Tähtiblokkeja. |
Vihdoin sain valmiiksi tänä syksynä aloitetun peiton. En itsekään ymmärrä, miten aika virtaa niin nopeasti, ettei mitään jälkeä synny. Tosin hyvä syksyhän nyt on ollut: ilma on ollut lämmin, metsässä punaposkisia puolukoita ja suppilovahveroita sekä lammen sammalessa kirpeitä karpaloita. Siellä viihdyn todella hyvin. Lisäksi erilaiset harrastusryhmät ovat myös käynnistyneet oikeasti eikä tarvitse enää netin kautta suorittaa niitä.
Ensimmäisen ompelun jälkeen. |
Uusimman peiton mallin löysin saksalaisen Eli Thomaen kirjasta Schätze aus der Restekiste 1. Aluksi leikkasin neliöitä, joista kokosin 4x4-neliön. Tämän neliön leikkelin vielä osiin ja täydensin sen viiden neliön avulla tähtiblokiksi. Mielenkiintoinen prosessi. Asettelin neliöt kärjen varaan, jolloin piti vielä ommella kolmio-täydennyspalat reunoille. Työ vaati enää kapeat reunakaitaleet.
Toisen ompelun jälkeen. |
Käytin välivanuksi ohutta vanulevyä ja tikkauksen suoritin aaltotikkauksella. Reunakantin leikkasin vinoon punakuvioisesta kankaasta. Nimeksi tälle peitolle annoin Näiden tähtien alla.
Valmis peitto. |
Ompelukin voi olla terveydelle haitallista. Minua vaivasi loppukesästä kipeä kantapää. Edellisenä kesänä sitä hoidettiin akillesjänteen tulehduksena, nyt en edes viitsinyt mennä lääkäriin. Onnekseni hierojani paneutui asiaan ja kertoi miehellään olleen samanlaisen vaivan rekkamiesaikana. Hän epäili, että vaiva olisi syntynyt minullekin työmatka-ajoista. Kun seuraavana päivänä istahdin koneen ääreen, tajusin, että minähän olen "kaasutellut" ompelukoneella joskus montakin tuntia päivässä! Ei siihen tarvita rekkaa! Niinpä vaihdoin kaasujalaksi vasemman jalan (onhan se kömpelö!). Ompelukonettani voi kyllä käyttää ilman poljintakin, mutta ohjaan kangasta mielellään molemmin käsin. Kiitos taitavan hierojan, oikea jalkani on kunnossa.
Kauniit tähdet! Eihän se nyt kestänyt ollenkaan kauan valmistua, mieluumminkin tuli tosi nopeasti. Enpä ole ennen kuullut tuosta kaasujalan kivusta. Todellakin oli fiksu hieroja! Hienoa että sait avun.
VastaaPoistaKiitos! Joskus peitot ovat valmistuneet nopeastikin. Olen tosi kiitollinen hierojalleni.
PoistaTosi kauniita tähtiä peitossa!
VastaaPoistaMinulla on myös ollut samaa vaivaa, olipa hyvä tietää, että siitä se johtuu, hyvä kun sait avun!
Kiitos! Avun saanti oli todella tarpeen. Kerroin vaivastani ajatellen, että joku muukin voi kärsiä samasta vaivasta ja sen voi korjata.
PoistaOnpa kaunis peitto ja mielenkiintoinen malli! Tykkään tikkauskuviostasi:)
VastaaPoistat.kantapäävaivainen täälläkin:)
Kiitos! Saksalaisen Eli Thomaen mallit ovat kauniita ja hänellä on kivoja oikoteitä ompeluun. Kaasujalkaa kannattaa välillä vaihtaa. Minun pitää oikein ajatella, että kaasutan vasemmalla, muuten huomaan oikean jalan eksyneen polkimelle.
PoistaKivan nimenkin olet keksinyt työllesi:) Heti alkoi laulu soimaan päässäni;)
PoistaKiva, tango soi minunkin päässäni.
PoistaOsuva nimi! Ja kaunis peitto. Hienoa että taitava hieroja sai jalkasi kuntoon. Minulla silmäongelmia ja tarkan tekeminen vähän tökkii. Vanhuuttako tämä lienee, no ei tietenkään!
VastaaPoistaKiitos, kiitos! Nimi alkoi vain soimaan päässäni. Toivottavasti saat silmäsi kuntoon. Epäilen, että omassa oikeassa silmässä on alkanut kehittyä kaihi: väsyneenä tarkennus tökkii. Ei anneta iän lannistaa.
PoistaKaunis peitto! Ja kiinnostava tekotapa. Joskus on harmittanut, että en tuota saksaa jaksanut opiskella.
VastaaPoistaKiitos! Koskaan ei ole myöhäistä opiskella lisää. Eli Thomaella on paljon omintakeisia ohjeita, kivoja tehdä. Itse koetan pitää saksan kieltä yllä käymällä kerran viikossa saksan keskusteluryhmässä. Joskus ihan yllätyn itsekin, kun tuttuja sanoja putkahtaa esiin.
PoistaSlot Machine Casinos Near DC - Mapyro
VastaaPoistaFind the best slot machines near DC, United States. 부천 출장안마 Mapyro offers real-time driving 군산 출장안마 directions, road conditions and the 군산 출장마사지 best 영천 출장안마 gambling experience in 나주 출장마사지 DC.