sunnuntai 5. helmikuuta 2023

Neulekoneen kaverina.

 

Merinovillaa.


Nyt, kun olen taas päässyt alkuun, olen jatkanut töitä neulekoneen äärellä. Olin jo melkein menossa kauppaan hankkimaan merinovillalankaa, kun tarkistin konelangat ja siellähän möllötti iso kartio merinovillalankaa. Siispä laskemaan silmukoita ja kerroksia, ja villatakin osat alkoivat valmistua. Neuloin ihan perussileää ja resorit 1 oikein, 2 nurin.

 

Neule ilman huivia.

 Lankahan on tosi miellyttävää ja lämmintä, mutta halusin siitä vieläkin lämpimämpää, joten neuloin olkapäille tampit. Niihin voi pujottaa huivin. Etsinnästä huolimatta kaipaamani huivi pysytteli piilossa, mutta koristin villatakin ihan liian suurella huivilla. Ehkäpä kaipaamani pikkuhuivi ilmestyy esiin piilostaan.

 

Olkatamppi.

Huivi lämmittää myös selkää.

  Ompelutöitä on valmistunut myös yksi, nimittäin hame. Minulla ei ollut siihen mallia; laskostin helmaa ja ompelin sivuille isot paikkataskut. Ne ovat osoittautuneet näppäriksi. Hameen väri (violetti) on kyllä minulle liian sinivioletti. Kankaan kuviointi sen sijaan on silmälle ilo.

Hameessa kätevät taskut.


 



8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Neuletakki on puseroa mukavampi, koska sitä ei tarvitse kiskoa pään yli.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Viluitikan pitää keksiä keinot pysyä lämpimänä.

      Poista
  3. Kevät saa tulla, vaatteet ovat valmiina! Todella kaunis hamekangas, tykkään väristä ja kuviosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja lisää voin kyllä ommella, vaikka nykyisin tarvitsen lähinnä liikuntavaatteita.

      Poista
  4. Tosi mukava villatakki, ohuesta langasta. Ja hame näyttää minusta oikein kauniin väriseltä, tumma helma on hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ohut lanka sopii hyvin sisäkäyttöön. Tumma raita oli valmiina kankaassa, toimii kehyksenä.

      Poista