torstai 10. kesäkuuta 2021

Siskokset-näyttely.

 

Peittoja ripustettuina.

Viime viikon riitti kiireitä, kun valmistelin näyttelyä, jonka piti olla jo vuosi sitten. Ensimmäinen päivä kului näyttelytilojen siivoamiseen; mietin jo, olenko ottanut liian suuren urakan. Mieheni teki myös korvaamattoman urakan, sillä hän suunnitteli ja rakensi näyttelytelineet sekä ripusti näyttelyesineet.  Ilman häntä olisin joutunut levittelemään kaikki työt pöytien päälle.

 

Kuukausipeittoja.

Mukana oli myös pari suurta peittoa.

Sisareni maalaustaidetta.

Sisareni on taitava maalari ja hän toi näyttelyyn 15 öljyvärimaalausta sekä vesiväreillä maalattuja kortteja. Myös sisareni tytär osallistui muutamalla piirroksella.  Minä taas esittelin pääasiassa tilkkutöitäni, mm. viime vuoden kaikki 12 torkkupeittoa olivat mukana.  Myös solmiomekkoni oli esillä. Joitakin seinävaatteita, tyynyjä ja verhoja laitoin esille.

Solmiomekko ja bargellotyö.

Pieni kehyskukkaro.


Minulta oli mukana myös yksi taulu, joka on valmistettu tilkkumaalauksella eli "maalina" on käytetty pienenpientä tilkkusilppua. Materiaalina on anoppini vanha lakana, josta olen värjännyt vihreän, keltaisen ja ruskean eri sävyjä.

Tilkkumaalattu taulu.

Pidimme näyttelyn auki lauantain ja sunnuntain. Vaikka kävijöitä olisi voinut olla enemmänkin (n.60), meille jäi mielikuva, että paikalle saapuneet henkilöt olivat todella kiinnostuneita töistämme ja tutkivat niitä tarkoin ja kyselivät niiden valmistamisesta.  Lisäksi olimme todella otettuja, kun meitä muistettiin kukkatervehdyksin peräti kaksi kertaa. Kaikki vierailijat ansaitsevat lämpimän kiitoksen. 

Ruusutervehdys.


16 kommenttia:

  1. Kiva kun laitoit kuvia meille nähtäväksi:) Upeita töitä kaikki ja hienot telineet on miehesi tehnyt!!
    "Maalaamasi" taulu on todella hieno!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyviä asioita on mukava jakaa muillekin. Telineet olivat ruuveilla kasatut, nyt ne on purettu ja paketoitu osina ja säilössä autotallin vintillä.

      Poista
  2. Upeita töitä ja kuinka paljon! Hienot telineet miehesi teki, tilkkupeitot ovat hyvin nähtävillä ja ovat edukseen. Sinun taulu on tosi hieno ja siskon taulut myös, olette kaikki taitavia tekijöitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos! Puuhaa riitti näyttelyn järjestämisessä, mutta koimme onnistuneemme siinä.

      Poista
  3. Olipas hieno näyttely! Kiitos kun näytit kuvia. Sääli että teillä oli vain 2 päivää. Niin suuren työn teitte ja ripustuksetkin niin upeat. Tilkkutaulusi on tosi hieno. Miten kiinnitit silpun? Taitavia olette koko suku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä näyttelyn pystyttäminen vei aikaa, mutta emme olisi jaksaneet olla näyttelyn valvojina seuraavaa viikkoa ja työt olisi jo pitänyt vakuuttaa, ettei tapahdu öisin ilkivaltaa. Kiinnitin silpun maalaamalla pohjan Gessolla.

      Poista
  4. Miten hieno näyttely! Kiitos kun esittelit. Olisipa ollut pitempään, olisi täältä etelämpääkin ehtinyt katsomaan. Oikein kiva idea tuollainen yhteisnäyttely, olette taiteellinen suku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olimme itsekin tyytyväisiä saadessamme rakennettuksi näyttelyn. Sellaiselle lienee tässä hetkessä myös tarvetta, koska esim. kansalaisopiston näyttelyt ovat virtuaalisia.

      Poista
  5. Upeita ja taidokkaita töitä, Kivan kepeä esittelyteline, jolla työ helposti nähtävillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mieheni suunnitteli ja toteutti telineet. Ne koottiin ruuveilla ja nyt ne ovat purettuina varastossa. Ehkä joskus ompelen lisää peittoja. Nyt ne riittävät vähäksi aikaa. Kaikki menevät lahjoiksi.

      Poista
  6. Olett todella taitavat sisarukset! Upeita tilkkutöitä ja tuo tilkkumaalauksesi! Se vasta upea onkin! Sisaresi taulut ovat myös kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olemme siskoni kanssa onnellisia siitä, että saimme pitkäaikaisen haaveemme näyttelystä toteutetuksi.

      Poista
  7. Hienoa! Upeita ovat työsi, kuten myös siskosi maalaukset. Mukava että katsojia on käynyt kun olette tehneet ison työn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Kädentaitoja voi olla niin monenlaisia. Hyvää juhannusta!

      Poista
  8. Voi mahdoton, miten hieno näyttely! Kiitos, että jaoit kuvia tänne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Näyttelyn järjestely onnistui. Hyvää juhannusta!

      Poista