lauantai 24. joulukuuta 2016

Joululahjoja.



Joulutähti paperipusseista.

Kylläpä jouluaatto on lähellä.  Nyt on torstai, mutta julkaisen tämän vasta aatto-iltana, ettei kukaan näe lahjojaan etukäteen.  Pullataikina on kohoamassa.  Eilen leivoin joulutorttuja ja kinkkupasteijoita sekä taatelikakun.  Ja mikä parasta, saan lapset tänä iltana kotiin.

Jonkun blogista löytyi kiva ohje, jonka avulla pystyi tekemään joulutähtiä paperipusseista. Sehän piti kokeilla ja oli helppo ja nopea valmistaa.  Kiitos ohjeesta!
    
Lahjapussukoita.

Pussukoita on aina rentouttavaa ommella, koska pienen koon vuoksi työtä on helppo hallita ja valmista syntyy nopeasti.  Näitä taitaa jäädä varastoonkin.  Ompelin myös muutaman säilytyskotelon nappikuulokkeille.

Säilytyspusseja nappikuulokkeille.

Valmistin kahdet "conversit" Nalle-langasta.  Ne on tehty osin neuloen, osin virkaten.  Nämä löytyvät tyttärien paketeista.

Villaconversit.

Suvun pienet pirpanat saavat tänä vuonna halityynyt.  Myssyjä ompelin pakettien täytteeksi.  Valmistin myös tuubihuivin virkaten vinoittain.  Käytin osittain kasvisvärjättyjä lankoja.

Halityynyjä.

Tuubihuivi ja myssyjä.

Kun syksyllä ompelin itselleni pienen nahkarepun, siitä syntyi ajatus valmistaa niitä lahjoiksi.  Kummitytön reppu on ommeltu Marimekon markiisikankaasta, omien tyttärien reput puolestaan huonekalukankaasta.

Pikkureppuja.

Siskon tyttö saa säilytyspussukan, joka tässä toimii kuivakukkamaljakkona.
   
Säilytyskori.

Pojan pakettiin piilotin taulun, johon laitoin pohjalle värjäämäni kankaan.  Kiinnitin kankaaseen lapsuusajan muistoja: autopiirros, formula-autoja, tietokone, Aku Ankka ja pehmopöllö.  Vihreä auto on pojan ensimmäinen auto; se koristi kukkakimppua, jonka golleegat toivat minulle poikani synnyttyä.
Lapsuusmuistojen taulu.

Valmistin myös seinävaatteen tyttärelleni.  Käytin siihen itse värjäämiäni kankaita, joita esittelin muutama viikko sitten.  Idean työhön sain Pinterestistä.  Työn koko on n. 73cmx90cm.  Kulmien ristiinpunotut kaitaleet olivat haastellisia, mutta niin mielenkiintoisia tehdä.
   
Punasävyinen seinävaate.

Patalappujakin ompelin, mutta ne taitavat jäädä jemmaan.  Näihin sain ommelluksi pieniä jämätilkkuja.
   
Pienten tilkkujen hyväksikäyttöä.

Hyvää joulua ja loppuvuotta!  Ja oikein antoisaa tilkkuilu-, askartelu-, neulonta-, virkkaus- ja ompeluvuotta 2017!

8 kommenttia:

  1. Onpas siinä paljon kivoja lahjoja:)
    Hyvää Joulunaikaa sinulle:)

    VastaaPoista
  2. Kivat lahjat ja todella olet ollut ahkera!

    Iloista Tapaninpäivän iltaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tapanin illan tanssit ovat ohi. Käsitöihin olen käyttänyt koko syksyn, joskus lahjojen valmistus alkaa jo kesällä. Jahah, minkähän lahjateeman keksisin ensi vuodeksi!

      Poista
  3. Oletpa ollut tuottelias syksyn mittaan. Mainintasi nahkarepun tekemisestä sai kateelliseksi. Taitoni eivät riitä sellaisen tekemiseen ja nahkainen reppuni alkaa olla kovin kulunut 30 vuoden tiiviin käytön tuloksena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas sinulla lujatekoinen reppu. Ei nahkan ompelu ole vaikeaa, apuna voi käyttää teflonjalkaa tai tasasyötintä ja nuppineulojen asemasta klipsejä. Hyvää tulevaa vuotta.

      Poista
  4. Aivan hengästyttävän ahkera olet ollut! Kauniita töitä!
    Toivottavasti joulunaikasi meni mukavasti. Oikein hyvää tulevaa vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä työt olen valmistanut syksyn kuluessa pikkuhiljaa, joten ei se niin suuria ponnisteluja ole vienyt. Monet ovat valmistuneet sarjatyönä. Myös sinulle antoisaa uutta vuotta käsitöiden parissa!

      Poista