torstai 10. kesäkuuta 2021

Siskokset-näyttely.

 

Peittoja ripustettuina.

Viime viikon riitti kiireitä, kun valmistelin näyttelyä, jonka piti olla jo vuosi sitten. Ensimmäinen päivä kului näyttelytilojen siivoamiseen; mietin jo, olenko ottanut liian suuren urakan. Mieheni teki myös korvaamattoman urakan, sillä hän suunnitteli ja rakensi näyttelytelineet sekä ripusti näyttelyesineet.  Ilman häntä olisin joutunut levittelemään kaikki työt pöytien päälle.

 

Kuukausipeittoja.

Mukana oli myös pari suurta peittoa.

Sisareni maalaustaidetta.

Sisareni on taitava maalari ja hän toi näyttelyyn 15 öljyvärimaalausta sekä vesiväreillä maalattuja kortteja. Myös sisareni tytär osallistui muutamalla piirroksella.  Minä taas esittelin pääasiassa tilkkutöitäni, mm. viime vuoden kaikki 12 torkkupeittoa olivat mukana.  Myös solmiomekkoni oli esillä. Joitakin seinävaatteita, tyynyjä ja verhoja laitoin esille.

Solmiomekko ja bargellotyö.

Pieni kehyskukkaro.


Minulta oli mukana myös yksi taulu, joka on valmistettu tilkkumaalauksella eli "maalina" on käytetty pienenpientä tilkkusilppua. Materiaalina on anoppini vanha lakana, josta olen värjännyt vihreän, keltaisen ja ruskean eri sävyjä.

Tilkkumaalattu taulu.

Pidimme näyttelyn auki lauantain ja sunnuntain. Vaikka kävijöitä olisi voinut olla enemmänkin (n.60), meille jäi mielikuva, että paikalle saapuneet henkilöt olivat todella kiinnostuneita töistämme ja tutkivat niitä tarkoin ja kyselivät niiden valmistamisesta.  Lisäksi olimme todella otettuja, kun meitä muistettiin kukkatervehdyksin peräti kaksi kertaa. Kaikki vierailijat ansaitsevat lämpimän kiitoksen. 

Ruusutervehdys.


6 kommenttia:

  1. Kiva kun laitoit kuvia meille nähtäväksi:) Upeita töitä kaikki ja hienot telineet on miehesi tehnyt!!
    "Maalaamasi" taulu on todella hieno!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyviä asioita on mukava jakaa muillekin. Telineet olivat ruuveilla kasatut, nyt ne on purettu ja paketoitu osina ja säilössä autotallin vintillä.

      Poista
  2. Upeita töitä ja kuinka paljon! Hienot telineet miehesi teki, tilkkupeitot ovat hyvin nähtävillä ja ovat edukseen. Sinun taulu on tosi hieno ja siskon taulut myös, olette kaikki taitavia tekijöitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos! Puuhaa riitti näyttelyn järjestämisessä, mutta koimme onnistuneemme siinä.

      Poista
  3. Olipas hieno näyttely! Kiitos kun näytit kuvia. Sääli että teillä oli vain 2 päivää. Niin suuren työn teitte ja ripustuksetkin niin upeat. Tilkkutaulusi on tosi hieno. Miten kiinnitit silpun? Taitavia olette koko suku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä näyttelyn pystyttäminen vei aikaa, mutta emme olisi jaksaneet olla näyttelyn valvojina seuraavaa viikkoa ja työt olisi jo pitänyt vakuuttaa, ettei tapahdu öisin ilkivaltaa. Kiinnitin silpun maalaamalla pohjan Gessolla.

      Poista