lauantai 2. heinäkuuta 2022

Kerro se kukkasin.

 

Kerro se kukkasin -peitto.

Niinpä helteestä huolimatta kesäkuun peitto valmistui kuukauden viimeisenä päivänä.  Malli on jälleen kerran Eli Thomaen käsialaa.  Väri on minulle mieleinen eli puna-valkoinen.  Työ alkoi 2,5":n kaitaleita leikkaamalla.  Koska alkukesällä järjestelin kankaat eri nippuihin värin mukaan, niitä oli helppo käyttää ja huomasin, että vaaleiden nipussa oli muutama varmaan  30 vuoden takainen kangaspala, joita en ollut osannut käyttää.  Nyt nekin saivat paikkansa, kun ymmärsin, mihin väriskaalaan ne kuuluvat.

Ikivanha vaalea kangas pääsi hyötykäyttöön.

Suurin osa blokeista koostuu kahdesta kankaasta, jotka ovat samoja, mutta kasasin myös blokkeja, joihin käytin "parittomat" neliöt.  Reunoihin ompelin ruusukangaskaitaleet, mistä juontaa juurensa peiton nimi Kerro se kukkasin.

Sekalaisia blokkeja.


Taustakankaaksi päätyi pari viikkoa sitten Hampurista ostamani 6 euron pala, joka ei siis ennättänyt marinoitua kaapissa.  Tikkauksen ompelin suoralla tikillä siten, että blokkien reunalla on kaksi tikkauslinjaa sauman molemmin puolin ja keskellä blokkia yksi.  Reunakaitaleen kasasin kahdesta eri kankaan lopusta.

Sopiva taustakangas löytyi heti.

 

Kerro se kukkasin.

Kiitos kommenteista ja hyvää alkanutta kesäkuuta!

12 kommenttia:

  1. Kun avasin blogisi ja näin kuvan peitosta ensimmäinen ajatus oli OHO, onpa hieno:) Peitto on kaunis ja ruususreunus kruunaa sen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Ruusureunus-kangas oli helppo hyödyntää reunakaitaleisiin.

      Poista
  2. Ihastuttava peitto ja olen samaa mieltä ruusureunus-kankaasta! Todella kaunis peitto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Tuokin ruusukangasoli joskus ihan heräteosto. Ei minulla ollut mitään suunnitelmaa, mihin sitä käyttäisin, se vain näytti kauniilta.

      Poista
  3. Kivan pirtsakka peitto! Ruusut sopivat hienosti reunaan ja taustakangas on kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puna-valkoinen toimii aina. Olin tyytyväinen, että ostin taustakankaan Hampurista.

      Poista
  4. Punavalkoinen peitto on hieno! Ja ruusut niin kauniit reunassa. Mukavaa saada käytettyä (iki)vanhoja kankaita ja huomata että uudet oli just nappiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tällä kertaa näytti kaikki menevän nappiin. Kun vain osaisin pitää kankaat siisteissä pinoissa, niin ikivanhat kankaatkin löytäisivät paikkansa. Uusi peitto on jo hieman aluillaan, tällä kertaa yritän hävittää vihreitä kankaita.

      Poista
  5. Todella upea, hienot värit työssäsi! T. Saija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Punainen-valkoinen toimii väriparina.

      Poista