perjantai 28. heinäkuuta 2023

Marin matkassa 1.

 

Upeita vanhoja autoja.

Matkailuautomme Mari on odottanut koko kesän, josko päsisimme sillä ajelemaan.  Heinäkuun loppupuolella toive toteutui, kun suuntasimme Marin keulan kohti Kuhmoa.  Mieheni oli huomannut, että Kuhmon Mobilistien perinteinen Harrastusajoneuvo- ja rompemyyntitapahtuma olisi mukava käydä katsastamassa.  Tapahtuman teemana olivat pikku-Valmetit eli piikkilagankiristäjät, joita oli saatu näytille ja kulkueeseen.  Urheilukentällä oli runsaasti myyjiä ja myös yleisöä.  Aurinkoisessa säässä oli mukava kierrellä aluetta, mutta eniten kyllä ihastelin vanhoja autoja.

 

Marzi Nyman ja Hanna Vahtikari (esitekuva).

Samaan aikaan Kuhmossa soi kamarimusiikki.  Valitettavasti  Matti Salmisen konsertti oli loppuunmyyty, mutta huomasin lauantain alkuiltaan osuvan näyttämöteoksen Kuin raivo äiti.  Näyttelijä Hanna Vahtikari ja muusikko Marzi Nyman eläytyivät reilun tunnin ajaksi kertomaan äitiydestä: kaiken voittavasta rakkaudesta, padotusta aggressiosta ja arjen hillittömyydestä Marzin musiikin siivin.  Olipa antoisa esitys.  Välistä yleisö suorastaan mylvi naurusta.

 

Elävännäköinen kala.

Karhuntassuja.

Hieno sommitelma ja rauhalliset värit.

Kaunis tähtimalli.

Mukavaa rytmitystä.

Pienen tauon jäkeen Mari vei meidät Juvalle, missä pääsimme tutustumaan Finn Quilt ry:n järjestämään tilkkutyöbiennaaliin Kukkokoulun tiloissa.  Esillä oli monenkokoista ja -näköistä työtä, toinen toistaan kauniimpia ja mielenkiintoisimpia.  (Kuvissa olevien töiden tekijöitä en muista).  Minulta oli ensimmäistä kertaa työ valtakunnallisessa näyttelyssä.  Työ oli pieni seinävaate Onnittele kukkasin, jonka ompelin kaksi vuotta sitten.

 

Onnittele kukkasin.
 

4 kommenttia:

  1. Oikein mukava aloitus matkallanne. Tuo eläkekala on kyllä yliveto. Kuhmon musiikki on aina upeaa. En tiennytkään, että Marzi näytteleekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juvan näyttelyssä oli paljon katsottavaa. Marzi huolehti pääasiassa musiikista, oli hänellä muutama puherepliikki.

      Poista
  2. Mukavasti pääsette Marin matkassa. Marzi on kyllä ihan paras! Olisinpa ollut kuulolla. Hienoja töitä riittää, kuvia olen nähnyt. Onnittelukukat ovat kauniit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli mukava matkata; onhan matkailuautosta haaveiltu vuosikaudet. Marzi on hyvä, mutta niin oli myös Hanna Vahtikarikin. Juvan näyttely oli runsas ja monipuolinen.

      Poista