maanantai 30. toukokuuta 2022

Sininen uni.

 

Korvasieni.

Kevät ja oikeastaan kesä on jo käsillä, vaikka sää tuntuu kovin kolealta.  Siitä huolimatta olen kerännyt kevään ensimmäisiä herkkuja metsästä eli korvasieniä. Löysin niitä jopa yllättäen ja niin paljon, että laitoin pakastimeen ryöpättyinä.  Myös ensimmäiset nokkokset ovat kuivumassa, jolloin niitä voi ripotella talvella sämpylätaikinaan ja pataruokiin.

 

Sinistä tilkkupintaa.

Toukokuun peittokin valmistui viikonvaihteessa.  Malli on jälleen Eli Thomaen kirjasta. Mieheni auttoi kaitaleiden leikkaamisessa.  Tämän työn olisi voinut tehdä valmiista kaitalerullasta.  Mallityö oli ommeltu punaisista kankaista, mutta päätin tyhjentää sinistä kangasvarastoa.  Annoin työlle etukäteen nimeksi Sininen uni.  

Kaitaleita metreittäin.


Kaitalepötköjä näytti riitävän loputtomiin; en vain huomannut valokuvata heti alussa.  Kun sitten sain blokit valmiiksi ja asettelin ne lattialle, huomasin, että niitä oli juuri sopiva määrä.  Niin ei kai ole käynyt koskaan, vaan aina olen joutunut ompelemaan lisää blokkeja.  Työstä tuli aika synkkä.  Reunoilla olevat turkoosit kolmiot hieman keventävät vaikutelmaa.  Reunakaitaleetkin olivat valmiiksi leikattuja.  

Valmis tilkkupinta.

 

Taustalle löytyi lintukangas, jota hieman levitin.  Tikkauksen suoritin aaltotikkausompeleella.

Taustalla lintuja ja pilkkuja.

Valkovuokkojen kauneutta.


Hyvää alkavaa kesää!

4 kommenttia:

  1. Nätti sininen peitto:) Mielestäni se on raikas eikä suinkaan synkkä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kiva, jos näet peiton erilaisin silmin kuin minä.

      Poista
  2. Kaunis sininen peitto! Ei ole synkkä ollenkaan! Minkä paksuista vanua sinulla on? Hyvänen aika, olet saanut miehesikin osallistumaan! Meillä mies on osallistunut vain telineenä valokuvausta varten.

    VastaaPoista
  3. Kiitos, kiitos! Mies on joskus ennenkin leikellyt kankaita, mutta minä olen aina asetellut kankaan ja viivaimen. Leikkausapu on tarpeellinen huonoille kyynärpäille. Valokuvausteline on myös tarpeellinen. Meillä mies kuvaa ja minä toimin telineenä.

    VastaaPoista