sunnuntai 11. helmikuuta 2024

 

Tikkaus odottaa.

Kuulemani mukaan ei pitäisi koskaan sanoa "ei koskaan", mutta nyt kun olen pitkästä aikaa ommellut parisängyn peittoa, olen toivonut, että tämä olisi jo viimeinen.  Aikaa menee runsaasti enemmän kuin torkkupeiton ompelemiseen.  Kun vihdoin sain leikellyksi kaikki 512 pikakolmiota samankokoisiksi, kasasin palat yhteen ja ihan nättejä tähtikuvioitahan niistä syntyi.  Blokkien asettelussa piti olla tarkkana, koska joka toinen blokki piti kääntää ylösalaisin. 

 

Työvaiheita: blokki koostuu 18 palasta.

Peiton keskiosa oli siis kasassa, mutta koko oli vielä liian pieni.  Siispä aloin ommella reunakaitaleita.  Pyrin käyttämään samoja kankaita  kuin keskiosassa sekä muita kankaiden rippeitä, joiden värimaailma oli sopiva.  Ompelin n. 2":n kaitaleita vierekkäin ja sitten leikkasin pinnan 4,5":n pätkiksi.  Niistä muodostui yksi kerros.  Väliin ompelin viininpunaista kaitaletta ja ihan reunimmaiseksi punavalkoista printtiä, jossa on pieniä neliöitä. 

 

Tähti koostuu neljästä blokista.

Vihdoin peiton päällinen on neliö, jonka sivu on 2,5 metriä.  Tässä vaiheessa tilkkutyö jää odottamaan jatkoa eli tikkausta.  

Yksityiskohta tilkkupinnasta.


Kuvaussessio hangella.

6 kommenttia:

  1. Tykkään tästä mallista ja tietenkin värityksestä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Malli on odottanut kauan tekijäänsä. Puna-valkoinen on raikas yhdistelmä.

      Poista
  2. Niin nätti peitto. Mutta hyvät ihmiset yli 500 kpl ommeltavana, siinä ei muutama päivä riitä. Niinhän se on, että mitä työläämpi, sen kauniimpi lopputulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Isoon peittoon mahtuu monta pientä tilkkua. Seuraavaksi taidan ommella patalappuja.

      Poista
  3. Tämä on kaunis malli, sait siihen hienosti vaihtelua monilla punaisen sävyillä. Ja tähdet ovat rakentuneet kauniisti! Reunukset sopivat ihan nappiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Piti käyttää monta eri punaista, kun ompelin niistä kankaista, mitä on varastossa. Mielestäni tähdet muodostuivat aika ovelasti blokkien leikkauskohtiin. Reunukset ovat samaa värimaailmaa.

      Poista