![]() |
| Pöllö vahtii kukkia kannon päällä. |
Kesä on alkanut ja päivät sujahtavat nopeasti ohi. Tällä hetkellä luonto on vihreimmillään, koska olemme saaneet myös sadetta. Hyvä niin. Kasvihuoneessa tomaatit, paprika ja kasvihuonekurkku työntävät latvuksiaan kohti aurinkoa.
![]() |
| Kesän kepeitä helmoja. |
Talvella ostin kirpputorilta viskoosikankaan muistaakseni 4,25€.lla. Siitä valmistui mekko, johon piirsin kaavan SKK-lehdestä. Kangas oli hieman luistavaa laatua, joten leikatessa ja ommellessa piti huolehtia langansuunnan pysymisestä oikein. Mekkoa on helppo käyttää, koska se on sen verran väljä, että vetoketjua ei tarvita.
| Pussukoita viemisiksi. |
Ensi viikolla minulla on tapaaminen Jyväskylässä. Ystäväni on kutsunut meitä opiskelukavereita koolle. Kyllähän edellisestä tapaamisesta on kulunut monta vuosikymmentä. Ajattelin muistaa heitä pienellä lahjalla eli ompelin heille pussukat (materiaalista ei ole pulaa!). En tietysti voi tietää, mitä värejä he käyttävät, mutta resurssipaloissani oli eniten punaista; yhden ompelin sinisistä kankaista. Odotan jo innolla tapaamista.
| Pussukoiden toinen sivu. |


Onpa kiva ajatus viedä pussukat kavereille:) Muistavat sinut vielä tilaisuuden jälkeenkin.
VastaaPoistaVähän "kadehdin" sinua kun olet noin taitava ompelemaan vaatteita itsellesi:) Olisi mukava omata tuo taito:)
Toivottavasti kaverit muistavat hyvällä minua saatuaan pussukat.
PoistaKyllä vaatteita oppii ompelemaan, pitää vain uskaltaa aloittaa.
Sait tosi edullisesti uuden kivan mekon! Pussukat on mukava vieminen vanhoille kavereille, ei mikään turha tavara!
VastaaPoistaJoo, mekko on todella edullinen, vaikka materiaali olikin sitten "luiruilevaa" ommella ja leikata. Vein jo pussukat ystäville, he olivat niistä kiitollisia.
PoistaIhanan heiluvat helmat! Kivoja pussukoita, niille on aina käyttöä.
VastaaPoistaKiitti! Nykyiset ilmat ovat tuulisia ja saavat helmat heilumaan.
PoistaYksi opiskelukavereistani tuumi, että pussukka tuli tarpeeseen.