tiistai 13. joulukuuta 2016

Olkitähti.

Joulukaktus kukkii.

Ensimmäinen joulukukka koristaa yläkertaan menevää portaikkoa: ikivanha joulukaktus avasi kaikki kaksi nuppuaan.  Mikäli muistan oikein, kukka on nyysitty anopin kukkapöydältä joskus kauan sitten.  

Yksi solmupuulla tekemistäni kransseista jäi pois kuvista, joten nyt se paljastetaan.  Kuteena käytin vihreää poppanakuteen loppua, jolle purin kaveriksi vihreän myssyn.  Kihara lanka upposi hyvin poppanan joukkoon.  Myssyä käytin todella vähän eli se sai uuden elämän.
    
Kranssi poppanasta ja puretusta villalangasta.

Olen tässä pari päivää yskinyt ja niistänyt nenää - eilen piipahti kuumekin kylässä - joten olen tässä yrittänyt kotoilla.  Aika käy pitkäksi, joten hiippailin Ateljeehen ja järjestelin siellä tilkkutyökankaat ja neulelangat. (Eihän sitä lasketa työn tekemiseksi!)  Yhteen laatikkoon taittelin punaiset, violetit ja oranssit kankaat, toiseen siniset, vihreät, ruskeat ja keltaiset. No, mihinkäs sitten kuuluvat mustat, valkoiset ja harmaat!  Taisivat mennä punaisten joukkoon.  Muiden blogeista olen oppinut, että pienet tilkut kannattaa laittaa ihan omaan koriin.  Mistähän noita langan jämiäkin riittää, vaikka yritin viime talvena tuhota niitä torkkupeittoihin.
   
Lajitellut tilkkutyökankaat.

Langatkin vaihteeksi järjestyksessä.

Sitten tuohon otsikkoon.  Monen vuosikymmenen jälkeen hain perähuoneesta olkikorin, laitoin olkia likoamaan ja sitten kasasin niistä olkitähden.  Mallin kuvasin kansalaisopiston opettajalla olevasta kirjasta.  Ompelulankana käytin helmilankaa.  Aikaa tähden tekemiseen meni toista tuntia.

Jouluinen olkitähti.
Kiitos kommenteista!  Joulua odotellessa.

6 kommenttia:

  1. Kaunis olkitähti! Olen innostunut tekemään himmeleitä, mutta muovipilleistä. Olki aitona materiaalina on tietenkin kauniimpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olki on kaunista, mutta helposti halkeilevaa materiaalia.

      Poista
  2. Niin joulumieltä tuovia juttuja kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joulu onkin jo niin lähellä ja viikon kuluttua kaikki lapset ovat kotona.

      Poista
  3. Upea olkitähti! Hyvin sait järjesteltyä kankaat ja langat :) Siitä kelpaa sitten taas aloittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Langat ja kankaat ovat vain hetken ojennuksessa, itse asiassa tein pienistä tilkuista jo muutaman pannulapun.

      Poista