sunnuntai 7. toukokuuta 2023

Ulkoilemaan!

 

Uudet ulkoilutamineet.

Tallinnasta ostetut soft sell -kankaat pääsivät heti työskentelyn alle.  Ompelin ensin mustasta kankaasta housut, joiden kaavan piirsin Suuri Käsityölehdestä (3/2023). Kavensin mallia hieman, koska se oli mielestäni liian väljä ja ompelin housuihin vetoketjuhalkion.

Takki on riittävän pitkä.

Varustin housut heijastinnauhalla...

...samoin takin.

Takin kaava oli samassa lehdessä, joskin tuunasin sitä myös itselleni sopivaksi: lisäsin työvaiheessa vetoketjun suojakaitaleen, ompelin sivusauman keskelle kännykkätaskun sekä varustin takin ripustuslenkillä.  Vetoketjut ovat omasta varastosta (hieman erivärisiä, mutta kukapa huomaa) ja hihansuiden resorin ostin joskus talvella EK:sta, kun sattui olevan minulle mieluinen väri.

Ylimääräinen tasku suvusauman kohdalla.

Joskus ihmiset kysyvät, kuinka paljon säästää ompelemalla itse.  Aina siihen ei voi eikä tarvitse vastata, riittää, että on on tekemisen palo.  Nyt kuitenkin voin vastata, koska muistan kankaiden hinnat.  Housukangas maksoi 20,63€ ja takkikangas 27,14€.  Kankaita on hieman jäljelläkin, koska ostin niitä reilusti ja Tallinnasta ei viitsi lähteä ostamaan lisää. Materiaali on suhteellisen jäykkää ommeltavaa, mutta etuna on se, ettei reunoja tarvitse huolitella.

Resori ja vetoketjut ovat melkein samanväriset.


8 kommenttia:

  1. Sinun ompelimossasi syntyykin nopeasti uusi ulkoiluasu! Oikein hieno ja hyvin viimeistelty kaikkine taskuineen. Kevät saa tulla, lumet on vähissä teilläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tyytyväinen lopputulokseen ja ulkoiluvaatteille on käyttöä tälläkin hetkellä, koska ulkona on niin kylmää.

      Poista
  2. Kyllä on tosi upea ulkoasu, tuolla kelpaa ulkoilla! Ihanana värinen tuo takki. Taitava olet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Taisi olla ainoa kangas, jonka kelpuutin tarjollaolevista.

      Poista
  3. Kauniin värinen takki! Ostin uusimman Suuren käsityölehden ja suunnitelmissa ommella joku vaate, saapa nähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Käsityölehti on uudistunut tämän kevään aikana ja ihan hyvään suuntaan. Onnea vaateompeluun. Ei se ole vaikeaa, pitää luottaa itseensä ja aina voi purkaa, jos tekee väärin.

      Poista
  4. Tosi hienot ulkoiluvehkeet teit. Kyllä olet osaava ompelija.

    VastaaPoista