sunnuntai 30. huhtikuuta 2023

Tallinnassa.

Aurinko laskee Tallinnassa.

Alkuviikosta meitä odotti kolmen päivän matka Tallinnaan.  Köröttelimme bussin kyydissä Länsisatamaan, missä nousimme Eckerö Line Finlandian kyytiin.  Parissa tunnissa saavuimme Tallinnaan, missä oli jo kesä: nurmikot olivat vihreitä, narsissit kukassa ja puissa vihreitä lehden alkuja.  Enimmillään lämmintä oli +20*C.  Majoituimme Viru-hotelliin, missä meidän huone sijaitsi 13. kerroksessa.  Olipa mukava istuskella ikkunalaudalla ja katsella kaupungin näkymää satamaan päin.  Auringon laskettua Tallinnassa syttyivät tuhannet valot.

Vilkasta liikennettä.

Osallistuimme kiertoajelulle, jonka aikana kävimme Tallinnan TV-tornissa.  Opas kertoi mieleenpainuvan tarinan, miten itänaapuri ei saanut tornia valloitetuksi, koska tornissa olleet työmiehet keksivät laittaa hissin oven väliin tulitikkuaskin.  Näin Tallinnan asukkaat saivat pitää yhteyttä ulkomaailmaan ja pysyivät ajantasalla.  Pääsimme hissillä tuonne 170 metriä korkeaan torniin, mistä näkyi kauas.

Tallinna iltavalaistuksessa.

Kävimme myös Ulemiste-ostoskeskuksessa, joka oli melko sokkeloinen paikka.  Sinne mahtuu iso joukko erilaisten kauppaketjujen liikkeitä.  Tulomatkalla hyppäsimme bussin kyydistä Karnaluksin ostosparatiisin kohdalla pois.  Tavoite oli löytää soft sell -kangasta ulkoilutakkiin.  Kaupassa oli runsaasti kuoseja, mutta useimmat olivat enemmän lasten makuun.  Niinpä päädyin ostamaan hillapuuron punaista ja lisäksi mustaa soft selliä.    

Materiaalia ulkoiluvaatteisiin.

Edellistä tilkkutyötä tehdessäni huomasin, että olisi kiva omistaa sauman rulla-aukaisija, koska siinä saumanvarat silitettiin auki. Sellainen rulla löytyi mukaan.  Ostin myös ompelu- ja koneneuloja.  Mukaan tarttui myös kolme kerää sukkalankaa, koska joku kertoi, että noissa langoissa on merkkilanka, josta osaa aloittaa toisen sukan samasta kohtaa ja myös ohje, milloin aloittaa kantapää jne.

Ostoksia: leikkurin terät, sauman aukaisurulla, ratkoja ja neuloja.

Sukkalankoja.

Kangasosastolta löysin myös pari puuvillakangasta; en tiedä, päätyvätkö tilkkutöihin vai vaatteiksi.

Puuvillakankaita.

Pitihän meidän vielä tehdä pieni kävelykierros Vanhassa Kaupungissa.  Suklaata ja makeisia vielä kassiin ja sitten vain kotimatkalle.

Kaupunki elää myös yöllä.


4 kommenttia:

  1. Teillä onkin ollut ihan kunnon Tallinnan-matka, nähtävyyksiä ja ostoksia, ja varmaan laivalla hyvä ruokaa. Karnaluksista yleensä tulee mukaan monenlaista, kaikki tietysti tarpeellisia. Sukkalangat on kyllä hyvänlaatuisia, tuttu merkki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Tallinnan matka kaiken kaikkiaan, vaikka aikaa perillä olemiseen olisi voinut olla toinen päivä lisää. Karnaluksissa oli purettu väliseiniä edellisen käynnin jälkeen eli paikka oli jotenkin selkiytynyt. Hyvä kuulla, että sukkalanka on hyvänlaatuista. Projekteja ensi talveen.

      Poista
  2. Tallinnassa onkin paljon nähtävää ja kolmessa päivässä jo näkeekin paljon. Karnaluxissa on paljon ostettavaa ja nähtävää, hyvät ostokset. Siitä on jo kauan kun olemme käyneet siellä, olisipa kiva käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin edellisestä käynnistä lienee kymmenkunta vuotta. Kaupungissa on rakenteilla paljon uusia taloja, siis elävä kaupunki. Olisin viihtynyt pitempäänkin.

      Poista