sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Hyvää uutta vuotta 2017.



Piparkakkurakennelma vuosimallia 2016.

Joulu meni mukavasti perheen kanssa puuhastellessa.  Onnistuin saamaan kaikki lapset samalta lennolta kyytiin.  Lentoasemalta kotiin ajettaessa ehdimme jo vaihtaa pikaisesti kuulumisia.  Kotona meitä odotti tekemäni piparkakkutaikina.  Joka vuosi käymme pitkän keskustelun, mikä aihe toteutetaan piparkakkutaloksi.  Yleensä aihe liittyy kuluneeseen vuoteen.  Tällä kertaa aihe oli helppo eli kaikki olimme olleet Raumalla.  Niinpä esikuvaksi valikoitui Kylmäpihlajan majakka.  DI-lasten tarkkuus mittauksissa ja kaavojen piirtämisessä on aina yhtä hauskaa.  Ehdotin nimeksi Lämminpihlajan majakkaa.  Esikoinen keksi, että majakan huipulle pitäisi saada vilkkuvalo.  Eipä hätää: olin ostanut viime joulun jälkeen alennuksella LED-kynttilän, jolle oli nyt käyttöä.  Tarjottimen päälle rakennetussa majakassa oli helppo toteuttaa majakkasaari siten, että laituri kelluu.  Lämminpihlajan asukkeihin kuului perinteisesti kameli.  Kyllä sieltä löytyivät myös majakanvartija ja kummitus.
    
Valaistu Lämminpihlajan majakka.

Monen vuoden ajan olen havitellut joulupöytään pitkää pannunalusta, johon mahtuisivat kaikki lämpimät jouluruuat: laatikot, perunat ja kastikekulho.  Vieraillessani syksyllä paikallisilla käsityömessuilla huomasin Käsityökeskuksen pöydällä kierrätyshuopasuikaletta ja keksin sille heti käyttöä; siitä voisi punoa alustan.  Ostin kaksi pakkausta ja toteutin suunnitelmani.  Valmis alusta on n. 30 cm x 90 cm.  Reunat huolittelin siksakilla.  Alusta toimiii oikein hyvin.
  
Punottu pannunalunen.

Piipahdettuani EK:ssa mukaan tarttui ruudullista hamekangasta.  Mallin olin jopa katsonut etukäteen viime vuoden viimeisestä SKK-lehdestä.  Takakappaleen ruudutus on suora, etukappaleen täysvino.  Erikoisuutena siinä on sivusaumoihin upotetut liehukkeet, joihin ompelin myös vuorin (mallissa vuoritus puuttui).  Koristenauha lienee liian tumma, mutta se onkin kaapista kaivettu.  Malli tuntuu oikein mukavalta.
    
Ruutuhame.

Yhteen jämäastiaan oli kertynyt steariinia, jotka valoin kynttilöiksi pieniin rasioihin.  Niihin tuli hauska raidoitus, kun käytin ensin punaiset jämät.  Koska ne eivät riittäneet, siirryin vihreisiin ja lopulta sekavärisiin.  Kyllä ne kelpaavat ainakin ulos lyhtykynttilöiksi.
   
Steariinit kiertoon.

Hyvää alkanutta vuotta ja kiitti kommenteista!


8 kommenttia:

  1. Kiva on piparitalo mutta hame on huippuhieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Irma! Piparitalo on ahmittu masuihin ja hame on kokenut yhden tanssi-illan.

      Poista
  2. Ihanan piparkakkutalo:) Upea hame ja taitavasti tehty!
    Pannunalunen on varmasti kätevä käytössä ja kierrätyskynttilät ovat kivan näköiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Piparitalosta ei jäänyt muruakaan syömättä. Pannunalunen on ollut käytössä joulun jälkeenkin.

      Poista
  3. On siinä komea piparimajakka asukkeineen! Siisti hame!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Majakka on kadonnut masuihin. Hame on ollut paremmassa käytössä eli ei kotona.

      Poista
  4. Majakan ystävänä ihailen tuota piparimajakkaa! Hame on huippuhieno! Näyttää tosi hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itselleni - sisämaan asukkaana - majakat ovat tuttuja vain sarjakuvista eli ovat aina tuntuneet jopa mystisiltä paikoilta.

      Poista