maanantai 10. heinäkuuta 2023

Tyynyt makuuhuoneeseen.

Uusimmat tyynyt.

 

 Kaipasin piristystä makuuhuoneeseen, vaikka ei siellä käy ketään minua ja miestäni lukuunottamatta.  Entiset tyynynpäälliset olivat varmaan viime vuosituhannelta - välistä toki pyöräytetty pesukoneessa.  Niinpä ryhdyin ompelemaan uusia päällisiä.  Selasin tilkkulehtiä mallia miettiessäni.  Ensin valitsin yksinkertaisen mallin, jonka pitäisi olla hieman kolmiulotteinen, mutta kun värien tummuusasteet eivät ole oikeat toisiinsa nähden, työ ei näytä kolmiulotteiselta.  Malli oli kuitenkin helppo ja nopea valmistaa.  Tyynyn lyhyemmällä sivulla on vetoketju, jolloin päällisen saa helposti pesuun.

 

Makuuhuoneen tyynyjä.

Toiseen tyynynpäälliseen päätin ommella ihan klassikkomallia eli ananasblokkia.  Aluksi leikkasin ja ompelin täsmälleen ohjeen mukaan, mutta muutaman kierroksen jälkeen ompelin vain sopivan levyistä suikaletta.  Näin työ sujui paljon nopeammin.  Jaksoin ommella kaksi blokkia, mutta nehän riittivätkin.  Totesin kyllä, että ananasblokki ei kuulu minun suosikkeihini.

 

Piristystä sisustukseen.

Kaapissa oli sopivan levyisiä vanulevyn suikaleita.  Tyynyjen taustapuoli on yksinkertaisesti samaa violettia kangasta, jota löytyy tilkkupinnan reunasta. Tikkasin työt nopeasti aaltotikkauksella.

Suurikokoinen tyyny.

Ennen näitä tyynyjä ompelin suuren tilkkutyynyn, jonka sivu on 60 cm.  Ohjeen valitsin Today's Quilter -lehdestä.  Keskiosa toistaa mallia kokonaan, mutta reunoja kohti käytin ohjetta soveltaen.  Tikkaukset ompelin suoralla tikillä.  -Tästä taitaa tulla tyynyjen vuosi eli tyyny joka kuukaudelle.  Nyt niitä on valmistunut kahdeksan.  Toisaalta peittojen jälkeen on mukava ommella pieniä, nopeita töitä ja jää aikaa myös vaateompeluun, joka on minun lempilapseni. 

Tyynyjä nurmikolla.


8 kommenttia:

  1. Kauniita tyynyjä ja kyllähän uudet aina piristää! Pienet työt ovat tosiaan mukavia peittojen välillä.

    VastaaPoista
  2. Nättejä tyynyjä ovat ! Tykkään ananasmallista vaikka en ole ommellut sillä muuta kuin yhdn koeblokin. Mielestäni se on aika iso- ja tarkkatöinen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Olen samaa mieltä kanssasi ananasblogin suuritöisyydestä ja tarkkuudesta. No, tulipa kokeilluksi sekin!

      Poista
  3. Niin kauniita kaikki ja mukava piristys makkariin. Ananaksesta minäkin tykkään eniten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Pienikin sisustuselementti piristää.

      Poista
  4. Todellakin tuovat piristystä, raikkaita tyynyjä! t. Saija

    VastaaPoista