Metsurin opissa.

Koivun oksan korkealle...

 

Kotipihassamme on kasvanut suuri koivu, joka on 50-luvulta. Viime vuosien myrskyt ovat kaataneet puita milloin mistäkin, joten pohdimme pitkään, joko meidän koivuvanhus olisi laho ja saattaisi kovalla tuulella kaatua kotitalomme päälle. Pitkän pohdinnan tuloksena päädyimme siihen, että puu pistetään nurin. Mieheni antoi työn ammattilaiselle, joka saapui sovitusti ja suoritti työn taitavasti. Koneen kourat nappasivat oksat ja latvat puristuksiin, suojuksen alta putkahti esiin saha, joka katkaisi oksan ja kourat nostivat sen maahan. Kaikki ohjaus tapahtui maasta käsin kauko-ohjauksella. Laitteistoja ei kai ole monta Suomessa. Aikaa kaato-operaatioon kului 2,5 tuntia.

Latva siirtyy nätisti maahan.

Karsintaa vielä maassa.

Toiveitteni mukaisesti jätimme pihaan korkean kannon, jonka pinnalle minulla on tarkoitus laittaa kesäkukka-astia. Kylläpä pihamme avartui paljon. Ehkä vieressä oleva kasvimaakin tuottaa paremmin, kun koivu ei imaise kaikkia ravinteita. Myös keittöstämme tuli valoisa  ja aamuaurinko kurkistaa ikkunoista, kun koivun oksat eivät roiku ikkunoiden edessä. Luultavasti vesikourut eivät ole aina täynnä koivun lehtiä ja syksyinen lehtien haravointi vähenee. Koivun siitepöly on myös kutittanut parina keväänä silmiäni, josko sekin helpottaisi.

Mahtava kanto.

Koivu meni polttopuuksi, vaikka se oli hienoa visakoivua. Edes konevoimalla pahimpia oksakohtia ei naapurikylän metsuri saanut pienityksi. Puun pinoamista, kantamista ja oksien raikkoamista on riittänyt. Kasvimaa on niiden alla, joten kylvöpuuhat vielä siirtyvät.

Paper piecing -tekniikka osoittautui mielenkiintoiseksi, joten toinenkin perhonen piti kokeilla. Kiinnitin sen nurkkakehykseen, jonka ostin Oulun käsityömessuilta.
    

Perhoskukkaro.

 

 

Toinenkin sukulaispoika sai synttärilahjaksi karkkipaperipenaalin. Tällä kertaa muistin laittaa nimen kristallimuovin alle.

Jouluisia karkkipapereita uusiokäytössä.

Kevätsiivouksia tehdessä pesin myös työhuoneeni eli Ateljeen verhot. Jälkikäteen ommeltu alakappa värjötteli valkoisena, joten päätin kuvioida sitä vähän. Valmistin leimasimen raparperin varsista sitomalla niitä kukan muotoon kukkalangalla. Sitten vain leimaamaan. No, jälki muistutti ehkä lasten kankaanpainotuotoksia, mutta saa kelvata. Kyllä seulan läpi värin saa asettumaan tasaisemmin.

Raparperileimasin.

Painetussa verhossa näkyy käden jälki.

Tässä kesän kynnyksellä on ollut niin paljon tapahtumia, että ihan saa ihmetellä, miten kaikesta on selvinnyt: läheisen sairastuminen (onneksi on jo toipumassa),vanhuksen kuoleminen (olen ollut lesken tukihenkilönä) ja oman auton itsenäiset seikkailut (ei onneksi henkilövahinkoja, peltejä saa uusia). Hengissä ollaan ja olen yrittänyt nauttia tästä huikaisevan kauniista ja varhaisesta kesästä. Kerran olemme jo ennättäneet rentoutua kesämökin saunassa, missä ainoana pesuaineena oli mäntysuopa. Tuoksuimme siis vastapestyille matoille!

Kevään ihmeitä.

Kiitos kivoista kommenteista!