Paitamekko. |
Ulkona sataa parhaillaan räntää isoina lepereinä. Äidilläni oli tapana sanoa, että uusi lumi on vanhan surma. Hampurissa asuva lapsenlapsemme ihmetteli skype-puhelussa tätä tuiskua. Säästä huolimatta ompelin jotain kesäistä, nimittäin paitamekon. Kuvauksen ajaksi piti pukea sen alle poolopaita, että tarkenin olla mallina. Kangaskaapissani odotti vuoroaan harmaapohjainen kangas, jonka olen ostanut Pajulahden kangaspalasta kauan sitten. Liike on lopettanut toimintansa varmaan 15 vuotta sitten! Se oli kyllä hyvä ja monipuolinen ompelutarvikekauppa, josta sai paitsi erikoisiakin kankaita, myös erinomaisia vinkkejä. Sinne ajeltiin aina naisporukalla.
Vyöllä saa väljyyttä kasaan. |
Uusimmassa Käsityölehdessä oli kaava paitamekkoon (niitä oli kaksikin). Tein omastani lyhyemmän. Malli oli minusta kyllä liiankin väljä. Käyttömukavuutta lisäävät sivusaumojen taskut.
Ehkä tällä vielä tarkenee. |
Edellisestä työstä eli sohvien somisteista jäi puolikkaita Twister-blokkeja tähteeksi. Leikkasin vähän lisää materiaalia ja ajattelin ommella niistä patalappuja. Ennätin kuitenkin silittää niihin laukkuhuovan, mikä teki niistä jämäköitä. Niinpä muutin suunnitelmaa ja muokkasin niistä mukimattoja tai pöytätabletteja. Materiaali riitti neljään mukimattoon.
Pelakuu-kankaisia mukimattoja. |
Mekko sopii hyvin sinulle ja kangas on tosiaankin kaunista:) Mukimattoja on hyvä olla useita;) Saa hävittää pois jos tulevat käyttökelvottomiksi;)
VastaaPoistaKiitos! Minusta tuntuu, että ompelemani mukimatot menevät jemmaan, josta niitä voi antaa lahjaksi/viemisiksi. Ja käytössä ne voivat kyllä mennä niin tahraisiksi, että ne pitää heittää pois.
PoistaPaitamekko on kaunis ja sopii sinulle hyvin! Kangas on oikein kesäinen. Mukimattoja saa olla, ne on kivoja lahjoja.
VastaaPoistaKiitos, kiitos! Vaikka kangas on vanha, se sopii tähänkin päivään. Mukimattoja on kiva antaa.
PoistaKesämekko on ollut minullakin mielessä! Kaunis kangas ja kiva malli. Mukimattoja on kiva tehdä ja niille on aina käyttöä.
VastaaPoistaItse en olisi edes tarvinnut uutta mekkoa, mutta halusin käyttää kaapissa olevan kankaan pois kuleksimasta. Mukimatot ovat niin kivoja pikkutöitä.
PoistaMukavannäköinen kevyt mekko! Varmasti tulee kesä ja lämminkin, sitä odotetaan. Mukimattojen pelargoniatkin sopii hyvin kesään.
VastaaPoistaKiitos, Kati! Jospa olisi edes muutama lämmin päivä, jolloin mekolle olisi käyttöä, vaikka kelpaahan se tuolla tavalla poolon kanssa. Kohta voikin mennä ostamaan kukkivia pelakuita.
PoistaKiva mekko!
VastaaPoista