perjantai 7. lokakuuta 2022

Syysorvokkeja.

 

Syysorvokkeja.

Kylläpä syyskuu suorastaan karkasi käsistä.  Osittain syyn lienee matkustelu.  Syyskuun peitto valmistui jälkijunassa.  Minulla oli kopassa marinoituneita orvokkipaneeleja, joten päätin käyttää ne pois.  Kehystin kukkia hirsimökkitekniikaalla, kahdelle sivulle yksi kaitale, kahdelle kaksi kaitaletta. Sitten vain lisäsin hieman ylimääräisiä reunakaitaleita.  

Orvokki.

Ostin kesällä ruotsalaisesta huonekalukaupasta feece-torkkupeiton aikeenani käyttää sitä "välivanuna"; eihän se maksanut  kuin muutaman euron.  Kokemus ei ollut mukava, koska materiaali venyi ja sitä oli vaikea saada asettumaan tasaisesti.  Onneksi ostin vain yhden.  

Hedelmiä taustalla.

 Taustakankaaksi valitsin käytetyn verhon, jonka löysin seurakunnan kirpputorilta. Ratkoin saumatkin auki ja se olikin Finnlaysonin puuvillaa.  Silti sitä piti vielä hieman jatkaa ruskealla puuvillakankaalla.  Kiireessä tikkasin suoraa ommelta saumoja pitkin.  Lisäksi ompelin jokaisen orvokin keskelle pienen kuvion, joita löytyy ompelukoneestani runsaasti.  Lähes jokainen kuvio on erilainen.

Valmista tuli.

Orvokkeja on monen värisiä.

Vihdoin käsityömessujakin on tarjolla.  Vajaa viikko sitten ajelin serkkusarjan kanssa Kuopion messuille.  Mukava päästä katsomaan, mitä siellä oli tarjolla.  Kävin koeajamassa saumurin (Bernina), koska aikomus on vaihtaa saumuria.  Kone tuntui mukavan jämäkältä.  Ostopäätös jäi vielä muhimaan.  Ostin kuitenkin pari japanilaista tilkkutyökangasta, kukallisen trikoon  ja palan merinovillaneulosta.  Kyllä ne jostain löytävät paikkansa.

Merinovillaa ja kukkatrikoota.

Japanilaisia puuvillakankaita.
Kiitos kommenteista!


6 kommenttia:

  1. Miten kaunis orvokkipeitto. Ovat niin aidon näköisiä, että ei uskoisi kankaaksi. Ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Orvokkipaneelit ovat lähtöisin Katrin tilkkukaupasta. En keksinyt niille muuta käyttöä. Siinä ne nyt kukkivat kaikki yhdessä.

      Poista
  2. Orvokit ovat kyllä viehättäviä ja kauniisti sopivat peittoon. Kiva kun pääsit messuille ja löytyihän sieltä mukavia kankaitakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Unohdin mainita, että yksi orvokki on ylösalaisin! En jaksanut ruveta kääntämään, kun huomasin sen reunoja ommellessa. Messut ovat luksusta koronan jälkeen.

      Poista
  3. Orvokit ovat kyllä niin aidon näköisiä ja kaunis peitto niistä on tullutkin! Fleece on hankala materiaali välivanuna, mutta hyvin olet onnistunut. Messuja on kyllä tänä vuonna ollut paljon ja kiva kun olet päässyt niille, hyvät ostokset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orvokit ovat odottaneet vuoroaan kaapissa. Messut virkistävät jo olemassaolollaan, vaikkei mitään ostaisikaan. Kauniiden kankaiden katselu ja hypistely tekee hyvän olon.

      Poista