torstai 25. tammikuuta 2024

Uusien töiden parissa.

 

Tove Janssonin kookas seinämaalaus.

Kasattuani pakkasilmoilla 1000 palan palapelin oli aika ryhtyä miettimään uusia käsitöitä.  Vieläkö ompelisin yhden parisängyn peiton?  Selasin englantilaisia tilkkulehtiä ja sieltähän se malli löytyi: puna-valkoinen peitto.  Aloitin pikakolmioiden valmistamisesta.  Huh, niitä piti ommella 512 kappaletta.  Tällä hetkellä kolmiot on ommeltu, leikattu ja silitetty.  Kolmioiden kokoa pitää vielä trimmata.  Muut osat odottavat vielä leikkaamista.

 

Tässä 512 pikakolmiota odottavat jatkokäsittelyä.

Samaan aikaan aloitin myös neuleprojektin, koska halusin käyttää saamani käsityökaupan lahjakortin johonkin henkilökohtaiseen työhön.  Ostin Katian merinovillalankaa kolmea väriä: violettia, valkoista ja vaaleanpunaista.  Etsin mallia ylhäältä päin neulottavaan villatakkiin, mutta kun en löytänyt mieluista, niin piirsin kaarrokkeen kirjoneuleen itse.  Työ on aloitettu, mutta sehän hidastuu koko ajan, koska silmukoita pitää lisätä.

 

Neuleprojekti alussa.

Mieheni työmaalla piilotteli vanhan ajan nappiteline, jonka roudasin firman lopettaessa kotiin mieheni luvalla.  Sehän oli paksun pölykerroksen peitossa, joten tyhjensin siitä napit pois.  Pesin ne ja levittelin talouspaperin päälle kuivumaan.  Itse teline kirkastui suihkun alla.  Kuivumisen jälkeen lajittelin napit lokeroihinsa.  Välttääkseni pölyttymisen ompelin telineelle suojahupun huonekalujen mallikankaista, jotka sain kesällä siskon tyttären mieheltä.  Kierrätystä sekin.

Antiikkinen nappiteline.

Napit ja teline pestyinä.



 

Huputettu teline.

Viime viikon loppuna kävimme pääkaupungissa poikamme luona ja samalla matka- ja caravan-messuilla.  Koska joulupukki toi meille museokortit, kävimme kolmessa museossa.  Design-museossa pidin kovasti perusnäyttelystä.  Yksi mielenkiintoinen työ oli valtavan suuri kukkamatto, nimeltään Meadow eli Niitty, joka oli tehty tuftaamalla.  Argentiinalaissyntyinen Alexandra Kehayogloun työn esikuvana on Kreikan Miloksen saari, jonka maisema on muuttunut kaivosten myötä, mutta kerran vuodessa se puhkeaa kukkaloistoon.

Tuftattu kukkaloisto.

Suomalaista muotoilua oli myös paljon esillä, mm. Birger Kaipiaisen keramiikkaa.

Orvokki - suomalaista kauneutta.

Arkkitehtuurimuseossa jäi kuvat ottamatta, mutta vielä jaksoimme mennä HAM:iin tutustumaan uudempaan taiteeseen.  Siellä oli esillä "veistoksia", jotka oli valmistettu erivärisistä kulkusista.  Tilan jakajana toimi kulkusverho, jonka läpi piti kulkea ja siten tuottaa ääntä. 

Modernin veistoksen voi valmistaa vaikka kulkusista.

Upea aamurusko.


6 kommenttia:

  1. Kiva nappiteline! Hyvä ajatus suojata hupulla pölyltä:)
    Huh-huh mikä määrä pikakolmioita, niissä riittää trimmattavaa:)
    Neuleessa on kauniit värit. En osaisi kyllä itse suunnitella kirjoneulekuviota, hyvä sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hupun avulla voi helpottaa siivouspuuhia. Aloitin tänään kolmioiden trimmaamisen. Neulesuunnittelussa käytin apuna Rauma-neuleen kerrosmääriä ja lisäysmääriä, ettei niitä tarvinnut "keksiä" itse.

      Poista
  2. Monenlaista olet puuhaillut! Palapeli vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta. Pikakolmioiden trimmaus sen sijaan on aika puuduttavaa hommaa, mutta voi, niin äärimmäisen tärkeää. Sen takia sen jaksaa tehdäkin. Neuleprojekti näyttää hienolta! Nappiteline on näppärä ja hieno huppu sille tuli! Design-museo kuuluu ihan suosikkipaikkoihini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olisi millään malttanut kesskeyttää palapelin kokoamista. Ja nyt tuo kolmioiden trimmaus on käynnissä ja ihan jo tuskastuttaa, mutta ei ole muuta vaihtoehtoa. Eikö kukaan ole keksinyt siihen konetta?! Neuletyö edistyy pikkuhiljaa.

      Poista
  3. Monta projektia sinullakin. En ole koskaan tehnyt ylhäältä alas päin kutomista. Kaunista ainakin syntyy. Nappiteline on aivan super ihana ja käytännöllinen, napit järjestyksessä. Tuftattu matto on niin kaunis ja mikä työ siinä ollut. Kokeilin tuftausta ja niin kivaa tehdä. Vei lankaa hirvittävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Projekteja riittää, mutta välillä pitää käydä jumpassa ja hiihtämässä. Tuftaus on vielä kokeilematta, mutta siihen saisi upotettua jämälankoja.

      Poista