maanantai 28. lokakuuta 2019

Välimeren risteily 2.

Costa Diadema.

Merimatka vielä jatkuu.  Laivamme siis oli tuo jättiläispaatti Costa Diadema, italialaisvarustamon ylpeys.  Me kyllä pidämme pienemmistä laivoista, kuten aiemmin Kristiina Cruisesin laivat, jotka tuntuivat niin kodikkailta.
Marseille: Notre Damen basilika.

Viimeinen kokonainen päivä kului Ranskan maaperällä Marceillessa.  Satama-alueella oli runsaasti myyntikojuja, joista ostimme saippuaa.  Kohdalle osui myös muutamia kangaskauppoja ja ostin hyvin edullisen mekkokankaan.
   
Katunäkymä Marseillestä.

Juna.

Sataman vilkasta hyörinää.

Info-tilaisuudessa meille kerrottiin, että matkalaukut piti jättää yöllä kello yhteen mennessä käytävään.  Niinpä sai tarkkaan miettiä, mitä pakataan käsimatkatavaroihin.
  
Rauhallinen mielenosoituskulkue.

Maanantaiaamuna laiva saapui Barcelonan satamaan : kotiinlähtöpäivä!  Niinhän sitä luulisi.  Otimme satamasta taksin ja kuljettaja kertoi, että keskusta on suljettu autoliikenteeltä mielenosoitusten johdosta.  Veimme joka tapauksessa matkalaukut säilytykseen ja kävelimme kaupungilla, koska lentomme lähtisi vasta illalla.  Kaupungilla näkyi mielenosoittajia lippuineen, osa huuteli iskulauseitaan.  Kaikki oli kuitenkin rauhallista.  Ajoimme metrolla katsomaan Gaudin kirkkoa.  Kyllä se on kaunis ja erikoinen.  Emme päässeet sisälle, koska liput olisi pitänyt varata ennakkoon.

Gaudin kirkko.

Keskusaukion puluja.

Lähdimme 3,5 tuntia ennen lentoa laitakaupungille odottamaan lentokenttäbussia, jota ei tullut sinä iltana koskaan.  Mielenosoittajat olivat vallanneet lentokentän ja tukkineet sinne johtavat tiet.  Alkoi myös sataa vettä.  Tunnin seisomisen päätteeksi nappasimme vapaan taksin satojen jonottajien nenän edestä, mukana espanjalaisnainen.  Taksi vei meidät sivuteitä pitkin terminaali2:een.  Luulimme, että terminaalien välinen bussiyhteys toimii, mutta ei.  Niinpä kipittelimme tämän espanjalaisnaisen opastuksella terminaali 1:een.  Matkaa on "vain" 7 kilometriä, ja kaksi isoa matkalaukkua "kölkkäsivät" mukana!  Olipa hiki!  Lähestyessämme terminaalia näimme valtavan mielenosoittajien määrän; heitä oli n. 10 000.  Pääsimme väkijoukon läpi sisälle, mutta sitten tuli valtava barrikaadi ihmisistä ja kärryistä.  Aikaa koneen lähtöön oli vielä puoli tuntia.  Kului ehkä vartti ja mielenosoittajat alkoivat poistua.
   
Mielenosoittajia Katalonian lippujen kanssa.

Bussia odotellaan sateessa.

Vasta tässä vaiheessa saimme Finnairilta viestin, että lentomme on peruttu.  Niinpä mieheni ymmärsi ruveta etsimään netin kautta vapaata hotellihuonetta.  Luulimme pääsevämme hotellille taksille, mutta tiesulut olivat olivat vielä päällä.  Ainoa keino palata keskustaan oli mennä siihen satojen tai tuhansien ihmisten jonoon, jotka pyrkivät metroon.  No, lopulta pääsimme keskustaan ja loppumatkan toi taksi.

Güellin puiston mosaiikkeja.



Tiistaiaamuna Finnair ilmoitti saaneensa meille  paluulennon keskiviikkoillaksi.  Siispä meillä oli vielä aikaa tutustua Barcelonaan.  Menimme metrolla Güellin puistoon, mikä on mielenkiintoinen paikka, rakentaminen on aloitettu 1900.  Siellä on tehty puitakin muuraamalla kivistä.  Erityisen kiehtovia olivat runsaat mosaiikkipinnat.
  
Suihkukaivo.

Güellin puiston ihmeellisyyksiä.

Illalla kävelimme hotellin ympäristössä.  Keskikaupungin mielenosoitukset olivat tuolloin muuttuneet rajuiksi, mm. roska-astioita poltettiin.
 
Iltakuva Areenaostoskeskuksesta.

Paluupäivä sujui ongelmitta eli lensimme Lufthansan lennolla Münchenin kautta Helsikiin.  Olipa mukava tulla kotiin.

Laivamme pilkottaa talon takaa.




12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin todella. Jos joku olisi edellisenä päivänä ennustanut, en olisi uskonut.

      Poista
  2. No huh, on ollut ikimuistoinen matka! Sisua ei teiltä ainakaan puuttunut, 7 km matkalaukun kanssa olisi jäänyt monelta kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpahan mitä muistella vanhana kiikkustuolissa. Niin, eihän matkalaukkuja voinut jättää tien poskeen, ja meillä oli kova hätä, että myöhästymme lennolta.

      Poista
  3. Voi mikä reissu! Huh - huh, aika ristiriitainen, kivoja juttuja mutta myös vähemmän kivoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissuun mahtui kyllä monenlaista. Emme kyllä olleet uhattuina missään vaiheessa.

      Poista
  4. Tuli mieleeni todella: borta bra men hemma bäst! Olipa teillä seikkailu. Ihanan risteilyn jälkeen seikkailut Barcelonassa. Voi hirveetä sentään. Tämän loman muistatte varmaan pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin varmaan muistamme, mutta emme toki joutuneet sotatoimialueelle. Kyllä kotona on hyvä olla!

      Poista
  5. Kyllä oli varmasti kiva tulla kotiin!
    Kiitos kauniista kuvista. Matkakokemus joka ei unohdu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella mukava tulla kotiin, mutta matkan vaikeudet unohtuvat nopeasti ja voi jo suunnitella uutta matkaa.

      Poista
  6. Olipas teillä seikkailua kerrakseen! Sisukkaita olitte. Onneksi selvisitte ehjin nahoin. Barcelona on yksi suosikkikaupungeistani. Olen onnellinen että olen saanut käydä siellä, eikä tarvitse välttämättä häiritä enää heidän elämäänsä kauniissa kaupungissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä laukkujen roudaaminen vaati voimia. En kyllä ennättänyt missään vaiheessa pelätä. Barcelona on tosi kaunis kaupunki. Toivottavasti saavat poliittiset erimielisyydet sovituiksi, vaikka ne juontavat juurensa pitkälle keskiaikaan.

      Poista