maanantai 22. marraskuuta 2021

Värillisiä pussukoita.

 

Auringon valoa marraskuun pimeyteen.

Luin jonkun henkilön blogista, että eri kuukausina voisi ommella tietynvärisen työn.  Marraskuun väri näytti olevan keltainen - piristää kummasti pimeää vuodenaikaa - ja niinpä syntyi keltainen pussukka.  Elokuu piti mennä harmaalla: ompelin kaksi harmaata pussukkaa.  Välissä piti muistaakseni olla sinistä ja vihreää.  Niitä ei löydy puhtaina, mutta ehkä kahdesta pussukasta löytyy molempia värejä.

 

Harmaata, sinistä, vihreää...

Kirjaston vanhasta Burdasta pisti silmään hassu kassi, johon tarvittiin tilkkukangasta, tikkikangasta, vetoketju ja nauhaa hihnoiksi.  Olipa nopea ommella.  Tikkikangas asettui sisäpuolelle, mihin pystyy piilottamaan jumppavermeet.  Ulkopuolelle mahtuu jumppamatto.  Joo, kassia voi käyttää koiran kantamiseen, mutta eihän meillä sellaiselle ole tarvetta.

 

Jumppakassi.

Kassin yläpuoli.

Kassiin mahtuu tanssilenkkarit ja paljon muuta.

Sohvan nurkassa on päässyt syntymään pari villasukkia.  Lanka on jäänne mieheni villapaidasta ja on Seiska Vekkaa.  Neuloin sukat kärjestä aloittaen: silloin näkee, kuinka pitkiin varsiin lanka riittää.

 

Sähkönsiniset villasukat.

Toiseen neuleeseen ostin langan, Katian Concept -merinovillaa.  Siitä syntyi myssy ja tupsuksi asettelin turkishännän kappaleen, jonka ompelin ensin puuvillanauhaan kiinni ja kiinnitin myssyyn hakaneulalla, jotta tupsun voi irrottaa pesun ajaksi.  Toinen kerä lankaa jäi käyttämättä; pitääkö neuloa vielä toinenkin myssy!

Pian tarvitaan villapäähine.

 

Kiitos vierailusta ja kommenteista!  Joulua kohti mennään!


8 kommenttia:

  1. Kiva idea tehdä ompeluksista eri värinen kuukausittain. Tuollainen kassi se vasta kätevä on! Villapäähineelle on jo tällä viikolla käyttöä. Lumisadetta on tulossa, sanoivat säätiedotuksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väri-idea on lähtöisin tilkkuilijoiden toimesta. Villamyssy pääsee jo tänään lämmittämään päätäni.

      Poista
    2. Tosi hassu onkin tuo kassi, mutta varmasti hyvin harkittu käytännölliseksi.

      Poista
    3. Joo, kyllä se on hassu, en sitten käytännöllisyydestä tiedä.

      Poista
  2. No on erikoisin kassi mitä olen nähnyt. Tavarat on ilmeisesti hyvin saatavilla. Syntyihän niitä väriteeman mukaisia pusseja sielläkin :) Kätevä kyllä tehdä sukat kärjestä tuosta syystä, harmi että en innostunut siitä kun kokeilin. Mukavan näköinen myssy! Kylmenee, lupaavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on hassu kassi. Väriteema oli oikeastaan hauska, en vain ennemmin osannut tarttua siihen. Ilma on jo kylmennyt ja yön aikana satoi lunta peräti 12 cm. Ihanan valkoista, kun katsoo ulos: lenkille pitää mennä.

      Poista
  3. Oletpas ahkeroinut! Pussukoita on aina kiva tehdä ja niille löytyy käyttöä. Tuo kassi on kyllä erikoinen! En ole ennen moiseen törmännyt. Varmasti kätevä kantopeli. Ihana tuo tupsumyssy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En koe itseäni ahkeraksi; edellisenä vuonna joka kuukausi sai oman peiton. Pussukoiden teko on terapeuttista. Kassi on vielä testaamatta.

      Poista