sunnuntai 21. helmikuuta 2021

Ruusutarha.

 

Kaitaliina Ruusutarha.

Koska olen päättänyt ommella pieniä töitä viime vuoden 12 peiton jälkeen, niin niitä on tosi nopea ommella.  Kaivelin muistikuvistani kaitaliinan, jonka malli jäi mieleeni Burda Patchwork -lehdestä vuodelta 2008.  Työhön tarvitaan kangasta, jossa on suuria kukkia.  Sellainen löytyi kopasta marinoitumasta.  Kukkia tarvitaan aina neljä samanlaista, joista leikataan neliönmuotoiset palat.  Nämä asetellaan päällekkäin ja leikataan molempia lävistäjiä pitkin.

 

Kukkien leikkaaminen.

Sen jälkeen ommellaan neljä päällekkäistä kolmiota uudeksi neliöksi.  Mietin todellakin, onko tässä mitään järkeä: leikataan kankaasta neliönmuotoisia reikiä, että saadaan kukka asettumaan keskelle neliötä ja sitten jää jäljelle kangas, joka on leikattu täyteen reikiä!  Ehkäpä tuo reikäinen kangaskin vielä löytää paikkansa.  Käytin siitä osan liinan reunakaitaleiksi, jotka olivat värimaailmaltaan ruusuneliöihin sopivia.  Ruusuneliöiden väliin ompelin hennosti kuvioitua vaaleaa kangasta.

 

Kukka muodostuu neljästä samanlaisesta palasta.

Näin syntyy neljä erilaista kukkaa.

Tällä kertaa käytin välissä silitettävää kovikekangasta.  Tikkasin koneompeleet kuvioiden saumoihin. 


12 kommenttia:

  1. Kivan näköisiä kukkia näistä tuli!

    VastaaPoista
  2. Kivan näköistä ja tuota olen itsekin ajatellut kokeilla, kaunis liina tuli!
    Onhan se hiukan hassua, kun kangas leikataan reikäiseksi:)
    Yleensä tulee leikattua niin järjestelmällisesti kun vain voi, että kangas riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, kaipa reikäkankaan saa käytetyksi johonkin työhön. Leikkaan myös kankaat tarkoin; siksi kai tuollainen reikien leikkaaminen tuntui tuhlaukselta.

      Poista
  3. Kaikkeen sitä pitääkin yrittää taipua, niinkuin tähän valikoivaan leikkaamiseenkin. Mukavannäköinen liina siitä silppuamisesta tuli. Minäkin marinoin yhtä kukkakangasta tätä tekniikkaa varten, toiveiden listalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin pitää aina kokeilla uutta. Ajattelin ensin käyttää joulupukin tuomia paneelikankaita, mutta ne säästyivät, koska niissä oli aina vain kolme samanlaista kukkaa. Hyvä niin.

      Poista
  4. Olipa vaikea tapa ommella ruusuja. Mutta lopputulos on niin nätti. Ainahan se on, että mitä työläämpi tehdä sen kauniimpi tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa tapa on hyvin yksinkertainen, mutta tuhlaa kangasta! Ja tuhlailu ei ole minulle tyypillistä.

      Poista
  5. Onpa kiva tekniikka. Niistä tuli kauniita, ihan kuin neilikoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tekniikka on ollut tiedossa ja mielessä pitkään. Luulin voivani tehdä sen joululahjakankaista, mutta niissä oli vain kolme samanlaista kukkaa! Onneksi vanha varasto pelasti tilanteen.

      Poista