevasta ravintolasta sai virkistäviä hedelmäisiä smootie-annoksia.

 

Jylhiä vuoria hotellin takana.

Tutustuimme kylään kävellen sekä rannalla että sisämaahan vievillä teillä.  Kylät ovat pääsääntöisesti syntyneet rantakaistaleelle, koska saaren sisäosat ovat vuoristoa.  Oliivipuita kasvoi kaikkialla. Saari on myös tunnettu kukkaishunajastaaan.  Tienvarsia koristivat heleänpunaiset unikot, upeat bougeanvilleat ja oleanderit.

 

Hehkuvat bougeanvilleat mykistävät katsojan.

Iltaisin teimme vielä pienen kävelylenkin, istuimme rannalla kuunnellen aaltojen soljumista rantaan Aigeianmereltä, näimme valojen syttyvän vuorten rinteillä ja kylässä, kunnes tuli melkein pimeää.  Rauhoittava tunti illassa.

Meri näkyy lähes kaikkialla saarella.

 Pitkän harkinnan jälkeen vuokrasimme auton kolmeksi päiväksi, koska monet retket läksivät saaren toiselta laidalta.  Kyllähän Samoksen serpentiinitiet vaativat kuljettajaa olemaan tosi valppaana.  Mieheni suoriutui ajotehtävästä 100%:sesti.  Kävimme ensin tutustumassa Pythagoreion kaupunkiin ja sen ympäristöön.  Satamassa näimme joukon luksusveneitä.  Etukäteen mietittyjä ostoksia oli vain yksi eli Pythagoraan malja.  Pythgoras keksi säädellä vesihuoltotöiden aikana n. 530 e.K. työläisten viininjuontia siten, että kun viini ylittää maljassa merkin, malja tyhjenee kokonaan pohjassa olevasta aukosta.

 

Ruukkuja vuodelta 500 e.K.

Vierailimme Argeologisessa museossa, missä ihastelimme mm. vanhoja ruukkuja (800-500 e.K.), koruja, tarve-esineitä, hajusteastioita ja patsaita.  Kyllä kädentaidot ovat kulkeneet ihmiskunnan mukana aina.  

 

Linnan kaunis hautausmaa.

LL:n linna.

Keskustan ulkopuolella tutustuimme Lykourgos Logothetisin linnaan (1800-luvulta).  Sen vieressä avautui tosi kaunis hautausmaa, missä marmori oikein häikäisi katsojaa.

Upeita purjeveneitä.

Toisena ajopäivänä määränpäämme oli pääkaupunki Samos, joka sijaitsee saaren pohjoisrannalla lahden poukamassa.  Auton saimme parkkerattua helposti ja kävelimme tutkien kauppoja ja kävimme syömässä.  Palasimme Votsalakiaan ajamalla Samoksen pohjoisrantaa länteen Karlovasiin asti, mistä tulimme saaren poikki takaisin.

Pääkaupungin satamaa.

Löysimme kiinalaisen out let -myymälän.

 

Kolmantena ajopäivänä ajattelimme mennä Pythagoraan luolaan, joka oli aika lähellä.  Ihmettelimme, miten tie voi olla niin huono.  Jätimme auton pusikkoon ja jatkoimme viimeisen kilometrin jalkaisin.  Sitten alkoi kiipeäminen kiviportaita, joissa oli kaiteita vain siellä täällä.  Oli väsyttävää kiivetä helteessä ja myös ilman oheneminen vaikutti.  Emme koskaan päässeet perille.  Vesikin alkoi olla lopussa. 

 

Pieni kappeli löytyi ylärinteeltä.

 Mieheni totesi, että perille on oltava autotie, koska se on turistinähtävyys.  Niin olikin ja haimme auton, mutta välistä paikkasimme tietä pikkukivillä, ennen kuin pääsimme hyvälle tielle.  Valitsemamme tie oli tarkoitettu vaeltajille! Tie vei Marathokamposiin, mutta siellä jouduimme sivukadulle, missä jouduimme ajamaan talojen välistä niin pienestä kolosta, että peilit olivat jäädä seiniin kiinni ja opastin kuskia huitomalla.  Huh huh!

Taitoajoa.

Ostimme tuliaisiksi mausteita, oliiviöljyä, baklavaleivoksia, paikallisia marmeladimakeisia, hunajaa ja suklaata.

Vartaita...

...ja unikon kukkia.