maanantai 30. elokuuta 2021

Vihdoin Hampurissa.

 Uskalsimme vihdoin matkustaa Hampuriin tapaamaan tyttären perhettä - kaikilla on nyt kaksi koronarokotepiikkiä.  Tietysti käytimme maskia suositusten mukaan ja pidimme huolta käsihygieniasta. Olipa virkistävää touhuta lapsenlapsemme kanssa.  Lautapelejä kelattiin moneen kertaan - noch mal!  Leikkipuistot tulivat myös tutuiksi.  Monipuolisin lienee ollut Planten und Blumen -alueen leikkipuisto lukuisine vempaimineen. 

Planten und Blumen -alue on tunnettu kauniista istutuksistaan.
 

 Hampurissa sattui olemaan myös kiertävä tivoli Dom, joka on kaksi kertaa vuodessa Hampurissa kuukauden kerrallaan.  Sinnekin piti varata aika, vaikka sisäänpääsymaksua ei ole ja portilla tarkastettiin rokotustiedot.

Domissa riitti vempaimia.

Domin herkkuja.

Lapsenlapsemme suosikki: juna.

Näissä saa päänsä pyörälle.

Yleisnäkymä Domilta.

Voi ajella vaikka pinkillä linkkurilla.
Hampurissa pääsi kauppoihin, mutta monista niissä piti ovella kirjautua (jäljityksen vuoksi ).  Rajoituksista huolimatta matka oli antoisa ja toisaalta rajoitukset antavat meille turvaa.  Helsinki-Vantaan lentoasemalla rokotetarkastukset olivat todella tarkkoja tullen mennen.  Samaa ei voi sanoa Hampurin kentästä, mikä meitä kyllä ihmetytti.

8 kommenttia:

  1. Hienoa että pääsitte matkaan! Hyvin näyttää olevan suojaukset käytössä saksalaisillakin. Kai tämä tästä lähtee taas käyntiin, vaikka 4.aalto olikin harmittavan jyrkkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olimme todella onnellisia tavatessamme tyttären perheineen. Ehkäpä elämä pääsee edes hiukan normalisoitumaan.

      Poista
  2. Varmasti oli hienoa, että viimeinkin pääsitte tapaamaan! Ehkä se tästä pikkuhiljaa alkaa purkaantua ja päästään taas käyntiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli mukava viettää tyttären luona muutama päivä ja touhuta 3-vuotiaan kanssa. Nyt onneksi rokotteiden vaikutus alkaa näkyä.

      Poista
  3. Kiva reissu teillä. Ikävä on varmasti ollut kova, kun ei ole voinut /uskaltanut lähteä matkalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella mukava viettää aikaa tyttären luona. Ikävää on välillä onneksi voinut lievittää Skypen avulla, mutta eihän se vastaa oikeaa tapaamista.

      Poista
  4. Kiva reissu teillä. Kyllä tämä korona aiheuttaa niin paljon kaikkea että voisi jo loppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi antoisa reissu. Kyllä korona selätetään.

      Poista