lauantai 18. huhtikuuta 2020

Tyynyjä.

Väri-iloa tyynyissä.

Sohvan nurkassa kököttäneet tyynyt ovat olleet jo pitkään kulahtaneen näköisiä.  Tartuin vihdoin toimeen ja ompelin uudet päälliset.  Monet näistä kankaista olivat Pariisin matkalta vuonna 2012  ostettuja FQ-paloja, jotka olivat purkautuneet vyötteistään ja siitä syystä edullisia. 
  
Tasasivuisia kolmioita.
C
 Ensimmäiseen tyynyyn leikkasin tasasivuisia kolmioita.  Today's Quilter -lehdessä oli hyvä ohje, miten kolmiot voi leikata käyttäen viivottimen asteikkoa.  Asettelin kolmiot "timantiksi" ja täydensin pinnan suorakulmioksi.  Tähteeksi jääneistä kolmioista syntyi kolmio tyynyn taustapuolelle.
   
Taustalla kolmio.

Toinen tyyny.
Toiseen tyynyyn otin mallin muutaman vuoden takaisesta Burdasta, mutta tuo malli vaatisi selkeän värien järjestelyn, jotta se näyttäisi hyvältä.  Tyynyssäni tuo ei toteudu.  Eipä se haittaa, sillä nämä kaksi tyynyä ovat ne, jotka mytistetään selän taakse sohvalla tai lattialla rönöttäessä; siihen ne kelpaavat.  Malli jatkuu tyynyn päästä toiselle puolelle. 
Kuvio jatkuu.

Toiseen kasasin vanun pienistä vanulevyn jämäpaloista, toiseen löytyi venyvää villavatiinia.  Tikkauksessa yritin matkia Tilkunviilaajan tikkausta, mutta omani taisi tulla harvempaa.  Pesua varten tyynyjen lyhyissä päissä on vetoketju.
   
Neulosmekko.

Mekkoon sopii vanha patellavyö.

Kaappien siivouksessa osui käsiin jämäkkä luonnonvalkoinen neulos. Valmistin siitä mekon, jonka kaavan piirsin italialaisesta Modelliina-lehdestä.  Ostin lehden Savonasta viime lokakuussa.  Luultavasti neuloksen ompelu unohtui kauan sitten, koska arvelin pienten lasten pyyhtivän siihen suunsa!  Huh, nyt lapset ovat kolmenkympin kahta puolta, ja ainoalle lapsenlapselle antaisin mekkoni suttaamisen anteeksi, jos vain sain pitää häntä sylissäni (Välimatka ja korona estävät!).  Mallissa oli takana vetoketju, mutta totesin, ettei mekko tarvitse sitä.  Tämän ajan henkeen lienevät nuo hihojen suut.  En tiedä, ovatko ne epäkäytännölliset.

Hyvää kevään odotusta!

8 kommenttia:

  1. Hienot pirstykset sohvan nurkkaan! Mekko ihan uusinta muotia, hihat näyttävät kaupan rekeissä olevissa mekoissa ja puseroissa juuri tuollaisilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tyynyt toimivat väriläiskinä ja selän tai niskan tukena. Vau, enpä ole käynyt valmiita vaatteita katsomassa tämän vuoden puolella.

      Poista
  2. Onpa hienoja värikkäitä tyynyjä ja kivat tikkaukset! Mekko on hieno ja kiva tuo vyö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tällä kertaa tikkaukset näkyvät. Mietin tuossa, milloin ja missä käyttäisin mekkoa, kun minnekään ei voi mennä.

      Poista
  3. Pirteän kesäiset tyynyt! Minusta tikkaukset ovat onnistuneet ihan moitteettomasti! Valkoinen mekko on tosi kaunis, toivotaan että pääset suttaamaan sen muutaman kuukauden päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Toivotaan todella, että päästään edes jollakin lailla liikkumaan. Jälkikasvun kanssa olemme kyllä jutelleet skypessä, mutta eihän se korvaa läsnäoloa.

      Poista
  4. Ihana mekko. Olet niin taitava vaatteidenkin ompelija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En vain tiedä, milloin olisi tilaisuus käyttää mekkoa, kun valkoinen on turhan lian arka kotioloihin.

      Poista