lauantai 8. huhtikuuta 2023

Aurinkoista pääsiäistä!

 

Pieni olkalaukku.

Maaliskuun loppupuolen lumisateiden jälkeen saamme nauttia huhtikuun alun runsaasta aurungonpaisteesta.  Hyvä niin.   Meillä kävi kutsumaton vieras eli sairastuimme koronaan.  Mieheni aloitti ja kahden päivän kuluttua myös minun testi näytti plussaa.  Aamu oli sama, jolloin minun piti lähteä ajamaan Tahkolle, katsastamaan tilkkupäivien antia.  Olin odottanut tapahtumaa kaksi vuotta -koronan vuoksi se aina vain siirtyi- ja nyt en siis pääsytkään sinne.  Suuri pettymys!  Toivottavasti joku mukana ollut laittaa hyvän postauksen tapahtumasta.  -Tauti oli aika kenkku: minulla särki kropassa kaikkia paikkoja, jotka olivat aikaisemmin elämäni aikana olleet rikki.  Nyt olemme jo voiton puolella, vaikka välistä tulee kova väsymys.

Työpöydällä odotti nahkapala, jonka taivuttelin pikkulaukuksi.  Varastossa oli loppuunkulunut laukku, josta irrottelin lukon ja katsoin vähän malliakin.  Ompelin sen ihan tavallisella koneella käyttäen tasasyötintä, koska materiaali oli ohutta.  Laukun saa kiinni vetoketjulla ja läpällä.  Vuorikankaaksi valikoitui puna-kulta-puuvilla.  Sisäpuolelta löytyy kaksi taskua, toisessa vetoketju.  Mieheni auttoi niittien kiinnittämisessä.

Olkalaukku.

Iloinen vuorikangas.

 

Ompelin jälleen yhden tyynynpäällisen.  Ystävättäreni täyttää ensi viikolla 70 vuotta, joten kasasin päällisen niin, että siitä löytyy 70 tilkkua, suurin osa neliöitä, myös muutamia kolmioita.  Toivottavasti ennätän toimittaa lahjan, ennen kuin lahjan saaja lukee tämän postauksen.

Riemunkirjava tyyny.

Pääsiäinen on kohta ohi, mutta siitä huolimatta toivotan kaikille aurinkoista pääsiäistä!

 

12 kommenttia:

  1. Tulipas harmillinen takaisku kun et päässyt Tahkolle. Hyvä jos olette jo toipumassa. Sanoisin että tauti on voitettu kun käsityöt sujuu. Näppärä laukku ja mukava lahja ystävälle. En ollut minäkään Tahkolla, matka tuntui hankalalta täältä asti. Pääsiäinen on ollut ihanan aurinkoinen, hyvää jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kyllä harmittaa, mutta nyt pitää vain odottaa uusia tapahtumia. Vielä tulee hetkiä/ päiviä, jolloin väsyttää paljon. Mutta ei pidä antaa periksi. Kyllä tästä toivutaan ja käsitöiden tekeminen on paranemisen merkki.

      Poista
  2. Onpa kiva laukku:) Katsoin ensin että siellä on käyty kaupoilla ostoksilla mutta sehän onkin itse tehty, hieno:)
    Nuo taudit ovat sitten pahuksenmoisia!! Meillä oli miehen kanssa viisi viikkoa kova yskä ja mulla oli kuumettakin. Koronatesti näytti negatiivista mutta teimme sen vain kerran. Moniin vuosiin ei ole sairastettu tämäntyyppisiä sairauksia ja kyllä harmitti. Kivan tyynyn saa päivänsankari:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, laukkutarpeet eivät kerenneet päätyä kaappiin. Tänä talvena olen sairastellut muutenkin, kun kausi-influenssakin iski ja ristiluu oli selässä poissa paikoiltaan. Kalevalainen jäsenkorjaaja hoiteli sen kuntoon viime viikolla, toivottavasti pysyy kohdillaan.

      Poista
  3. Voi ei, olipa kurjaa että odotettu tilkkuilu meni sivu suun! Varmasti harmittaa!! Samoin kävi täälläkin, pari vkoa sitten piti liki 10 vuoden tauon jälkeen osallistua Päivölän tilkkuviikonloppuun, mutta olo oli sen verran nuhainen, että jätin varmuuden vuoksi väliin. No, ei onneksi äitynyt sen kummemmaksi taudiksi.
    Tosi kiva lahjaidea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin vain sattui käymään. No, harmitus meni jo ohi. Toivotaan uusia tapahtumia tulevaisuuteen. Päivölän kurssit ovat varmasti antoisia. Meiltä on vain niin paljon matkaa sinne. Kiva, että vältyit pahemmalta taudilta.

      Poista
  4. Voi kurjuus tuota koronaa. Nyt on aikaa kulunut ja varmaan olette jo selvinneet siitä. Miten hieno laukku. Teet näköjään mitä vaan ja taitavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ajattelin kyllä samaa, kun sairastuimme. Olemme lähes toipuneet, välistä tulee kovia yskänpuuskia. Hiihtämäänkin olen jo palannut, vaikka aluksi jaksoin vain ulkoilla sukset jalassa.

      Poista
  5. Voihan kurjuus, kyllä oli huono tuuri, kun et päässyt tilkkupäiville. Oli kyllä kivat päivät ja paikka oli mielenkiintoinen. Toivottavasti olette nyt jo parantuneet. Upean laukun olet tehnyt ja käyttänyt hyväksi kierrätystä. Tyynykin on oikein kiva. Hyvää kevättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aluksi harmitti, mutta harmitus meni nopeasti ohi: uusia tapahtumia tulee ja elämässä pitää katsoa eteen päin. Olemme toipuneet, vaikka väsymys välistä pukkaa päälle. Hyvää kevättä myös sinulle.

      Poista